Mustasukkaisuus, pettäminen ja seksi hiertävät. Parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist vastaa lukijoiden kysymyksiin rakkaussuhteen sudenkuopista.

Mies petti

”Olen ollut avoliitossa seitsemän vuotta ja rakastan syvästi kumppaniani. Meillä on kaksivuotias tyttö. Mieheni petti minua raskausaikana. Kyseessä oli satunnainen tuttavuus ja yksi ilta. Hän kertoi asiasta minulle heti, katui ja pyysi, etten jättäisi häntä. Olen antanut miehelleni anteeksi, mutta miten saisin ruumiinikin unohtamaan.” Surusilmä

Parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist vastaa: Kysyjä on oivaltanut, että keho muistaa kokemansa loukkauksen mutta onneksi ei ikuisesti. Mies on tunnustanut tekonsa ja samalla siirtänyt ahdistuksensa naisen kannettavaksi. Olikohan yhden illan hairahduksen kertominen tarpeellista? Se aiheutti enemmän tuhoa kuin salaaminen. Jos mies ei olisi kertonut vaan käsitellyt asian mielessänsä, nainen olisi saanut jatkaa rauhassa elämäänsä.

Tässä tilanteessa kannattaisi miettiä, mitä parisuhteesta puuttui ennen pettämistä. Ehkä lapsen tuleminen sai miehen pelkäämään, että hän jää nyt ilman vaimonsa hoivaa – tai seksiä, mihin miehet tämän asian usein sekoittavat. Ehkä mies korjasi tätä ”vaillejäämistään” sortumalla uskottomuuteen.

Luottamuksen korjaamiseksi miehen tulisi teoillaan näyttää olevansa sitoutunut omaan parisuhteeseensa ja perheeseensä. Yhdessä pari voi miettiä, miten vaimo pääsisi takaisin siihen hyvään, minkä he olivat jo onnistuneet tavoittamaan. Elämässä tapahtuu asioita, jotka rikkovat täydellisyyden, mutta uutta onnea kannattaa lähteä rakentamaan vahingosta viisastuneena.

Mustasukkaisuus vaivaa

”Vaikka olen ollut jo vuosia vakiintuneessa suhteessa, en vapaudu mustasukkaisuudesta. En usko, että mieheni on pettänyt minua mutta aina vaan epäilen. Töissä mies tapaa varmasti useita minua kauniimpia ja huolitellumpia naisia. Olen ollut aiemmissanikin suhteissa mustasukkainen, osin aiheellisesti, osin ilman aihetta. Kuinka saisin mieleni rauhoittumaan?” Pajuli

Parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist vastaa: Jatkuvasti mustasukkaisen perusturva on yleensä rikottu jo lapsuudessa. Ehkä naisen oma isä on ollut uskoton vaikka siitä ei ole kotona puhuttu. Lapset vaistoavat herkästi, että kotona tapahtuu jotain, jota ei pitäisi. Lapselle on tärkeää, että hänen vanhemmillaan on kaikki hyvin. Jos näin ei ole, lapsi pitää antenninsa koko ajan valppaina miettien voiko täällä olla turvassa.

Kysyjän kannattaisi keskustella pelontunteistaan jonkun kanssa. Ehkä hän voisi kysyä äidiltään, miten asiat lapsuudenkodissa oikein olivat. Nainen voisi miettiä, mikä muu tuo hänelle turvaa kuin parisuhde, ettei hän olisi pelkästään puolisonsa varassa.

Lapset vievät ajan

”Olemme keski-ikäinen pariskunta, lapsemme ovat pahimmassa murrosiässä. Tuntuu, että mieheni ja minä puhumme vain lastemme ongelmista, syyttelemme itseämme ja toisiamme. Joskus tuntuu raskaalta mennä töistä kotiin, kun tietää että siellä odottaa hapan murkku, joka myrkyttää kodin ilmapiirin. Iltamenot ovat alkaneet tuntua mukavilta, saanpahan hetken olla joku muu kuin luuserimieheni vaimo tai kamalien lasteni äiti. Kohta karkaan kotoa pois.” Seksilomalleko?

Parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist vastaa: Tässä perheessä kaikki ovat uhmaiässä! Sekä vanhemmilla että lapsilla on sama tunne: lähden pakoon, tahdon pois täältä. Uhma on valtava eikä kumpikaan vanhemmista halua ottaa vanhemman roolia. Jos laumassa ei ole johtajaa, teini ottaa vallan.

