Nauru pidentää ikää ja huumori helpottaa, kun elämä ei hymyile. Puolisoksikin kannattaa valita se, joka nauraa jutuillesi. Onko näin, psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen?

Nauru pidentää ikää.

Osittain totta. Myönteisen huumorintajun on osoitettu ennustavan hyvinvointia eläkeiässä. Tutkimus ei silti tue tätä sanontaa yksiselitteisesti. Erään seurantatutkimuksen mukaan kouluiässä iloisiksi luokitellut lapset kuolivat aikuisiässä keskimäärin muita nuorempina. Hyväntuulisuuteen voikin liittyä terveysriskejä väheksyvä huolettomuus. Myös tunnettujen koomikkojen ja humoristien on todettu kuolevan muita näyttelijöitä ja kirjailijoita nuorempina. Kyky naurattaa muita ei siis tämän mukaan lisää elinvuosia. Jos nauru ei aina pidennäkään ikää, niin ainakin Sysmän seudulla se nuorentaa: ”Naoru nuorentoa, rakkaus kaunistoa.”

Huumorintaju riippuu enemmän geeneistä kuin ympäristöstä.

Tarua. Kyky hymyyn ja nauruun ovat geenien säätelemiä ominaisuuksia, mutta huumorintajun ja sen eri muotojen kehittyminen riippuu vain vähän perintötekijöistä. Olennaisesti enemmän vaikuttaa kasvuympäristö ja -olosuhteet, jotka ovat tärkein selitys huumorintajun muodostumisessa. Vanhempamme, ystävämme ja kulttuurimme määräävät, mikä meistä on hauskaa. Huumorintaju on siten yksi harvoista persoonallisuuden piirteistä, joissa perinnöllisillä tekijöillä ei ole olennaista osuutta.
Tosin perintötekijöiden vaikutus huumorintajuun, sen puuttumiseen tai eri muotoihin, voi välittyä epäsuorasti synnynnäisen temperamentin ja  tunneherkkyyden välityksellä. Tähän viittaa se, että identtisten kaksosten huumorintaju on samankaltaisempi kuin ei-identtisten.

Samanlainen huumorintaju on hyvä perusta ihmissuhteille ja puolison valintaan.

Totta. Avioliittoonsa tyytyväisten ihmisten mielestä puolison huumorintaju on suhteen onnistumisen kannalta tärkeä asia. Tämä pitää paikkansa kuitenkin vain, jos kummankin huumorin-taju on myönteistä ja hyväntahtoista. Sarkasmi sen sijaan on ytimeltään ilkeämielistä ja aggressiivista, eikä se siksi yhdistä vaan etäännyttää.

Huumorintajuttomuus kielii usein psyykkisistä ongelmista.

Totta. Vaikeus ymmärtää huumoria voi johtua raskaasta elämäntilanteesta tai olla vakavamielisyyteen taipuvaisen ihmisen persoonallisuuden piirre. Se voi olla myös Aspergerin oireyhtymän, masennustilan tai muun psykiatrisen häiriön oire.
Humoristisuus ei välttämättä merkitse, ettei psyykkisiä ongelmia olisi. Erityisesti sarkasmia ja itseironiaa runsaasti harrastavilla on tavallista enemmän itsetuntoon ja ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia. Toisin kuin kypsä huumori, vitsailu tai itseironia voivat olla keinoja välttää näkemästä kipeitä asioita tai peittää omat todelliset tunteet.

Huumorintajuaan voi kehittää tietoisesti.

Osittain totta. Jotkut kognitiiviset psykologit ovat suunnitelleet Yhdysvalloissa huumorintajun kehittämiskursseja. Taustalla on usko, että huumorintajua voi oppia muuttamalla tietoisesti sitä rajoittavia ajatusmalleja ja käytöstä. Tulokset ovat jääneet vähäisiksi ja ristiriitaisiksi.
Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan huumorintaju lisääntyy itsetuntemuksen kasvaessa. Kypsän huumorintajun lisääntyminen iän myötä tukee tätä ajatusta. Huumorintaju voisi siten kehittyä onnistuneen tutkivan psykoterapian sivutuotteena.
Koska leikkimielisyys on huumorintajun perusaines, osallistuminen erilaisiin leikkeihin saattaa olla keino lisätä sekä lasten että aikuisten huumorintajua.

