perfektionisti, psykoterapia
Kuva Shutterstock

Tunnistamme kaikki perfektionistin, joka ei hyväksy kuin niin täydellisen suorituksen, että se estää häntä elämästä.

"Mulle on tärkeätä tehdä asiat hyvin, en tykkää tehdä asioita puolittain."

Asenne on kunnioitettava, mutta jos samanaikaisesti kärsii ahdistuksesta, unettomuudesta, masennuksesta tai syömishäiriöstä, tilanne on huolestuttava. Pahimmillaan jatkuva perfektionismi kahlitsee kuin mikä tahansa psyykkinen oire.

Mikä panee ihmisen tässä epätäydellisessä maailmassa vaatimaan itseltään niin täydellistä, että hänen on lähes koko ajan – paitsi juuri voiton hetkellä – paha olla?

Jossain ammateissa perfektionismi on hyväksi.

On suorastaan välttämätöntä, että kirjan oikolukija on työssään perfektionisti, muuten lukija joutuu kärsimään kirjoitusvirheistä. Myös sillan kantokyvyn laskijan on paikallaan tavoitella täydellisyyttä, muuten silta romahtaa. Sen sijaan jos metsän istuttaja juuttuu siihen, että taimet eivät ole tarpeeksi suorissa rivissä, istutus ei etene.

– Joskus perfektionismi johtaa alisuoriutumiseen, koska ei uskalla tarttua uusiin haasteisiin, sanoo psykoterapeutti, psykologi Nina Pyykkönen.

Pahimmillaan liiallinen täydellisyyden tavoittelu syö ihmistä ja estää nauttimasta työnsä tuloksista. Suurpiirteisyyden puute jämähdyttää tuttuihin turvallisiin kuvioihin, joissa tietää selviävänsä, mutta joista puuttuu seikkailu.

Epähienot kysymykset ja piiloviestit ruokkivat

Opiskelijoissa on paljon kympin tyttöjä, joille on tärkeää olla paras niin harrastuksissa, opiskelussa kuin yksityiselämässä. Ylioppilaiden terveydenhuollossa ongelma on tuttu. Selfiet kertovat ulkoisen kauneuden palvonnasta ja kaikkivoipaisuuden harha on vallalla kaikkialla.

Ulkoista menestystä ruokkivat myös vanhempien ihmisten epähienot kysymykset: ”Pääsitkö opiskelemaan, mitä sinusta tulee isona?”

Hei haloo, sietäisitkö itse sitä, että sinulta udeltaisiin potkuista tai nöyryytyksistä ilman, että olet näyttänyt vihreää valoa kysymyksen esittäjälle. Jostain syystä nuoret vain tuntuvat olevan vapaata riistaa.

Perfektionistin ongelma on myös siinä, että hän saa monesti lähiympäristöltään kaksoisviestejä. Toisaalta häntä kehotetaan hellittämään mutta toisaalta kiitellään.

”Kyllä sinä sitten jaksat ja ehdit, miten oletkin niin aikaansaava, että sitten yöllä vielä kirjoitit väitöskirjaa.”

Usein hyvät ohjeemme voivat aiheuttaa enemmän hallaa kuin hyötyä.

–Ongelmana on sekin, että yhteisöt ovat höllentyneet, Pyykkönen pohtii.

Tietotekniikka on luonut tilanteen, jossa koneen kautta voi opiskella ilman elävää yhteyttä toisiin opiskelijoihin. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin. Ryhmä on ihmiselle luonnollinen olotila ja yksinään eteenpäin pyrkiessä pienet vastoinkäymiset saavat kohtuuttomat mittasuhteet.

Täydellisyys yrittää suojata mitättömyydeltä

”En voi käsittää, miten en saanut parasta numeroa. En saanut sitä mitä odotin, onko minussa jotain vinossa.”

– Usein liiallinen täydellisyyteen pyrkiminen on merkki itsetunnon hauraudesta, Nina Pyykkönen sanoo.

Silloin on jatkuvasti kaikkialla todistettava olevansa paras, muuten uhkaa musertava huonouden ja hylätyksi tulemisen tunne. Se on suoja mitättömyyden tunnetta vastaan.

– Kun ydintunne itsestä on huono, ihminen tarvitsee koko ajan todistuksia siitä, että on hyvä. Silloin kaipaa itsetunnon pönkitystä jatkuvasti.

Esimerkiksi seurustelusuhteen päättymisen jälkeen perfektionisti ei lähde miettimään, mitä suhteessa tapahtui, vaan putoaa sietämättömään huonouden tunteeseen. ”Nyt se paljastui, mitä olen yrittänyt piilotella: ei kukaan minua voi kuitenkaan rakastaa.”

Perfektionisti itsekin tajuaa usein, että pingottamisessa ei ole järkeä, mutta silti omien toimintatapojen muuttaminen on hankalaa.

Epätäydellinen vanhempi antaa tilaa lapselle

Mitä perfektionismi ihmisessä palvelee? Pyykkösen mukaan ei pitäisi katsoa vaan ulkoista oiretta vaan olisi mentävä syvemmälle ihmismieleen.

