Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Miten löytää elämänhalu uudelleen, kun on kokenut suuren menetyksen. Psykologi Mikael Saarinen antaa eväitä surutyöhön.
 

Olen 50-vuotias mies ja kärsinyt mielenterveysongelmista 90-luvulta asti. Jäin pois työelämästä 30-vuotiaana, kun jouduin psykoosiin kesken työpäivän. Olin sairaala­hoidossakin, mutta se ei auttanut vaan masennus uusi. Sitten äitini sairastui diabeteksen ja joutui pyörätuoliin. Ryhdyin hänen omaishoitajakseen ja sain elämänhaluni takaisin. Olin aktiivinen ja toimelias. 2000-luvun alussa aistiharhat palasivat mutta sain niihin hyvän lääkityksen ja jatkoin omaishoitajana 16 vuotta. Viime vuonna äitini kuoli. Rakastin häntä ja nyt ikävöin. Itken joka päivä ja pelkään, että oireeni palaavat. Miten saisin taas elämän tuntumaan elämisen arvoiselta?
ENTINEN OMAISHOITAJA

Kysymyksesi koskettaa meitä kaikkia elämänkriisejä kohdatessamme. Lisäksi media on päivittäin täynnä uutisia talouden ahdingoista, työpaikkojen menetyksistä puhumattakaan ihmisiä koskettavista järkyttävistä tapahtumista loukkaantumisineen ja kuolemineen. TV työntää silmiemme eteen samaa inhimillistä draamaa eri muodoissa. Lohduttomia uutisia ja kovia fiktiivisiä ihmiskohtaloita on niin paljon, että olemme vaarassa menettää kokonaan herkkyyden omien henkilökohtaisten menetysten käsittelyyn.

Kerroit rakkaan äitisi kuolleen viime vuonna ja että suret häntä edelleen voimakkaasti. Lisäksi pelkäät, että tämä elämänkriisi saa vanhat oireesi palaamaan. Läheisen menettämiseen liittyvän surun läpikäyminen on ihmiselämän stressaavin haaste. Sinun kohdallasi koko elämäsi jatkunut ihmissuhde on arkisella kohtaamisen tasolla päättynyt ja edessä on uudenlaisen suhteen luominen äitiisi.

Aiemmin ajateltiin, että surevan tehtävänä oli katkaista suhde kuolleeseen ja tätä kautta jatkaa omaa elämäänsä. Nykyään ajatellaan, että kyse on enemmänkin uudenlaisen suhteen luomisesta kuin katkoksesta. Ihmissuhde saa jatkua omissa mielikuvissa, muistoissa ja tarinoissa. Kun ihminen voi surutyön kautta muistella ja puhua menettämästään rakkaasta henkilöstä, sisäistyy tuo suhde hänen mieleensä, jossa se saa elää muiden suhteiden rinnalla. Ja elämä jatkuu.

Kirjeestäsi saa sen kuvan, että olet varsin yksin menetyksesi kanssa. Olisi tärkeää, että saisit jakaa suruasi muiden kanssa. Moni sureva kokee, että kukaan ei jaksa kuunnella eikä kestä surevaa ja hänen taakkaansa, mutta tämä ei ole totta. Meiltä vain puuttuvat vanhat yhteisölliset tavat ja rituaalit, joilla surevia ennen autettiin. Toivottavasti sinulla on läheisiä, joiden kanssa voit jatkaa surutyötäsi.

Jos läheltä ei löydy apua, esimerkiksi seurakunnat järjestävät sururyhmiä, joissa saa tukea muilta menetyksen kokeneilta. Ehkä voisit tiedustella myös Omaishoitajien ja läheisten -liitosta, onko heillä omia tukiryhmiä tai apu­kanavia teille omaishoitajille. Useat kriisistä selviytyneet jatkavatkin itse erilaisissa vapaaehtoistöissä, joka on hyvin palkitsevaa ja tuo kaivattua merkitystä elämään.

Myös terveyskeskuksesta voi hakea apua menetykseensä esimerkiksi psykologin vastaanotolta tai vanhasta hoitosuhteestasi. Kriisipsykoterapeutti Soile Poijula on kirjoittanut Surutyö-oppaan (2005), jonka avulla voi työstää omaa menetystään. Myös osoitteesta www.surut.fi saa tietoa ja kirjavihjeitä suruprosessiin liittyen. Elämän merkitystä pohditaan kirjassa Tarkoituskeskeinen ajattelu (2013), jossa on oma lukunsa koskien ikääntyviä ja saattohoitoa.

Elokuvissa ihmiset kokevat usein menetyksiä.
Ranskalaisessa Mitä ikinä haluat -elokuvassa perheen äiti löytää mission ystävättären auttamisessa, vaikka on itse kuolemansairas. Oscareita kahmineessa avaruusdraamassa Gravity naisastronautti kohtaa kylmässä avaruudessa pahimmat pelkonsa, kun joutuu selviytymään yksin onnettomuusketjusta. Up – kohti korkeuksia -animaatiossa yksin jäänyt mies löytää ystävän isää vailla
olevasta pojasta ja elämälleen merkityksen. Toivottavasti sinäkin.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Mieheni käyttää unilääkkeitä nukahtamiseen ja paetakseen todellisuutta. Viime aikoina olen huomannut aggressiivisuutta hänen käytöksessään lääkkeen ottamisen jälkeen – toki lievää mutta joka tapauksessa vierasta uhoa. Hän tekee asioita, joita ei normaalisti tee, ja hetken mielijohteesta. Hän käyttää unilääkettä ja kaikkea muutakin mitä käsiinsä saa, myös alkoholia niiden kanssa. Kyse on mielestäni riippuvuudesta. Nyt kuitenkin haluaisin tietää, muuttaako unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö (5 v) ihmisen persoonallisuutta?

Pitkäaikaisen unilääkkeiden käytön ei tiedetä muuttavan ihmisen persoonallisuutta. Miehesi muuttuneen käytöksen taustalla on luultavasti ongelmat, jotka saavat hänet käyttämään pakonomaisesti tavanomaista suurempia annoksia unilääkkeitä ja samanaikaisesti myös alkoholia.

Tilanne ei selviä ennen kuin miehesi kykenee puhumaan niistä ongelmista, jotka ovat hänen muuttuneen käytöksen ja pakonomaisen unilääkkeiden ja alkoholin käytön taustalla.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.