Arkipyörityksessä latistuneeseen parisuhteeseen saa uutta potkua, kun lakkaa odottamasta ihmettä. Lähentymisen voi aloittaa tutustumalla siihen, mikä puolisollesi on nyt tärkeää.

Uutta rakastumisvaihetta haikailevan kannattaa valmistautua kohtaamaan tuttu parinsa aikuisena ja tasavertaisena ihmisenä, eikä haikailla löytävänsä jälleen sitä nuorta naista tai miestä, johon alunperin ihastui.

– On hyväksyttävä se, että molemmat ovat reissussa rähjääntyneitä. Mitä pidempi liitto, sitä enemmän vettä on virrannut ja hankaluuksia on koettu puolin ja toisin, pariterapeutti Maija Rosenquist toteaa.

Omaan puolisoonsa voi todella rakastua uudelleen, teittehän te sen jo aiemminkin. Rosenquist rohkaisee aloittamaan yhteisen tutkimusmatkan.

Tehkää matka menneeseen

Rakastumisen ja uuden innon löytäminen perustuu myötätuntoon puolisoaan kohtaan. Tutustu siihen ihmiseen, jonka kanssa elät. Mikä on tehnyt hänestä tällaisen, mikä hänelle on tässä elämänvaiheessa tärkeää, mitä hän odottaa tulevaisuudelta? Mistä hän ammentaa voimansa ja mikä häntä väsyttää?

Tässä auttaa menneisyysmatkailu. Eletyn yhteisen elämän muistelussa voi käyttää apuna isoa paperia, johon merkitään menneiden vuosien käännekohdat: tapaaminen, kihlautuminen, häät, ensimmäisen lapsen odotus ja syntymä, asunnon vaihdot, opiskelut ja muutokset työtehtävissä. Kerro puolisollesi, miten jokin tapahtuma on muuttanut elämääsi, mikä erotti teitä, mikä puolestaan yhdisti.

– Toki tätä aikamatkailua voi tehdä ihan vain keskustellenkin, ellei paperille kirjaaminen tunnu luontevalta, Maija Rosenquist sanoo.

Muistelun lomassa on hyvä nostaa esille kaikki nekin tunteet, joista ei ole aiemmin osattu tai ehditty puhua. Millaisia suruja ja haaveita kummallakin on ollut elämän tiukoissa paikoissa. Usein varsinkin toteutumattomat haaveet jäävät arjen pyörityksessä kertomatta. Ne saattavat katkeroittaa ja rassata parisuhdetta toisen tietämättä.

– Ehkä puoliso on joutunut joustamaan omien opiskelujensa suhteen, kun toinen oli vuosia työkomennuksella ulkomailla lasten ollessa pieniä. Oikeaa aikaa opintojen aloittamiselle ei kenties koskaan tuntunut tulevan, Rosenquist pohtii.

Etenkin naisten tulisi opetella kertomaan, mitä todella tahtoo.

– Meidät naiset on kasvatettu ajattelemaan, ettei pidä pyytää haluamaansa. On suorastaan itsekästä tahtoa jotain. Miehen odotetaan sitten antavan asioita, joita hän ei edes tiedä vaimonsa haluavan.

Rosenquist painottaa jokaisen vastuuta itsestään. Meillä on vain yksi, aika lyhyt elämä, joten ei pidä jäädä syyttelemään toista vaan ottaa itse vastuu hyvästä olostaan. Kannattaa miettiä, mitä todella haluaa, koska vilpittömillä toiveilla on taipumus toteutua.

– Kun on hyvä olla, jaksaa myös olla toiselle hyvä.

Opettelkaa turvallinen puhe

Keskustelun aloituksessa ajoitus on tärkeä. Ei kannata aloittaa, kun toinen on jo lähdössä töihin tai urheilemaan. Keskity puhumaan rauhallisesti ja rakentavasti. Vältä voimakkaita ilmaisuja, suoranaisia sammakoita, koska voit möläyttää jotain, josta toinen ei pääse yli koskaan.

– Turvallinen tapa puhua on kertoa omia huomiotaan, puhua omista tunteistaan ja tarpeistaan, Rosenquist muistuttaa.

Ongelmien lakaisu maton alle ei sekään ole suositeltavaa. Rosenquist harmittelee, että teemme karhunpalveluksen itsellemme, kun ryhdymme ”kaikki on hyvin” -leikkiin. Olemme sisäistäneet työelämässä kukoistavan menestymisen pakon niin hyvin, että yritämme toteuttaa sitä omassa kodissammekin.