On hyvä pystyä näkemään vaikeiden asioiden koominen puoli.

Totta. Kuin ihmeen kaupalla viisas ja rakentava huumori auttaa selviytymään elämän karikoissa. Se ilmaisee viljelijänsä tunteita niin, ettei itselle tai muille aiheudu kärsimyksiä. Elämän kipeitä puolia se ei silti kiellä.

Vahingonilo on ihmisen luontainen ominaisuus.

Osittain totta. Vahingonilon taustalla on aina kateus toisen saamasta huomiosta tai menestyksestä. Siksi ei liene ihmistä, joka ei ainakin jossain elämänsä vaiheessa olisi tuntenut vahingoniloa kadehtimansa ihmisen epäonnistumisesta. Vain vanhemmiten elämän myötä onnelliseksi kasvanut ihminen voi parhaimmillaan vapautua näistä perisynneistä.

Huumori lisää vastustuskykyä infektiosairauksille.

Osittain tarua. Nauramisen myönteisiä vaikutuksia elimistön immuunijärjestelmään ei ole kyetty vahvistamaan kaikissa seurantatutkimuksissa. Johto-päätöksiä huumorin ja huumorintajun vaikutuksesta infektioalttiuteen ei siksi voi tehdä. Vastoin odotuksia tavallista hyväntuulisemmilla ihmisillä ilmeni seuranta-aikana keskimääräistä enemmän infektioita. Ehkä siksi, että hyväntuuliset ihmiset ovat tavallista seurallisempia ja altistuvat siksi muita enemmän tartunnoille.

Itku pitkästä ilosta.

Tarua. Seurantatutkimukset tukevat tätä sanontaa, joka kuitenkin on hyvä esimerkki tutkijoiden ennakkoasenteiden vaikutuksesta tulosten tulkintaan. Ilon ja itkun välillä on kiistaton tilastollinen yhteys, josta ilottomat elämän tarkkailijat ovat kateuksissaan tehneet väärän johtopäätöksen. Tulosten perusteella voitaisiin yhtä hyvin pitää totena väitettä ”Ilo pitkästä itkusta”.
Tutkimustulokset eivät osoita ilon ja itkun syy-seuraussuhdetta. Ennakkoasenteista vapaat havainnoitsijat ovatkin kiteyttäneet johtopäätöksensä sananparteen ”Surun päivät ja ilon päivät käyvät perätysten”.

Lue lisää Huumori helpottaa elämää.

Älä naura lapselle

Lapset eivät ymmärrä ironiaa. Ironia on leikkiä sanoilla ja äänensävyillä. Siksi pienet lapset eivät ymmärrä sitä. Kyky ymmärtää sanoja ja kaksoismerkityksiä lisääntyy esikouluiässä. Silloin myös ironia ja sarkasmi alkavat avautua lapselle.

Jotkut lapset ymmärtävät jo kuuden vuoden iässä, että aikuinen voi tarkoittaa päinvastaista kuin sanat sanovat. Myönteinen ironia, esimerkiksi ”olipa tosi huono heitto”, kun lapsen pallon heitto onnistuu, on lapselle paljon vaikeampaa ymmärtää kuin kielteinen ironia kuten ”olipa tosi hieno heitto” heiton epäonnistuessa.

Ymmärtämättömän aikuisen kiusoittelevaksi leikiksi tarkoitettu ironinen lause saa lapsen helposti pillahtamaan itkuun.

Pilkallinen vitsailu on psyykkistä kaltoinkohtelua. Kasvatuskeinona se on vähintään yhtä tehokasta ja tuhoisaa kuin ruumiillinen kuritus.

Jos vanhemmat voivat saada sakkoja lapselleen antamastaan tukkapöllystä, lapsen pilkkaamisesta pitäisi tuomita ainakin ehdolliseen vankeuteen.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.