Ostelu on ihanaa mutta jälkeenpäin ei olekaan kivaa: tulee rahahuolia ja riitoja, tavaraa kertyy liikaa ja hävettää. Testaa oletko ostoriippuvainen.

Tee testi: Vaivaako sinua ostovimma?

  1. Pakenetko arjen ongelmia lähtemällä ostoksille?
  2. Koetko ajoittain pakottavaa tarvetta päästä shoppailemaan?
  3. Tunnetko syyllisyyttä, häpeää tai katumusta liiallisesta ostoksilla käymisestä?
  4. Joudutko salailemaan shoppailuasi ja piilottelemaan ostoksia muilta?
  5. Oletko yrittänyt lopettaa tai vähentää ostoksilla käymistä onnistumatta siinä?
  6. Tuottaako tavaroiden ostelu sinulle taloudellisia vaikeuksia?
  7. Jätätkö muita asioita tekemättä, koska sinun on päästävä shoppailemaan?
     

JOS VASTASIT useampaan kysymykseen kyllä, voi kyse olla pakonomaisesta riippuvuudesta ostamiseen. Se on toimintaa hallitseva riippuvuus, joka aiheuttaa lyhytaikaista mielihyvää. Lievänä ostoriippuvuus näyttäytyy vastustamattomana
haluna ostaa tavaroita, joita ei tarvitse tai joihin ei ole varaa. Vaikeammassa riippuvuudessa ostelu on pakonomaista. Silloin aikaa kuluu valtavasti myös ostosten suunnitteluun ja ostamisen seurausten selvittelyyn.

Mihin ostaminen auttaa?

Ostelulla haetaan usein turvaa, jota tavarat tuntuvat tuovan. Shoppailu tuo mielihyvää mutta vain hetkeksi. Tunne muistuttaa nousuhumalaa. Ostoksilla voi unohtaa kaiken muun. Mielen valtaa tunne, että kaikki on mahdollista. Voin ostaa tuon ja tuon ja tuon.

Ostaminen voi olla jännittävää. Se on kuin metsästystä, jossa tavoitteena on parhain mahdollinen saalis. Huippulöydöt tuntuvat mahtavilta.

Ostoksilla käyminen on kokonaisvaltainen elämys: ostoskeskusten tuoksut, värit, äänet.

Ostelu on riippuvaiselle useimmiten omaa aikaa, joko yksin netissä tai massojen keskellä tavaratalossa.

Nuorille ostelu voi olla osa sosiaalista pätemistä. Tietynlaisen vaatteen tai harrastusvälineen ajatellaan tuovan jonkinlaista statusta. Ostelu on usein sosiaalisesti hyväksyttävää ja siihen saatetaan kannustaa, kun on alakuloinen.

Nettishoppailu koukuttaa, koska ostelu on niin helppoa. Siellä viehätys perustuu rajattomaan valikoimaan ja asioinnin nimettömyyteen ja nopeuteen.

Taustalla muitakin ongelmia

Ostoriippuvuus voi olla oire psyykkisestä sairaudesta. Bipolaarihäiriöstä eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivällä on maanisia vaiheita, jolloin
hän voi tehdä holtittomia ostopäätöksiä. Bipolaarihäiriöinen tarvitsee sairauteensa oikeanlaisen lääkityksen ja terapiaa.

Osteluvimma saattaa olla myös oire masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja huonosta itsetunnosta.

Ostoriippuvaisella on herkästi muitakin riippuvuuksia, kuten seksi- tai rahapeliriippuvuus.

Jos omat keinot eivät auta, ostoriippuvainen voi hyötyä kognitiivisesta psykoterapiasta. Varsinkin, jos taustalla on ahdistusta, masennusta ja yksinäisyyttä.

Terapiassa käydään läpi asioita, jotka esimerkiksi ylläpitävät ihmisen huonoa käsitystä itsestä. Ostamiseen voi myös liittyä paljon opittua, jos perheessä on totuttu ostamaan tavaraa kun on paha mieli.

Tarkkaile talouttasi

Kun pidät kukkaronnyörit tiukemmalla, torjut rahapulan ja ostaminen vähenee kuin itsestään.

  • Tee ostoslista
  • Lue tiliotteesi
  • Säilytä kuitit
  • Maksa vain käteisellä
     

Kokeile näitä yksinkertaisia keinoja

ODOTA HETKI Lykkää ostovimmaasi. Jos voit edes hetken odottaa, tarve ostaa saattaa mennä ohi. Tavaran voi vaikkapa varata, mutta jättää lunastamatta.

KIERRÄ KAUKAA Kierrä ostoskeskukset ja tavaratalot kaukaa. Jos kauppa
osuu työmatkallesi, kävele toista kautta.

YSTÄVÄ MUKAAN Jos osteluvimma iskee yksin ollessa, ota ostoksille mukaan ystävä, joka hillitsee himoasi.

KÄTEISTÄ LOMPAKKOON Älä käytä luottokorttia, koska sillä tuhlaaminen on niin helppoa. Nosta ostoksiin vain käteistä, niin ehdit miettiä hankintaa hetken aikaa.

PIDÄ KIRJAA MENOISTASI Pidä ostospäiväkirjaa. Näet mustana valkoisella, kuinka paljon ostat ja paljonko menee rahaa.

UUSIA ILOJA Jos mieli on maassa, hae mielihyvää muualta kuin tavarasta: ulkoile, liiku, näe ystäviä vaikkapa elokuvissa, käy taidenäyttelyssä.

Asiantuntijat Aino Majava, viestintäpäällikkö, A-klinikkasäätiö, ja Teija Jokipii, psykologi ja psykoterapeutti,Oulu.

Lue lisää
Miten eroon addiktiosta?

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.