– On hyvä tunnustaa, että meillä on ongelmia, että elämässämme on nyt tiukka paikka. Vaikka ongelmien sanominen ääneen voi aluksi tuntua ahdistavalta, se on silti vapauttavaa, jos molemmat ymmärtävät osuutensa tapahtuneeseen.

Joskus parisuhde on niin solmussa, että keskustelua on hyvä jatkaa ammattiauttajan tukemana. Pariterapiaan voi myös lähteä yksin, ellei vielä saa puolisoaan mukaan.

– Kun yksi ottaa vastuuta elämästään ja lähtee terapiaan, koko perheessä tapahtuu muutoksia. Usein vaikutukset ulottuvat kodin seinien ulkopuolellekin.

Parisuhdekurssit, joilla muutamat parit keskustelevat tämänhetkisistä vaikeuksistaan, ovat Rosenquistin kokemuksen mukaan vapauttavia. Kun yksi kertoo ongelmistaan, uskaltautuvat muutkin pohtimaan tilannettaan. On helpottavaa huomata, että vaikeudet ovat luonnollinen osa elämää.

Älkää pettäkö lapsia

Joskus ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Maija Rosenquist neuvoo harkitsemaan tarkoin, sillä ero on vain harvoin paras ratkaisu. Muutaman varauksen hän esittää: ero on aiheellinen, jos parisuhteessa on väkivaltaa, alkoholismia tai muita pahoja riippuvuuksia.

Ero voi olla järkevä, jos pariskunta päätyy siihen yhteistuumin eikä kuvioissa ole mukana kolmatta osapuolta. Tällaisessa tilanteessa yhteisvanhemmuus alkaa toimia ja se säästää lapset raastavilta ja turvattomuutta aiheuttavilta riidoilta.

Yhdessä sinnittelyä lasten kotoa muuttoon asti Rosenquist pitää liki petoksena lapsia kohtaan. Lapset vaistoavat, jos vanhempien välit ovat huonot. Ongelmiin kannattaa hakea apu pikimmiten, etteivät lapset joudu kantamaan vanhempiensa ratkaisemattomia ristiriitoja.

– On tärkeä kertoa lapsille, että vanhemmilla on nyt vaikeaa, mutta aiomme tehdä töitä sen eteen, että kaikki muuttuisi hyväksi. Se rauhoittaa kaikkia osapuolia.

Vaalikaa yhteistä aikaa

Parisuhteen parantamisessa korostetaan aina yhteisen ajan merkitystä. Eikä turhaan, Rosenquist korostaa.

– Rakkauden ylläpitämiseksi yhteistä aikaa täytyy olla, muuten kadottaa yhteyden toiseen. Aikaa kannattaa järjestää kaikissa elämän vaiheissa, vaikka sitten pieninä pätkinä.

Pienten lasten vanhempia Rosenquist kehottaa laittamaan arkirutiinit sillä tavalla kuntoon, että vanhemmille jää aikaa kahdenkeskiseen keskusteluun. Kun lasten nukkumaanmeno kahdeksalta hiljentää talon, vanhemmat ehtivät vielä kotitöiden jälkeen istahtaa hetkeksi yhdessä. Tai sitten lapset voi viedä kerran kuussa hoitoon mummolaan tai muuhun tuttuun ja turvalliseen paikkaan.

Kun lapset muuttavat pois kotoa, koti saattaa tuntua tyhjältä vaikka puoliso on vierellä, kuten ennenkin. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa tutustua kumppaniinsa uudelleen ja käynnistää parisuhteen kuntoremontti.

Kahden jääminen on ihana mahdollisuus, uuden ajan alku. Nyt kannattaa päivittää unelmat ja miettiä, mitä kumpikin haluaisi vielä tehdä.

– Osan unelmista voi toteuttaa yksin, kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Kun itse on tyytyväinen, hyvinvointi siirtyy parisuhteeseen.

Kompromisseja voi ja pitää tehdä: mies voi esimerkiksi käydä silloin tällöin vaimonsa seuralaisena oopperassa, vaimo puolestaan tulla katsomaan miehensä suunnistuskisoja. Näin puolisot osoittavat olevansa kiinnostuneita toisen elämästä, siitä mikä kumppanille on tärkeää.

