Uutistoimittaja Piia Pasasella on monta syytä elää mahdollisimman kunnollisesti. Se tarkoittaa, että hänellä tulee aina ensin työ, sitten huvi. Joskus olisi hyvä osata ottaa rennommin.

Uutistoimittaja Piia Pasanen on sisarusparvensa keskimmäinen ja arvelee, että on osaksi siksi luontainen sovittelija ja joustaja.

-Toisaalta olen perfektionismiin taipuvainen suorittaja. Se näkyy myös siinä, että yritän elää mahdollisimman hyvin. Armollisuuden kanssa itseä kohtaan on tekemistä, sanoo Pasanen.

-Noudatan yleensä periaatetta ensin työ, sitten huvi. Toivon, että osaisin ottaa rennommin. Olisi ihanaa joskus lojua sohvalla ilman huonoa omatuntoa odottavista kotitöistä tai kirjoista, jotka ovat lukematta. Tunnen usein, että tekemistä olisi paljon, mutta en ehdi revetä joka suuntaan.

Pasanen yrittää kuitenkin olla kaatamatta tunnollisuuttaan toisten niskaan.

-Joskus kyllä huomauttelen lähipiirille tekemättömistä asioista. Itse yritän tehdä asiat mahdollisimman nopeasti alta pois, koska saan tyydytystä siitä, että asiat on tehty.

Aikataulu ratkaisee jaksamisen

Pasanen uskoo, että tasapainoinen aikataulu on elämässä pitkälti hyvinvoinnin perusta.

-Työ on tärkeä osa elämää, mutta en halua, että se koskaan menisi perheen, terveyden tai ystävyyssuhteiden edelle, sanoo Pasanen.

-Tarvitsen myös omaa aikaa. Arkivapaiden ansiosta voin välillä olla ihan vain itseksenikin ja tehdä mitä huvittaa – tai olla tekemättä mitään. Yleensä en osaa olla vain paikallani. Silloinkin kun katson iPadilta rästissä olevia sarjoja silitän tai teen ruokaa samalla.

Kodin lähellä on hyvä kuntosali, jonne Pasanen ehtii työpäivinäkin jo aamulla. 

-Minulla ei siis oikein ole hyviä tekosyitä jättää harrastamatta liikuntaa. Tähtään 4–5 liikuntakertaan viikossa.

Tarkkana terveyden takia

Pasasen isän äiti kuoli vähän yli 60-vuotiaana rintasyöpään, ja syöpää löytyy suvusta muutenkin.

-En halua murehtia liikaa mutta yritän tiedostaa, mitä voin itse tehdä sairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Kävin hiljattain ensimmäistä kertaa mammografiassa.

-Äidin puolella on voimakkaasti likinäköisyyttä ja kaihia, ja itsellänikin on ollut pienestä saakka huonot silmät. Näkökykyäni pitää seurata jatkuvasti, Pasanen kertoo.

Muutama vuosi sitten hänen näkökentässään tuntui koko ajan olevan jotain ylimääräistä.Tutkimuksissa suljettiin pois kasvainten ja muiden vakavien ongelmien mahdollisuudet.

-Siihen aikaan ehdin tietysti käydä mielessäni läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Pasanen sanoo.

Lue lisää Piia Pasasen Hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 10/2016
 

Kuva Shutterstock

Arjessa ei koskaan ole liikaa tervehdyttävää iloa ja naurua. Sitä voi lisätä päiviinsä itsekin. Lue, kuinka!

Hyvät naurut laskevat verenpainetta ja rentouttavat. Nauru todella voi pidentää ikää.

Kuinka arjen pieniin vastoinkäymisiin ja jopa omiin vaarattomiin heikkouksiinsa oppisi suhtautumaan huumorilla? 

Vastaajana ensihoitaja ja kirjailija Heidi Holmavuo, joka teki huumorista kirjan Uskalla nauraa - ajatuksia arjen huumoriin (Fitra).

Holmavuo antaa kolme hyvää neuvoa:

 

1. Sietäisitkö sittenkin häpeää?

Omiin heikkouksiin voi suhtautua rennommin, jos kykenee sietämään vähän häpeää. Opettele nauramaan arkisille heikkouksillesi. Kun sen taidon osaa, heikkouksista voi hiljalleen tulla vahvuuksia – ainakin niistä saa hyviä juttuja. Jos kykenet nauramaan sille, että ostit kaupasta väärää juustoa, olet hauskempi tyyppi kuin se, joka jää suremaan ja vatvomaan asiaa. 

 

2. Mene nauravien seuraan!

Huumori elämässä lisääntyy, kun hakeutuu kanssasi samantapaisille jutuille nauravien seuraan. Joissakin lounas- ja harrastuspiireissä naurattaa, toisissa ei. Väitetään, ettei nauru kuulu suomalaiseen mentaliteettiin. Tätä puolitotuutta voit osaltasi kyseenalaistaa. Työpaikalla voitte yhdessä päättää, että perjantaisin arvotaan – ei kuoharia vaan – viikon vitsi tai sattumus.

