Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Miten elää sellaisen ihmisen lähellä, joka ei pysty puhumaan tunteistaan eikä jakamaan niitä, psykologi ja psykoterapeutti Mikael Saarinen?

Olen kuullut aleksitymiasta ja alkanut epäillä, että sukulaismieheni kärsii siitä. Häntä ei saa halata, ja jos puhumme tunneasioista, hän jäykistyy eikä osallistu keskusteluun.
Äskettäin kun läheinen sukulaisemme kuoli, mies muuttui kiukkuiseksi. Hänestä tuli ilkeä ja ivapuheinen meille kaikille. Kun me muut surimme, hän ei ottanut mitenkään osaa. Emme nähneet hänen itkevän kertaakaan, vaikka kuollut oli hänelle rakas.
Kun sanoin hänelle, että kukaan meistä ei ole syyllinen tähän kuolemaan, hän jotenkin rauhoittui ja lakkasi olemasta niin ilkeä. Onko hänellä siis tuo aleksitymia ja voiko siitä parantua? Mitä meidän läheisten pitää ottaa huomioon, ettemme kärsisi hänen omituisuudestaan tai kiusaisi häntä vaatimalla normaalia käytöstä? LÄHEINEN

Internet hakupalveluineen on tuonut ulottuvillemme mahdollisuuden arvioida paitsi omaa myös toisten terveydentilaa ja persoonallisuutta. Yksi suosituimmista psykologisista diagnooseista viime vuosina lienee narsismi.
Ihmisten psykologinen arviointi on kuitenkin ammattilaisillekin vaativa tehtävä.

Psykologit käyttävät yksilöiden testaamiseen, haastattelemiseen ja arviointiin tunteja tai päiviä. Laajemman tutkimuksen pohjalta voi luotettavammin kuvata henkilön persoonallisuutta, toimintatapaa ja mahdollisia psyykkisiä häiriöitä. Ja silti jää paljon virhemahdollisuuksia seuranta-ajan puutteen takia.

Olet tehnyt havaintoja sukulaismiehesi käyttäytymisestä jo pidempään. Keskityt paljolti sosiaalisiin tilanteisiin, joissa mies ei tunnu olevan kovin sinut omien tunteidensa kanssa. Hän ei pidä halaamisesta eikä tunteista puhumisesta. Sukulaisen menetyksen yhteydessä hän muuttui tunteiden välttelyn sijaan avoimen aggressiiviseksi mutta pystyi kuitenkin rauhoittumaan saatuaan oikeanlaista tukea sinulta.

Aleksitymialla (~ tunteen hylkiminen) tarkoitetaan ”persoonallisuuden piirteistöä, jolle on ominaista vaikeus tunnistaa omia tunteita ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista, samoin kuin vaikeus kuvata tunteita muille” (Mattila 2008). Siihen kuuluu myös ”ulkoisen maailman yksityiskohtiin ja tapahtumiin keskittyvä ajattelutyyli, jossa mielikuvituksen käyttö on vähäistä”.

Kansainvälisessä aleksitymiatestissä kysytään tunteiden kokemisesta, tunnesanastosta ja tunteiden ilmaisemisesta sekä merkitysten kokemisesta taiteessa.

Aleksitymia vaikeuttaa ihmissuhteisiin sitoutumista ja niiden syventymistä, koska vuorovaikutuksessa tarvittavien tunteiden hahmottamisessa ja jakamisessa on vaikeuksia. Suomessa aleksitymiaa arvioidaan olevan saman verran kuin muuallakin eli noin kymmenellä prosentilla, miehillä useammin kuin naisilla. Miesten ongelmana on tuo sinunkin näkemä vaikeus kuvailla omia tunteita ja ulkoistava ajattelutyyli. Suomalaisaineistossa aleksitymia oli yhteydessä maaseudulla kasvamiseen, yksinhuoltajavanhempaan, iäkkäisiin vanhempiin, puhumattomaan kulttuuriin ja ongelmiin äiti-lapsisuhteissa. Eli tietyllä tavalla tukahduttaviin kasvuolosuhteisiin.

Aleksitymian katsotaan olevan melko pysyvä hahmottamis- ja toimintatapa, mutta sen oletetaan kuitenkin vähenevän elinolojen ja kasvatuksen parantuessa. Myös terapiassa (aleksitymia liittyy usein esimerkiksi ahdistukseen ja masennukseen) on saatu hyviä tuloksia tunteita vierastavien aleksityymikoiden kanssa. Niissä keskitytään perustunnetaitoihin eli tunteiden tunnistamiseen ja ilmaisemiseen. Tätä kuvaat itsekin tehneesi sukulaismiehesi kanssa ja se näytti toimivan — eli lisää samanlaista. Aleksityymikot, kuten me kaikki, tarvitsemme ennen kaikkea myötätuntoa ja kärsivällisyyttä.

Hyvä esimerkki tunnevamman kanssa työskentelystä löytyy esimerkiksi hienoista elokuvista Good Will Hunting (Gus van Sant 1997), Fisher King (Terry Gilliam 1991) ja tietenkin kaikista Aki Kaurismäen elokuvista. Niiden miespäähenkilöt täyttävät järjestään aleksitymia-kriteerit, mutta eivät silti ole yhtään vähemmän rakastettavia.

Lue lisää
Aleksitymiasta

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.