Minäkö psykoterapiaan?

Elämästä ei selviä ilman psyykkistä kipua aiheuttavia kolhuja. Jollakin tavoin ne pitää käydä läpi ja ratkaista, muuten ne jäävät mielen painolastiksi ja estävät persoonallista kasvuamme.

Jos ratkaiseminen ei omin avuin onnistu ja psyykkiset voimat alkavat huveta, on viisasta etsiä apua. Usein riittää, että sitä antaa ymmärtävä läheinen tai vieras, joka on kokenut samantapaista ja selviytynyt siitä. Mutta voi käydä niinkin, että ajatukset vain kiertävät  kehää, ahdistuneisuus lisääntyy eivätkä ongelmat ota helpottaakseen. Silloin tasapainon palauttamiseen voidaan tarvita psykoterapiaa. Mutta minkälaista?  

– Jos ongelman voi määritellä helposti  ja sen syynä ovat satunnaiset elämän vaikeudet, lyhyt terapia useimmiten riittää. Jos taas vaikeudet ovat kerääntyneet  pitkän ajan kuluessa ja koskettavat niistä kärsivän persoonallisuutta laajasti, tarvitaan pitempää hoitoa, sanoo psykoterapeutti Mikael Saarinen.

Terapiavaihtoehtoja on paljon, mutta mihin tahansa niistä päätyyykin, tavoitteena on psyykkinen hyvinvointi tai mielen terveys ja itsetuntemuksen lisääntyminen. Nämä vaikuttavat osaltaan fyysiseen, sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiimme.

Saarinen erittelee viittä todellisesta elämästä mukaellun ihmisen tapausta ja arvioi, mikä voisi auttaa eteenpäin.

”En pysty kaikkeen, mitä pitäisi.”

Marja, 42 v: ”En saa iltaisin unta ja herään aamuyöstä miettimään, miten selviydyn kaikesta, mitä on  tehtävä ja hoidettava. Tuntuu, että minulta vaaditaan kotona ja töissä koko ajan enemmän, enkä saa tukea mistään. Voin purskahtaa itkuun  mitättömistä syistä. Toisaalta myös hävettää, etten pysty kaikkeen, mihin pitäisi. Miten lapsiinikin vaikuttaa, että olen tällainen."

Marja elää kovien paineiden alla.  Siitä kertoo itkukohtauksiin johtava riittämättömyyden tunne ja pelko, että hän aiheuttaa vahinkoa lapsilleen.
Itsestään tämä kiltti suorittaja ei näytä olevan huolissaan, enemmän häntä huolestuttaa se, mitä muut hänestä ajattelevat. Elämäänsä hän  erittelee lähinnä älyllisesti, eikä  tunteiden ja ajatusten välillä  ole juurikaan yhteyttä.

Hankalat tunteet vievät häntä mukanaan, eikä hän saa kiinni siitä, mitä tunne kertoo. Hänen olisikin hyvä huomata olevansa tunteittensa vatvomisen kehässä ja miettiä, mitä perimmiltään itkee.  Kehästä hän voisi päästä kuvailemalla sitä jollekulle muulle, tai mallintamalla itselleen paperille, miten kehä rakentuu. Helppoa se ei tosin ole, sillä tunnemyrskyn keskeltä asioita ei yleensä näe selkeästi.  

Ulkopuolinen apu voi olla tarpeen, jos hän eteenpäin pääsemättä löytää itsensä aina uudestaan hallitsemattomien tunteiden keskeltä.  

Vertaistuki, keskustelu samaa kokeneen ihmisen kanssa voisi olla sopiva keino. Myös kognitiivista terapiaa Marjan kannattaisi harkita. Siellä hän oppisi toimimaan tarkoituksenmukaisemmalla tavalla ja näkemään, mitä vaikeiden tunteiden taustalla on. 

Unilääkitys saattaa olla tarpeen vuorokausirytmin ja voimien palauttamiseksi alkuvaiheessa, sillä kovin uupuneena terapian käynnistäminen on hankalaa.

