Arkipyörityksessä latistuneeseen parisuhteeseen saa uutta potkua, kun lakkaa odottamasta ihmettä. Lähentymisen voi aloittaa tutustumalla siihen, mikä puolisollesi on nyt tärkeää.

Uutta rakastumisvaihetta haikailevan kannattaa valmistautua kohtaamaan tuttu parinsa aikuisena ja tasavertaisena ihmisenä, eikä haikailla löytävänsä jälleen sitä nuorta naista tai miestä, johon alunperin ihastui.

– On hyväksyttävä se, että molemmat ovat reissussa rähjääntyneitä. Mitä pidempi liitto, sitä enemmän vettä on virrannut ja hankaluuksia on koettu puolin ja toisin, pariterapeutti Maija Rosenquist toteaa.

Omaan puolisoonsa voi todella rakastua uudelleen, teittehän te sen jo aiemminkin. Rosenquist rohkaisee aloittamaan yhteisen tutkimusmatkan.

Tehkää matka menneeseen

Rakastumisen ja uuden innon löytäminen perustuu myötätuntoon puolisoaan kohtaan. Tutustu siihen ihmiseen, jonka kanssa elät. Mikä on tehnyt hänestä tällaisen, mikä hänelle on tässä elämänvaiheessa tärkeää, mitä hän odottaa tulevaisuudelta? Mistä hän ammentaa voimansa ja mikä häntä väsyttää?

Tässä auttaa menneisyysmatkailu. Eletyn yhteisen elämän muistelussa voi käyttää apuna isoa paperia, johon merkitään menneiden vuosien käännekohdat: tapaaminen, kihlautuminen, häät, ensimmäisen lapsen odotus ja syntymä, asunnon vaihdot, opiskelut ja muutokset työtehtävissä. Kerro puolisollesi, miten jokin tapahtuma on muuttanut elämääsi, mikä erotti teitä, mikä puolestaan yhdisti.

– Toki tätä aikamatkailua voi tehdä ihan vain keskustellenkin, ellei paperille kirjaaminen tunnu luontevalta, Maija Rosenquist sanoo.

Muistelun lomassa on hyvä nostaa esille kaikki nekin tunteet, joista ei ole aiemmin osattu tai ehditty puhua. Millaisia suruja ja haaveita kummallakin on ollut elämän tiukoissa paikoissa. Usein varsinkin toteutumattomat haaveet jäävät arjen pyörityksessä kertomatta. Ne saattavat katkeroittaa ja rassata parisuhdetta toisen tietämättä.

– Ehkä puoliso on joutunut joustamaan omien opiskelujensa suhteen, kun toinen oli vuosia työkomennuksella ulkomailla lasten ollessa pieniä. Oikeaa aikaa opintojen aloittamiselle ei kenties koskaan tuntunut tulevan, Rosenquist pohtii.

Etenkin naisten tulisi opetella kertomaan, mitä todella tahtoo.

– Meidät naiset on kasvatettu ajattelemaan, ettei pidä pyytää haluamaansa. On suorastaan itsekästä tahtoa jotain. Miehen odotetaan sitten antavan asioita, joita hän ei edes tiedä vaimonsa haluavan.

Rosenquist painottaa jokaisen vastuuta itsestään. Meillä on vain yksi, aika lyhyt elämä, joten ei pidä jäädä syyttelemään toista vaan ottaa itse vastuu hyvästä olostaan. Kannattaa miettiä, mitä todella haluaa, koska vilpittömillä toiveilla on taipumus toteutua.

– Kun on hyvä olla, jaksaa myös olla toiselle hyvä.

Opettelkaa turvallinen puhe

Keskustelun aloituksessa ajoitus on tärkeä. Ei kannata aloittaa, kun toinen on jo lähdössä töihin tai urheilemaan. Keskity puhumaan rauhallisesti ja rakentavasti. Vältä voimakkaita ilmaisuja, suoranaisia sammakoita, koska voit möläyttää jotain, josta toinen ei pääse yli koskaan.

– Turvallinen tapa puhua on kertoa omia huomiotaan, puhua omista tunteistaan ja tarpeistaan, Rosenquist muistuttaa.