Elämää voi Maija Rosenquistin mukaan lukea erilaisin silmälasein. Ilonaiheiden etsiminen on palkitsevampaa kuin virheiden tuijottaminen.

– Toisen ilahduttaminen ei tarvitse kalliita luksuslomia tai minkkiturkkeja, se vaatii vain hieman luovuutta. Puolisonsa voi yllättää vaikka laittamalla hänen laukkuunsa jonkun yhteisestä jutusta muistuttavan tavaran tai lähettämällä kesken päivän herkullisen tekstiviestin.

Puhukaa seksistä suoraan

Puolisolle ja keskustelulle varattu kahdenkeskinen aika tekee hyvää myös seksielämälle.

– Kun puolisot kohtaavat toisensa puolisoina, eivät vain arjen pyörittäjinä tai lastensa vanhempina, kevenee kodin tunnelma. Puolisolle annettu huomio parantaa seksiäkin, jos yhdessä löytää kadoksissa olleen ilon ja hauskuuden, tietää pari- ja seksuaaliterapeutti Antti Ryynänen Sexposta.

Vaikka yhteinen aika on parasta seksin virittelyä, ei seksi-iltoja kannata sentään kalenteriin varata. Pakot vain tappavat seksuaalisen halun. Ryynänen tosin muistuttaa, että pikkulasten vanhemmat joutuvat joskus varaamaan toisilleen yhteistä aikaa allakan kanssa, mutta seksihaluja sillä ei vielä luoda.

Ryynänen neuvoo herättelemään halua vaikka yhteisen aterian valmistuksella, kahdenkeskisillä mökkiviikonlopuilla tai katselemalla televisiota lähekkäin sohvalla. Halut syttyvät parhaimmin, kun on stressitön, levännyt olo ja puolisoiden välillä on läheisyyttä.

– On myös tärkeä oppia kertomaan siitä, milloin haluaa ainoastaan hellyyttä, milloin taas hellyyttä, joka saattaa johtaa seksiin, Ryynänen opastaa.

Pitkässä parisuhteessa seksi usein laimenee: rutiinit korvaavat kokeilunhalun ja yhdyntäkerrat vähenevät. Myös elämänmullistukset, kuten puolison sairastuminen, paineet työpaikalla tai riidat sukulaisten kanssa, voivat aiheuttaa kiinnostumattomuutta seksiin.

– On paljon pareja, joille tuttu seksi harvakseltaan yhdessä asennossa on täysin riittävää ja nautinnollista. Mutta toisille tästä tulee ongelmia, Ryynänen sanoo.

Avain muutokseen on uskallus ottaa asia avoimesti esille. Tässä kannattaa olla hienovarainen, kunnioittava ja myönteinen. Ryynänen neuvoo aloittamaan keskustelun vaikka muistelemalla, miten ihanaa seksielämä esimerkiksi suhteen alussa tai oli ja mitkä olosuhteet ja asenteet siihen vaikuttivat.

Sekä Rosenquist että Ryynänen muistuttavat miesten ja naisten välisistä eroista.

– Nainen tarvitsee aitoa arvostusta innostuakseen seksistä, miehelle seksi on tie läheisyyteen.

Naisen halun virittäminen vaatii kiireettömyyttä ja henkistä yhteyttä, jota rakennetaan läpi päivän. Miehelle riittäisi usein vähempikin valmistelu. Nainen ei yleensä halua seksiä stressaantuneena, miehelle yhdyntä saattaa olla stressin purkua.

Joskus seksiä voi harrastaa vaikka ei itse olisi siitä juuri innostunut. Tavasta ei kuitenkaan pidä tehdä pysyvää, sillä se vieraannuttaa omasta seksuaalisuudesta ja voi johtaa vakaviin häiriöihin. Suostuminen vasten tahtoa voi aiheuttaa seksi-allergiaksi kutsuttua jatkuvaa haluttomuutta, itseinhoa tai puolison vihaamista. Ryynänen kehottaa kuuntelemaan omia tuntemuksiaan ja pitämään huolta omista rajoistaan.

– Pitkässä suhteessa halut menevät välillä aivan eri tahtia. Molempien on hyväksyttävä, että yhteiselämä vaatii kompromisseja, myös seksissä.

Lue lisää
Parisuhteen haasteista
Seksipulmista

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.

Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.