”Suren yhä enemmän”

Janne, 38 v: ”Erosin kaksi vuotta sitten ja suren tapahtunutta edelleen. Kohta en jaksa innostua enää mistään. Työnikin, josta ennen pidin, alkaa tuntua yhdentekevältä. Kohta en enää siedä muita ihmisiäkään ja tekisi mieli jättää kaikki, häipyä erakoksi jonnekin."

Janne ei ole päässyt yli eroon liittyvästä kriisistä, eikä hän ole käsitellyt tapahtunutta mielessään. Hän kuvaa mielensä liikkeitä pelkkänä tapahtumien sarjana ja kokee nyt, että toivoa ei ole.

Vihamielisyyttä Janne kokee tavalliseen miehiseen tapaan, ärtymällä, inhoamalla ja suunnittelemalla erakoksi ryhtymistä: jos suomalainen mies ei voi ilmaista suruaan tai häpeäänsä,  hän herkästi haluaa eristäytyä, esimerkiksi juuri metsään.  

Jannen pitäisi oppia näkemään, mitä todella tapahtuu hänen kuorensa alla ja ilmaisemaan se sanoilla. Kriisiterapiassa hän voisi opetella tätä ja pystyisi sitten päästämään surun ja pettymyksen pintaan. Sitten torjutut tunteet eivät enää lamaannuttaisi häntä, kuten nyt.

Eroseminaariinkin Janne voisi mennä. Se saattaisi kuitenkin olla hänelle liian kova paikka ennen kuin hän on oppinut käsittelemään tunteitaan.  
 Ensiavuksi Jannelle ehkä määrättäisiin mielialalääkettä, vaikka se ei ole kriisien hotiosuositusten mukaan ensisijainen hoito.

”Minulla ei ole ystäviä”

Sanna 56 v: ”Niin kauan kuin muistan, minulla ei ole juuri ollut ystäviä ja rakkaussuhteetkin ovat jääneet lyhyiksi. Viime aikoina on alkanut huolestuttaa se, minkälaista tulee olemaan elämä eläkkeellä, kun ei ole enää työkavereitakaan. Yritän kyllä luoda uusia ihmissuhteita, mutta jos sellainen on syntymässä, minulle tulee kuin pakko katkaista suhde ja niin myös teen.  Ja jos joku mies näyttää kiinnostuvan minusta, epäilen heti, että hänessä on jotakin vikaa.”

Sanna tulkitsee vaikeutensa kohtalokseen ja alistuu siihen. Hän tuntuu pitävän ennalta määrättynä, että yksinäisyys on hänen osansa. Mutta juuri yksin jättäytymisellä ja eristäytymisellä hän on myös pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaansa.

Aluksi Sannan pitäisi päästä luulosta, ettei hän voi millekään mitään. Näin luullen hän on tehnyt  vääriä tulkintoja tilanteista, kuten nähnyt itsensä hylättynä, vaikka niin ei ole ollut. Tästä hän on tehnyt edelleen väärän johtopäätöksen, ettei kelpaa kenellekään.

Ensiapua Sanna voisi saada, jos joku sanoisi hänelle, ettei tällaisia taakkoja tarvitse kantaa yksin ja että hän on oikeutettu saamaan tukea. Sanna siis tarvitsisi luotettavaa ihmistä, jonka kanssa voisi harjoitella avautumista ja muihin luottamista.

Vaikuttaa siltä, että hänen ongelmansa on syntynyt pitkän ajan kuluessa. Siksi sitä ei voi ratkaistakaan nopeasti. Taidepsykoterapia voisi sopia Sannalle. Siinä hän saisi itseilmaisun keinoin mahdollisuuden työstää hylätyksi tulemisen ja muita vaikeita tunteitaan. Psykodynaamisessa terapiassa hänelle aukeaisi mahdollisuus käydä läpi koko elämäänsä. Se auttaisi rakentamaan tulevaisuutta uudelle pohjalle.

”Pakko raataa, vaikka en halua”

Pekka 32 v:”Minulla on hyvä koulutus ja haastava työ, jossa olen päättänyt päästä eteenpäin. Teen jatkuvasti pitkää päivää, koska haluan esimiesasemaan, mutta myös siksi, että perheellämme on iso asuntolaina. Melkein jatkuvasti teen töitä myös kotona ja tunnen syyllisyyttä siitä, että en ehdi osallistua lastemme elämään. En haluaisi luopua mistään, mutta kauan en kestä tätä painettakaan.”