Ongelmien lakaisu maton alle ei sekään ole suositeltavaa. Rosenquist harmittelee, että teemme karhunpalveluksen itsellemme, kun ryhdymme ”kaikki on hyvin” -leikkiin. Olemme sisäistäneet työelämässä kukoistavan menestymisen pakon niin hyvin, että yritämme toteuttaa sitä omassa kodissammekin.

– On hyvä tunnustaa, että meillä on ongelmia, että elämässämme on nyt tiukka paikka. Vaikka ongelmien sanominen ääneen voi aluksi tuntua ahdistavalta, se on silti vapauttavaa, jos molemmat ymmärtävät osuutensa tapahtuneeseen.

Joskus parisuhde on niin solmussa, että keskustelua on hyvä jatkaa ammattiauttajan tukemana. Pariterapiaan voi myös lähteä yksin, ellei vielä saa puolisoaan mukaan.

– Kun yksi ottaa vastuuta elämästään ja lähtee terapiaan, koko perheessä tapahtuu muutoksia. Usein vaikutukset ulottuvat kodin seinien ulkopuolellekin.

Parisuhdekurssit, joilla muutamat parit keskustelevat tämänhetkisistä vaikeuksistaan, ovat Rosenquistin kokemuksen mukaan vapauttavia. Kun yksi kertoo ongelmistaan, uskaltautuvat muutkin pohtimaan tilannettaan. On helpottavaa huomata, että vaikeudet ovat luonnollinen osa elämää.

Älkää pettäkö lapsia

Joskus ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Maija Rosenquist neuvoo harkitsemaan tarkoin, sillä ero on vain harvoin paras ratkaisu. Muutaman varauksen hän esittää: ero on aiheellinen, jos parisuhteessa on väkivaltaa, alkoholismia tai muita pahoja riippuvuuksia.

Ero voi olla järkevä, jos pariskunta päätyy siihen yhteistuumin eikä kuvioissa ole mukana kolmatta osapuolta. Tällaisessa tilanteessa yhteisvanhemmuus alkaa toimia ja se säästää lapset raastavilta ja turvattomuutta aiheuttavilta riidoilta.

Yhdessä sinnittelyä lasten kotoa muuttoon asti Rosenquist pitää liki petoksena lapsia kohtaan. Lapset vaistoavat, jos vanhempien välit ovat huonot. Ongelmiin kannattaa hakea apu pikimmiten, etteivät lapset joudu kantamaan vanhempiensa ratkaisemattomia ristiriitoja.

– On tärkeä kertoa lapsille, että vanhemmilla on nyt vaikeaa, mutta aiomme tehdä töitä sen eteen, että kaikki muuttuisi hyväksi. Se rauhoittaa kaikkia osapuolia.

Vaalikaa yhteistä aikaa

Parisuhteen parantamisessa korostetaan aina yhteisen ajan merkitystä. Eikä turhaan, Rosenquist korostaa.

– Rakkauden ylläpitämiseksi yhteistä aikaa täytyy olla, muuten kadottaa yhteyden toiseen. Aikaa kannattaa järjestää kaikissa elämän vaiheissa, vaikka sitten pieninä pätkinä.

Pienten lasten vanhempia Rosenquist kehottaa laittamaan arkirutiinit sillä tavalla kuntoon, että vanhemmille jää aikaa kahdenkeskiseen keskusteluun. Kun lasten nukkumaanmeno kahdeksalta hiljentää talon, vanhemmat ehtivät vielä kotitöiden jälkeen istahtaa hetkeksi yhdessä. Tai sitten lapset voi viedä kerran kuussa hoitoon mummolaan tai muuhun tuttuun ja turvalliseen paikkaan.

Kun lapset muuttavat pois kotoa, koti saattaa tuntua tyhjältä vaikka puoliso on vierellä, kuten ennenkin. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa tutustua kumppaniinsa uudelleen ja käynnistää parisuhteen kuntoremontti.

Kahden jääminen on ihana mahdollisuus, uuden ajan alku. Nyt kannattaa päivittää unelmat ja miettiä, mitä kumpikin haluaisi vielä tehdä.