Kysyjä voisi yhdessä puolisonsa kanssa miettiä, millainen tunnelma heidän lapsuudenkodeissaan oli, kun he olivat murrosiässä. Mikä oli sallittua ja mikä ei, oliko perheissä pelisääntöjä, joista pidettiin kiinni? Vanhemmat ammentavat kasvatusmallinsa omilta vanhemmiltaan.

Toistensa syyttelyn sijasta vanhemmat voisivat tukea toisiaan vanhemmuudessa. Heidän kannattaa muistaa, että on molempien vastuulla, millaiseksi koti rakentuu. Lasten suhteen voisi kokeilla näkökulman muutosta. Lähtökohdaksi voisi ottaa sen, että meidän lapsemme ovat maailman ihanimpia teinejä. Perheeseen tulisi arvostava ilmapiiri.

Parisuhteessa kannattaa varata kivaa yhdessäolon aikaa, jotta saa voimia vaativaan elämäntilanteeseen. Vanhempien työ on taistella pahaa vastaan ja puolustaa hyvää. Nuoren on helpompi sanoa kavereilleen, että äiti ei päästä kuin että en uskalla lähteä.

Erilaiset seksitarpeet

”Olen elänyt saman miehen kanssa yli kaksikymmentä vuotta eivätkä seksitarpeemme ole koskaan alkuhuuman jälkeen kohdanneet: minä haluan ja tarvitsen seksiä harvemmin kuin hän. Hänenkin intonsa alkoi viidenkympin korvilla mukavasti laantua, mutta sitten mieheni keksi viagran ja entinen peli alkoi taas. Eikö tämä piina koskaan lopu?” Viagravaimo

Parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist vastaa: Meissä elää vahvana luulo, että naisen seksitarpeet ovat pienemmät kuin miehen tarpeet. Usein kuitenkin nainenkin haluaisi enemmän seksiä, mutta ei sillä suorasukaisuudella kuin miehet sitä usein tarjoavat. Nainen nauttii läheisyydestä ja kiireettömyydestä, jota on hyvä opetella rakentamaan pitkin yhteistä elämää. Yhdyntä on vain osa seksistä. Tärkeää on toisen huomioiminen, tunteista puhuminen, unelmoiminen, kulkeminen henkisesti käsi kädessä.

Tällä parilla ongelmana ei ole se, ettei mies kykene seksiin vaan se, että aitoa intiimiä yhteenkuuluvuutta on liian vähän. On naisen aliarvioimista ja hellyyden tarpeen mitätöimistä pyrkiä ratkaisemaan ongelmat kemialla.

Mistä vipinää?

”Olemme olleet aviossa toistakymmentä vuotta. Aluksi kaikki tuntui olevan hyvin, tuskin pystyimme pitämään sormia toisistamme erossa. Nyt kaikki on kovin arvattavaa, samat riidat kertaantuvat, vakioaiheitamme on miehen aikaa vievä harrastus. Auttaisiko irtiotto, vaikka kylpyläloma vai kärjistäisikö se vain riitoja? Minä olisin valmis avioliittokouluun, mutta miestä sinne ei saa kirveelläkään.” Varjostus

Parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist vastaa: On ihanaa, että tällä parilla on ollut vaihe, jolloin he eivät pystyneet pitämään näppejään erossa toisistaan. He ovat osanneet nauttia elämästä ja toisistaan. Heidän kannattaisi miettiä, miten herättää tuo ilmapiiri uudelleen.

Naiselle suosittelisin sen pohtimista, miksi miehen harrastus saa hänet niin vihaiseksi. Onko kyseessä kateus vai ajankäytön ongelma? Miten nainen käyttäisi saman ajan, jos hän uskaltaisi suoda sen itselleen?

Jos aina riidellään samoista asioista, se estää myönteiset muutokset. Sitä, mikä ei toimi, ei kannata toistaa. Pari voisi järjestää yhteistä aikaa helpoiten sulkemalla television. Ehkä he voisivat lähteä kävelylle ja puhella siinä samalla. Joidenkin miesten on vaikea istua sohvalla ja keskustella, he tarvitsevat samalla jotain tekemistä, aivan kuten ennen miehet puhelivat keskenään halonhakkuun lomassa.

Pariterapiaan voi hyvin lähteä yksin. Kun yksi perheessä muuttaa toimintaansa eivät muutkaan voi jatkaa vanhaan malliin.

Lue lisää parisuhteen uhkista.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.