Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Muistinko sammuttaa lieden, on tuttu arkinen pakkoajatus. Miten energiaa syövistä neurooseista pääsee eroon, psykologi Mikael Saarinen?

Olen 53-vuotias nainen. Pyrin aina pitämään tavarat järjestyksessä ja tietyillä paikoilla, etten joutuisi etsimään niitä. Olen kyllä aina ollut tietoinen luonteessani olevasta hieman kiusallisesta piirteestä: jos jokin, aivan mitätönkin tavara joutuu hukkaan, alan etsiä sitä pakonomaisesti. Otan yhden esimerkin: jos olen postittamassa kirjettä ja muistan, että minulla on jossain postimerkki (0,65 €), saatan käyttää tunteja sen etsimiseen, vaikka järkevämpää olisi mennä postiin ja ostaa merkki. Vaikka kuinka järkeilisin itselleni, ettei kannata kuluttaa aikaa joutavaan puuhaan, tuntuu kuin kehoni ei tottelisi aivojen järkevää viestiä ja alan kulkea ja etsiä. Tulen tämän piirteen kanssa toimeen melko hyvin, mutta olen kauhulla ajatellut vanhenemista, sillä olen lukenut, että tietyt luonteenpiirteet vain voimistuvat vanhemmiten. Mistä tällainen ikään kuin pakonomainen etsiminen voi johtua? Voisiko siitä päästä?
LUMIKELLO

Kiitos kirjeestäsi, jonka kautta pääsemme avaamaan ”neuroosien” maailmaa. Osa näistä arjen neurooseista, niin kuin Freud niitä aikoinaan nimitti, on harmittomia, kuten sinun esiintuomasi tarve saattaa loppuun keskeneräinen mieltä häiritsevä asia. Lähes kaikille on tuttua jäädä joskus miettimään, muistinko lukita oven turvalukon tai sammuttaa lieden ennen kuin lähdin, ja pyöritellä asiaa mielessään.

Kokeellisissa tutkimuksissa havaittiin jo 1930-luvulla, että ihmisten mieleen jäivät paremmin tehtävät, jotka kokeenjohtaja keskeytti. Tätä Zeigarnik-efektiä on tutkittu ja päädytty siihen, että ihmismielellä nyt vain on ”tarve” saattaa loppuun aloittamamme asiat. Muuten ne jäävät häiritsemään ja aiheuttamaan stressiä. Ilmiö lienee tuttua kaikille työelämässä oleville: nykytyöt kun ovat usein luonteeltaan päättymättömiä ja niitä pitää tehdä jatkuvasti rinnakkain ilman, että voi tuntea ylpeyttä loppuun saatetusta työstä. Keskeneräiset työt aiheuttavat riittämättömyyden, ahdistuksen ja jopa häpeän tunteita, jotka liittyvät usein myös pakkotoimintoihin.

Pakko-oireisesta häiriöstä aletaan puhua vasta, kun pakkoajatukset ja -toiminnat alkavat haitata elämää. Niiden suorittamiseen kuluu päivittäin vähintään tunti. Yleisimmät pakkotoiminnot ja ajatukset liittyvät pesemiseen ja siivoamiseen, järjestämiseen, tarkistamiseen ja itsensä rauhoittamiseen (mikä ei tietenkään onnistu). Aivomme toimivat niin, että pakkotoiminnot vahvistavat uskoa siihen, että rauhoittuminen onnistuu vain näitä pakkoja toistamalla.

Mikä sitten avuksi? Erilaisten kognitiivisten ja käyttäytymisterapeuttisten tekniikoiden on todettu auttavan sekä voimakkaampien että lievempienkin pakkotoimintojen vähentämisessä. Eräs itsehoidollinen tapa on karsia muuta elämässä olevaa stressiä. Kun stressitaso laskee, oma ajattelukin rauhoittuu eikä yhtä helposti jää kiinni tekemättömiin tai keskeneräisiin asioihin.

Itse olen psykoterapiassa suosinut mielen hallintaan liittyviä tekniikoita. Perusajatuksena ei ole välittömästi häiritsevistä ajatuksista tai toimista eroon pääseminen vaan väljemmän, vähemmän pakottavan suhteen saaminen niihin.

Kun voi hyväksyä sen, että oma mieli takertuu välillä johonkin, voi harjoitella tästä aiheutuvien ahdistavien ja riittämättömyyden tunteiden kanssa olemista tekemättä mitään. Silloin olo vähitellen helpottuu. Tämä vaatii toimiakseen toistoja ja usein myös rentoutumistekniikoiden harjoittelua. Kun vähitellen luodaan edellytykset sille, että pakottavat ajatukset ja toimet eivät enää laukaise kehossa ja mielessä stressireaktiota, mieli pysyy tyynempänä keskeneräisten asioidenkin kanssa. Sinun tapauksessasi mieli ikään kuin siedättyy kestämään epäjärjestystä.

Hauska sarjakuvilla täydennetty kirja aiheesta on Pienet pelot ja suuret fobiat (Like 2004); selkeä itsehoito-opas taas Kerrasta poikki (Lyhytterapia-instituutti 2012). Elokuvasuosikkini aiheesta on Jack Nicholsonin tähdittämä Elämä on ihanaa (1997). Hyväksyvämpää ja keskeneräistäkin kevään odotusta!
 

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

 

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.