Paniikkihäiriö ja ahdistus helpottuvat, kun uskaltautuu liikkumaan.
Aikaisemmin uskottiin, että liikunta on pahinta mitä ahdistus- ja paniikkihäiriöstä kärsivälle voidaan suositella. Tämä perustui siihen, että liikkuessa ihmisen hengitys ja sydämensyke nousevat, kuten paniikkikohtauksessakin, ja tämä saisi heidät panikoitumaan entistä herkemmin.
Nykyään tiedetään, että asia on päinvastoin. Liikunta lievittää ahdistushäiriötä yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet.
Paniikkijarru pois
Ahdistushäiriössä ”taistele tai pakene” -reaktio on jäänyt pysyvästi päälle. Siksi sitä lievittävät periaatteessa kaikki samat tekijät, jotka lievittävät myös stressiä.
Erityisen tärkeä näyttää olevan ANP-peptidin merkitys. Kun paniikkihäiriö iskee, potilaan vereen tulvahtaa muun muassa kortikotropiinia ja kortisolia. Seurauksena on paniikinomainen pelkotila, mutta ANP estää sitä.
ANP-peptidi toimii siis eräänlaisena paniikkijarruna. Mitä korkeammat ANP-tasot ovat, sitä etäämmälle ahdistus siirtyy.
Lihasjännitys laukeaa
Toinen tapa, jolla liikunta vaikuttaa ahdistukseen, liittyy aivojen ja lihasten kommunikointiin. Ahdistusoireista kärsivä on jatkuvasti valmis pakenemaan uhkaavaa vaaraa. Näin myös hänen lihaksensa ovat ylijännittyneitä.
Lihasten ylijännitys on seurausta stressireaktiota ylläpitävän sympaattisen hermoston aktivoitumisesta. Toisaalta lihasjännitys myös pitää tuota reaktiota yllä.
Jos lihasjännitys saadaan laukeamaan, kuten tapahtuu liikuntasuorituksen jälkeen, aivot tulkitsevat tämän vaaratilanteen loppumisena ja nekin voivat rentoutua.
Liikunta sopii hyvin myös osaksi ahdistushäiriöiden kognitiivista terapiaa. Sen ajatuksena on, että alkuperäinen pelottava muisto ”hukutetaan” uuden neutraalin tai positiivisen muiston alle. Pelottavan muiston vierelle pyritään siis rakentamaan toinen hermorata, jossa pelottava tilanne näyttäytyy positiivisena tai neutraalina.
