Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Rakkaat lukijat, aion avautua teille henkilökohtaisista asioistani. Pyydän anteeksi jo etukäteen. Amerikkalaisilla on vastaavia tilanteita varten oikein sanontakin olemassa: Too much information, liikaa tietoa!

Sain kieleeni suonikohjun. Aivan. Kyllä minäkin ajattelin, kun hammaslääkäri esitti diagnoosinsa, että ei tämä nyt ole mikään kiva keskustelunaihe.

”Kieli, oli hänen äitinsä aina sanonut, kieli kertoo sinun terveydestäsi”, kirjoittaa suuri amerikkalainen kirjailija Richard Ford.

Sitaatti on jäänyt mieleeni, ja jostakin syystä uskon siihen. Joten tarkistan aina silloin tällöin, miltä kieleni näyttää.

Ei kannattaisi. Kieli on väriltään ja muodoltaan niin omituinen kapistus, että sen perusteella terveys ei ole hyvässä jamassa koskaan.

Silti hammaslääkärin havainto tuli minulle yllätyksenä. Sain kerralla käsiteltäväkseni kaksikin uutta asiaa:

”Sinulla on suonikohju kielessä. No, se on näitä vanhuuden vaivoja.” Ahaa, sitä se kieleni ajoittainen arkuus siis oli, suonikohjua. Ja ahaa, sitä se ajoittainen väsymykseni siis oli, vanhuutta.

Pääsin suukirurgille. Hän ehdotti minulle kylmähoitoa. Hän sanoi, että hoidosta saattaisi olla minulle apua tai haittaa, suonikohju voisi parantua tai se voisi äityä pahemmaksi.

Jos se menisi pahemmaksi, voisin myöhemmin kokeilla laseria tai leikkausta. Jos vaikka ne auttaisivat.

Minulle tuli näistä puheista hyvä mieli. Kun ammattilainen suoraan sanoo, että kaikki ei ole maailmassa varmaa, se herättää minussa aina luottamusta.

Onnistumisillekin jää tilaa, kun ei niitä etukäteen luvata. Jos luvataan, alan heti ajatella epäonnistumisia.

Kylmähoitolaite muistutti lasten tussikynää. Tussin kärjestä tuli huurua. Kärki painettiin kieltäni vasten.

Ensin ei tuntunut miltään. Myöhemmin kotona tuntui kuin olisin polttanut kieleni teessä. Ei tämä nyt niin paha rasti ollutkaan, ajattelin.

Parin päivän päästä kieli alkoi verestää. Kaikki ruoat kirvelivät paitsi maustamaton jogurtti. Pitsanpala tuntui samalta kuin söisi kourallisen neuloja. Suuta ei tehnyt mieli avata eikä sitä tehnyt mieli pitää kiinni.

Suukirurgi oli sanonut, että laskimolaajentuma johtui varmaankin siitä, että olin joskus puraissut kieleen lujaa. Nyt vauriokohta voisi kuitenkin levitä ja olla jotenkin vaaraksi. En kylläkään oikein käsittänyt, että miten – tai en halunnut käsittää.

Kuukauden päästä palasin tarkastuskäynnille. Suukirurgi totesi, että kylmähoito oli auttanut. ”Toinen jäädytyskerta tekisi kuitenkin hyvää. Jäädytetäänkö heti vai syksymmällä?”

Syksymmällä, huusin mutta en ääneen. Sillä tiesin, että tällaisiin kysymyksiin on vain yksi oikea vastaus: ”Mitä sitä siirtämään, heti vaan.”

Kotiin palasin kaupan kautta ja ostin kaksi litraa maustamatonta jogurttia.
Suonikohju katosi. Päätin unohtaa Richard Fordin ohjeen lopullisesti. Kului puoli vuotta, etten vilkaissutkaan kieleeni.

Kunnes yhtenä iltana lankesin ja työnsin kielen ulos ja tuijotin peiliin. Suonikohjun läikkä oli paikallaan.

Minun pitäisi nyt varmaankin mennä takaisin hoitoon. Tällaisiin tilanteisiin on vain yksi oikea vastaus: ”Mitä sitä siirtämään.”

Mutta minä en saa mennyksi. Tällaisia me vanhat miehet olemme. Olisi pieniä ja isompia syitä, mutta me emme vain mene.

Olen aina ajatellut, että me vanhat miehet välttelemme hoitoja, koska pidämme vaivojamme niin pieninä. Olen ajatellut, että me olemme karskeja selviytyjätyyppejä.

Nyt olen kuitenkin alkanut epäillä tätä selitystä. Jospa me vanhat miehet pidämmekin vaivojamme niin suurina, että emme uskalla hoitaa niitä. Jospa meitä vanhoja miehiä pelottaa, että meitä sattuu.
 

Lue lisää Tammisia

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.
 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.