– Jos lapsena on hyväksytty sellaisena kuin on, ihmiselle kasvaa terve itsetunto ja syntyy turvallisuuden kokemus: olen riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Mikään ulkoinen vastoinkäyminen ei romuta itsetuntoa täydellisesti.

Silloin huonon numeron saaminen ei paina epätoivoon. ”Ehkä en valmistautunut tarpeeksi, ensi kerralla yritän paremmin.” Tai: ”Koe oli yksinkertaisesti liian vaikea.”

Hetkellisen harmituksen jälkeen oma näkemys itsestä palautuu aika pian. ”Ei tämä takapakki maata kaada, olipa aika minunkin kokea nelosten sarja. Liian hyvin menikin, tämä palauttaa maan pinnalle.”

Useimmat ihmiset seikkailevat keskivertojen maailmassa, jossa hyväksytään tai melko hyvä.

– Kun oman arvon kokemus on vaurioitunut ihan pienenä, näin ei tapahdukaan. Vastoinkäymisen tullessa ihminen kokee olevansa perustaltaan huono. Pikkulapsena sisäistynyt kuva itsestä kelpaamattomana todentuu.

Pyykkönen kuitenkin lohduttaa, että vanhemmilta ei vaadita täydellisyyttä. Päinvastoin kaikissa on epätäydellisyyttä, mutta tärkeintä on, että se myönnetään. Epätäydellisyytensä myöntävä vanhempi antaa lapselle tilaa kasvaa omaksi vahvaksi itsekseen.

Elämä tuo vastaan mahdollisuuksia muuttua

Uudet elämäntilanteet muuttavat ihmistä: vanheneminen, parisuhde, lasten saaminen, omien vanhempien vanheneminen. Elämän saatossa suhteellisuuden taju lisääntyy.

Kun ihminen kypsyy, käsitys itsestä muuttuu realistisemmaksi. En olekaan kaikkivoipa! Toiseksi paras on ihan hyvä, eikä toiseksi huonoin maata kaada.

– Lapsien syntymä antaa usein uuden mahdollisuuden käsitellä omaa lapsuuttaan, kun väylät tiedostamattomaan avautuvat. Nuori äiti voi ottaa käsittelyyn myös suhteensa omaan äitiin. Tarpeeksi kypsä äiti jaksaa ottaa vastaan tyttären pohdinnat omasta lapsuudestaan. Tässä vaiheessa äitien ja tyttärien välit usein paranevat.

– Myös hyvä turvallinen puoliso voi tarjota mahdollisuuden korvaaviin kokemuksiin. Avioliitossa on varottava kuitenkin, että ei ala vaatia sitä, että puolison on paikattava kaikki haavat. Puoliso ei voi olla vanhempi.

Terapiakin voi palauttaa ilon, jouston ja leikin

Terapiaa vetäessään Nina Pyykkönen on nähnyt monien asiakkaittensa löy¬tävän elämän ilon uudelleen. Yleinen väärinkäsitys on, että psykoterapia muuttaa ihmisen toisenlaiseksi. Pikemminkin se auttaa tulemaan enemmän omaksi itsekseen. Monista tulee joustavampia, leikillisempiä, ja avoimempia. Sanalla sanoen, enemmän ihmisiä.

”On kuin jokin olisi vapautunut minussa. Ilo palasi ja uskallan mennä uusiin tilanteisiin jännittämättä.”

– Monet ammatti-ihmisetkin ovat hyvin vaativia itseään kohtaan, Nina Pyykkönen myöntää.

On hyvä oppia tunnistamaan oma kohtuuton ankaruutensa, sanoa itselleen, että vähempikin riittää.

– Otan itsekin käyttöön lempeän äänen mielessäni silloin, kun olen itseäni kohtaan kohtuuton.

Asiantuntija: Nina Pyykkönen, psykologian lisensiaatti, psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti.

Psykoterapeutin vinkkejä perfektionistille

  • Oivalla, että täydellisyydentavoittelu toimii suojana itsetunnon hauraille kohdille.
  • Pohdi, tuottaako toimintatapasi sinulle tai läheisillesi kärsimystä. Mikäli näin on, haluaisitko siihen muutosta?
  • Opettele tunnistamaan omia toimintamallejasi. Reagoinko vaikeisiin tunteisiin pyrkimällä vielä täydellisempään? Yritänkö säädellä sisäistä pahaa oloa tekemällä ulkoisesta todellisuudesta täydellisen?
  • Kyseenalaista toimintamallejasi: Onkohan oikeasti niin, että jotain kamalaa tapahtuu jos en saa parasta arvosanaa? Voisiko olla ihan normaalia epäonnistua välillä?
  • Anna mielessäsi tilaa anka¬ruuden rinnalla lempeälle sisäiselle äänelle: kun tuntuu siltä, että olet huono, kuuntele huolehtivaa ja hyväksyvää ääntä, joka sanoo: "Olet riittävän hyvä omana itsenäsi, vähempikin suoritus riittää."
  • Jos koet olevasi umpikujassa, hae ammattiapua.
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.