 

3. Avoimemmin ja mielikuvituksella 

Väkisin ei nauramisesta tule mitään. Omia ajattelumallejaan voi kuitenkin ravistella. Se vaatii vähän riskinottoa, rohkeutta, mutta vie kohti rennompaa elämää. Kun joku hymyilee jutulle, jonka kerrot elämästäsi, olet puolitiessä. Toinenkin saattaa kertoa jotain yllättävän hauskaa. 

 

Anna-Stina Nykänen:
Anna-Stina Nykänen

Seksistä puhuminen on vaikeaa ja siitä kirjoittaminen vielä vaikeampaa, koska ei löydy oikeita sanoja. Törmäsin tähän, kun tein juttua ja kyselyä orgasmeista.

Orgasmihan on mainio poikkeus. Se on hämmästyttävän neutraali sana. Se ei ole kenenkään mielestä kiusallinen, iljettävä tai kökkö. Kaikenlaiset ihmiset, tavikset ja asiantuntijat, nuoret ja vanhat, voivat käyttää sanaa luontevasti sekä intiimeissä tilanteissa kotona että asiayhteyksissä.

Kaikki orgasmin synonyymit ovat kuitenkin vaikeita: Laukeaminen, liian toiminnallista. Hekuman huippu, liian runollista. Orkku, liian tuttavallista.

Entä miksi itse aktia pitäisi kutsua? Yhdyntä on liian yhdyntäkeskeinen, se ei huomioi kaikkea sitä mielihyvän tuottamista, joka seksiin kuuluu. Se on myös liian heteronormatiivista, ikään kuin akti olisi aina vain miehen ja naisen välinen asia.

Akti on liian etäännyttävä, kliininen, kuin pinseteillä käsitelty, ikään kuin kyse olisi luontodokumentista. Lemmiskely on liian lupsakka ja humoristinen, kuin vanhasta suomielokuvasta.

Rakastelu on sana, joka ärsyttää monia hirveästi. Se antaa ymmärtää, että seksiä saisi olla vain sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Voihan kyse olla pelkästä halusta, himosta, tarpeesta, huvituksesta, nautinnosta tai ajanvietteestä.

Entä sitten seksi? Sehän on hyvä. Mutta kokeilkaapa käyttää tuota sanaa verbimuodossa, teonsanana. Siinä törmätään ongelmiin. Tehdä seksiä, seksitellä, sekstata... Ei. Minä seksin, sinä seksit, me seksimme... Ei, ei.

Pitäisi sanoa, että ihmiset harrastavat seksiä. Mutta mikä ihmeen harrastus se on?

 

Lapsille on vaikea puhua seksistä, kun ei ole hyviä sanoja edes kropalle. Seksivalistus onkin usein jätetty kouluille, ja se painottuu ehkäisyyn, ei nautintoon. Koulussa elimistä voi käyttää niiden virallisia nimiä. On muun muassa penis, vagina, emätin ja ulkosynnyttimet. Niillä sanoilla ei kotioloissa pärjää.

Neutraalein sana on alapää. Mutta entä jos pitää tarkentaa? Joskus vanhemmat päätyvät epätoivoisiin ratkaisuihin. Uusin kuulemani versio on sukupuolineutraali: takapylly ja etupylly. Minä vastustan! Ei ole minun pimpsani mikään pylly. Nyt joku jo paheksuu sanavalintaani.

Inhoan kiertoilmauksia. Mieheni lapsuudessa 1960-luvulla naapurin pojan ja tytön alapäätä kutsuttiin kukoksi ja kanaksi. Onko se edes häveliästä vai ihan perverssiä?

Joillakin ei ole sanaa edes omalle alapäälle. Kun tein Parhaat puoleni -kirjaa, kysyin nimityksiä. Yhden suosikki oli toisen inhokki. Joillakin on pelkkä SE. Yksi väitti, ettei tarvitse SILLE sanaa, koska ei ikinä puhu SIITÄ. Entäs gynekologilla, minä kysyin. Siellä hän kuulemma osoittaa sormella kohti oikeaa paikkaa, nimittelemättä.

 

Orgasmikyselyn yhteydessä pohdittiin, onko myönteistä sanaa seksuaalisesti aktiiviselle naiselle. Usein sanat viittaavat kovaan ammattilaisuuteen tai säälittävään kontrollin puutteeseen.

Mies voi olla don juan, casanova tai naistenmies. Mutta miehiin menevä nainen? Siitä puuttuu kiva seikkailunhalu, vahva vitaalisuus ja kaikki hohto.

Ei kyllä löydy myönteisiä sanoja niillekään, joita seksi ei kiinnosta. Ei naisille, eikä varsinkaan miehille.

Hyviä seksisanoja ei vain ole. Paitsi se yksi. Orgasmi on hyvä.

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.