Plasebon eli lumelääkkeen teho kivunhoidossa on tunnettu pitkään. Tutkijat ovat myös tunnistaneet geenin, jonka takia osalla ihmisistä lume toimii, osalla ei. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Lääketieteellisten hoitojen plasebo- eli lumevaikutus on hankalasti selitettävä ilmiö. Lääkkeitä testataan nykyisin kaksoissokkotutkimuksella, jossa sekä koehenkilöt että testaajat ovat tietämättömiä siitä, kuka koehenkilöistä saa varsinaista lääkeainetta ja kuka lumelääkettä, josta vaikuttava aine  puuttuu.Lumelääkitys tehoaa keskimäärin kolmasosalla saajista.

Toisaalta monella sairaudella on taipumus parantua itsestäänkin - ilman lumetta tai todellisia lääkkeitä. On vaikea erotella toisistaan lääkkeiden, lumevaikutuksen ja jo pelkän ajan roolia.

– Koska lääkkeillä saattaa aina olla myös haittavaikutuksia, niitä ei nykyisin juuri koskaan määrätä pelkän mahdollisen lumevaikutuksen takia. Rohkaisu ja informointi sairauden hyvästä ennusteesta jopa ilman hoitoa katsotaan paremmaksi ratkaisuksi, sanoo vastaava ylilääkäri, dosentti Hannu Lauerma Psykiatrisesta vankisairaalasta.

Uskoko auttaa?

Lumelääkitys ei tehoa kaikilla yhtä hyvin. Lääkäri ei voi kuin arvailla potilaan herkkyyttä lume- tai suggestiovaikutukselle voi arvailla.

Lumehoidon vaikutusmekanismia ei juurikaan tunneta. Karkeimmillaan ilmiö selitetään vain jonkinlaisena suggestiona, potilaan uskona lääkkeen tehoon. Lumelääkityksen vaikutus aivoihin on saatu näkyviin muun muassa PET-kuvauksella.

Lumelääkitys on eräissä tutkimuksissa edistänyt koehenkilöissä kipua lievittävien endorfiinien tuotantoa, ja kun endorfiinien tuotanto on kemiallisesti estetty, myös lumelääkkeen vaikutus on lakannut.

Parkinsonin tautia sairastavilla koehenkilöillä lumehoito on puolestaan laukaissut dopamiinin tuotannon aivoissa.

Toisaalta laajassa vuonna 2003 julkaistussa ruotsalaistutkimuksessa lumevaikutusta ei juurikaan saatu näkyviin. Tutkimuksessa vertailtiin aiempia lumevaikutustutkimuksia, ja kaikkiaan materiaalissa oli mukana yli 11 000 eri sairauksista kärsivää potilasta. Lumevaikutus oli suurinta tapauksissa, joissa potilaat olivat itse saaneet arvioida hoidon tehoa.

Tieto vähentää tuskaa

Erot varsinaisen lääkeaineen ja lumelääkkeen tehoissa eivät välttämättä ole kovin suuria: esimerkiksi eräässä masennuslääketutkimuksessa 93 prosenttia antidepressantteja saaneista voi hyvin 12 viikon hoitojakson jälkeen, samoin kuin 73 prosenttia sellaisista, joiden lääkitys oli vaihdettu lumelääkkeeseen.

Olennaista lumeen toimivuudelle on se, että potilas odottaa ja uskoo saavansa hoitoa. Tietoisuus lääkityksestä parantaa todellistenkin lääkkeiden tehoa: esimerkiksi morfiini tehoaa heikommin, jos potilas ei tiedä saavansa sitä. Pienempi annos riittää, kun potilaalle kerrotaan lääkkeestä.

Potilaan usko lääkkeen tehoon parantaa ylipäätään sen tehoa – ja potilaan uskoon voi taas vaikuttaa ratkaisevasti lääkärin luottamus hoidon tehoon. Lääkärit ottavat lumevaikutuksen huomioon hyvin vaihtelevasti:

– Lumevaikutus on tekemisissä potilas-lääkärisuhteessa syntyvien odotusten kanssa, ja toisaalta lääkäreissä on hyvin monenlaisia persoonia, sanoo ylilääkäri Hannu Lauerma.

Musta tuntuu -lääkintää

Laajan ruotsalaisen vertailututkimuksen tekijät eivät juuri löytäneet todisteita lumeen parantavasta voimasta. Vaikka yksittäisissä tutkimuksissa lumehoidosta on löytynyt apua monenlaisiin sairauksiin aina masennuksesta sydäntauteihin ja herpekseen, suurin teho sillä on esimerkiksi kivun, ahdistuksen, unettomuuden ja masennuksen hoidossa.

On ristiriitaista tietoa siitä, voiko lumelääkitys vaikuttaa mitattaviin laboratorioarvoihin kuten verenpaineeseen tai veren kolesterolitasoon. Paras tulos lumeella on, kun sen vaikutusta arvioi potilas itse. Lumelääkintään voidaan laskea mukaan myös kaikki uskomushoidot kuten vaikkapa homeopatia.

Auttaa lähes puolta

Aivan äskettäin, joulukuussa 2008, ruotsalais-saksalainen tutkimusryhmä tunnisti geenin, jonka tietty muoto saa lumehoidon toimimaan. Voi siis olla geeneistä kiinni, auttaako lume. Geenimuoto löytyi neljältä koehenkilöltä kymmenestä.

Kaikkiaan Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana yli sata sosiaalisista peloista kärsivää koehenkilöä. Heidän aivojaan kuvattiin ahdistavassa tilanteessa ennen ja jälkeen kahdeksan viikon lääkitysjakson. Tarkoituksena oli tutkia ahdistuneisuuslääkityksen vaikutusta aivojen aktiivisuuteen.

Neljälläkymmenellä prosentilla lumelääkityksellä olleista ahdistus oli lieventynyt yhtä paljon kuin todellista lääkettä saaneilla. Muutos näkyi aivoissakin: aivotoiminnan aktiivisuus oli vähentynyt amygdalassa, aivojen "pelkokeskuksessa". Amygdala on juuri se osa aivoja, johon esimerkiksi serotoniinilääkkeet ja kognitiivinen käyttäytymisterapia vaikuttavat.

Serotoniini pelissä

Tutkimukseen osallistuneilta analysoitiin kaksi geeniä, jotka molemmat osallistuvat aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan. Molemmissa geeneissä näkyi eroja niiden potilaiden välillä, joihin lumelääkitys vaikutti tai jätti vaikuttamatta.

Erityisesti tutkijat vakuutti geeni nimeltä tryptofaanihydroksylaasi-2, joka osallistuu serotoniinin tuottamiseen. Sen DNA-sekvenssillä näyttää todellakin olevan merkitystä: koehenkilöt, jotka olivat perineet molemmilta vanhemmiltaan tietyn muodon eli alleelin tästä geenistä, saivat helpotusta lumehoidosta. Muut eivät.

Koska harva meistä kuitenkaan on tietoinen tryptofaanihydroksylaasi-2-geeninsä sisällöstä, on suositeltavaa luottaa lääkitykseen. Neljässä tapauksessa kymmenestä luottamuksesta voi olla hyötyä.
Jos lumelääkkeen teho on geeneistä kiinni, voisiko myös luottamus uskomuslääkintään olla geneettistä?

– Ilman muuta, myöntää Hannu Lauerma.

– Mutta kun rituaaleihin liittyvä perinneparannus on vähentynyt, erilaiset lääkkeiden tapaan pakatut, terveysvaikutteisiksi väitetyt plasebot vajentavat niiden sijasta kansalaisten kukkaroita. Elämme pilleriaikakautta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.

Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.