Pekka näyttää ajattelevan, että teot tuovat sen arvostuksen, jota hän kaipaa elämältä. Hän kokee kuitenkin joutuvansa antamaan liikaa, eikä oikein kestä sitä. Riittämättömyys johtaa syyllisyyteen.

Hän haluaa monta asiaa yhtä aikaa, esimieheksi ja omistusasuntoon, eikä haluaisi luopua mistään päämäärästä. Samalla hän itsekin tajuaa, että  raja on tulossa vastaan. On hyvä, että raatamisen määrä harmittaa häntä, sillä tämä tunne ajaa häntä muuttamaan jotakin. Hänen olisikin syytä pysähtyä miettimään arvojaan. Tämä on tärkeää myös siksi, että hän kertoo arvostavansa kotia  ja lasten elämää.

Haluamis- ja omistautumis- eli hot-terapia voisi sopia Pekalle. Siinä hän saisi työstää arvojaan ja rohkaistuisi muuttamaan  elämäänsä arvojensa mukaiseen suuntaan.

Koska Pekka näkee tilanteensa ja tietää, mitä ei halua, lyhyehkö kognitiivinen terapia auttaisi häntä järjestelemään elämänsä palikoita mieleisekseen kuvioksi. Itsehoito-oppaita Pekan ei ehkä kannata lukea, koska raatajatyyppinä hän saattaisi vielä yrittää raataa itsensä henkisesti tasapainoisemmaksikin. Niin ongelmat eivät ratkeaisi, vaan siirtyisivät vain kauemmaksi.

”Olutta kuluu”

Lauri, 51 v: ”Työpaikallani eletään irtisanomisuhan alla. Viime yt-neuvotteluissa minun kävi hyvin eli en saanut potkuja. Lisää irtisanomisia on kuitenkin tulossa. Tämä harmittaa niin paljon, että olutta kuluu entistä enemmän, joka arki-iltakin. Vaimo huomauttelee tästä. Toinen harmittava asia on se, että viimeinenkin lapsemme on nyt lähtenyt kotoa ja nyhjötämme kaksin vaimon kanssa. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että loppuelämä olisi tällaista.”

Laurilla näyttää olevan elämänkriisi. Hän elää murrosaikaa töissä ja kotona. Tapahtuneita asioita hän kuvaa ulkokohtaisesti, kuin ei tuntisi itse mitään. Vaimokin vain motkottaa, mutta tätäkään Lauri ei erittele enempää.
Tahto Laurilla kuitenkin on tallella. Sen hän ilmaisee sanomalla, ettei voi ajatella  loppuelämän jatkuvan näin. Tämä asenne auttaa häntä selvittämään ongelmiaan.

Hänen olisi hyvä lukea jokin psykologinen kirja, jossa käsitellään ihmismielen olemusta. Se auttaisi häntä miettimään, johtuuko paha olo vain ulkoisista olosuhteista vaiko jostain, mikä on hänen päänsä sisällä. Niin Lauri voisi oivaltaa, että häneen sattuu, koska on irtisanomisuhan alla ja koska lapset ovat lähteneet kotoa.

Kun hän saisi annettua sanallisen hahmon voimakkaille tunteilleen, niitä ei ehkä enää tarvitsisi siirtää kaljan avulla syrjemmäksi. Laurista kuitenkin  näyttää siltä, ettei hän voi tilanteelleen mitään. Hän haluaisi hallita kaikkea, mikä ei ole elämässä mahdollista. Hän voisikin opetella elämään irtisanomisuhan kanssa. Se onnistuisi käsittelemällä pelkoa, joka liittyy työttömyyteen, ja miettimällä, mistä kaikesta se pelko perimmiltään tulee. Arvopohjaisesta kognitiivisesta terapiasta tai psykodynaamisesta lyhytterapiasta voisi olla hyötyä. Ne antaisivat eväitä tulevaisuuden rakentamista varten.

Lue lisää
Psykoterapia - matka minään
Pitkää vai lyhyttä terapiaa?
Auttaako psykoterapia masennukseen?