– Osan unelmista voi toteuttaa yksin, kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Kun itse on tyytyväinen, hyvinvointi siirtyy parisuhteeseen.

Kompromisseja voi ja pitää tehdä: mies voi esimerkiksi käydä silloin tällöin vaimonsa seuralaisena oopperassa, vaimo puolestaan tulla katsomaan miehensä suunnistuskisoja. Näin puolisot osoittavat olevansa kiinnostuneita toisen elämästä, siitä mikä kumppanille on tärkeää.

Elämää voi Maija Rosenquistin mukaan lukea erilaisin silmälasein. Ilonaiheiden etsiminen on palkitsevampaa kuin virheiden tuijottaminen.

– Toisen ilahduttaminen ei tarvitse kalliita luksuslomia tai minkkiturkkeja, se vaatii vain hieman luovuutta. Puolisonsa voi yllättää vaikka laittamalla hänen laukkuunsa jonkun yhteisestä jutusta muistuttavan tavaran tai lähettämällä kesken päivän herkullisen tekstiviestin.

Puhukaa seksistä suoraan

Puolisolle ja keskustelulle varattu kahdenkeskinen aika tekee hyvää myös seksielämälle.

– Kun puolisot kohtaavat toisensa puolisoina, eivät vain arjen pyörittäjinä tai lastensa vanhempina, kevenee kodin tunnelma. Puolisolle annettu huomio parantaa seksiäkin, jos yhdessä löytää kadoksissa olleen ilon ja hauskuuden, tietää pari- ja seksuaaliterapeutti Antti Ryynänen Sexposta.

Vaikka yhteinen aika on parasta seksin virittelyä, ei seksi-iltoja kannata sentään kalenteriin varata. Pakot vain tappavat seksuaalisen halun. Ryynänen tosin muistuttaa, että pikkulasten vanhemmat joutuvat joskus varaamaan toisilleen yhteistä aikaa allakan kanssa, mutta seksihaluja sillä ei vielä luoda.

Ryynänen neuvoo herättelemään halua vaikka yhteisen aterian valmistuksella, kahdenkeskisillä mökkiviikonlopuilla tai katselemalla televisiota lähekkäin sohvalla. Halut syttyvät parhaimmin, kun on stressitön, levännyt olo ja puolisoiden välillä on läheisyyttä.

– On myös tärkeä oppia kertomaan siitä, milloin haluaa ainoastaan hellyyttä, milloin taas hellyyttä, joka saattaa johtaa seksiin, Ryynänen opastaa.

Pitkässä parisuhteessa seksi usein laimenee: rutiinit korvaavat kokeilunhalun ja yhdyntäkerrat vähenevät. Myös elämänmullistukset, kuten puolison sairastuminen, paineet työpaikalla tai riidat sukulaisten kanssa, voivat aiheuttaa kiinnostumattomuutta seksiin.

– On paljon pareja, joille tuttu seksi harvakseltaan yhdessä asennossa on täysin riittävää ja nautinnollista. Mutta toisille tästä tulee ongelmia, Ryynänen sanoo.

Avain muutokseen on uskallus ottaa asia avoimesti esille. Tässä kannattaa olla hienovarainen, kunnioittava ja myönteinen. Ryynänen neuvoo aloittamaan keskustelun vaikka muistelemalla, miten ihanaa seksielämä esimerkiksi suhteen alussa tai oli ja mitkä olosuhteet ja asenteet siihen vaikuttivat.

Sekä Rosenquist että Ryynänen muistuttavat miesten ja naisten välisistä eroista.

– Nainen tarvitsee aitoa arvostusta innostuakseen seksistä, miehelle seksi on tie läheisyyteen.

Naisen halun virittäminen vaatii kiireettömyyttä ja henkistä yhteyttä, jota rakennetaan läpi päivän. Miehelle riittäisi usein vähempikin valmistelu. Nainen ei yleensä halua seksiä stressaantuneena, miehelle yhdyntä saattaa olla stressin purkua.

Joskus seksiä voi harrastaa vaikka ei itse olisi siitä juuri innostunut. Tavasta ei kuitenkaan pidä tehdä pysyvää, sillä se vieraannuttaa omasta seksuaalisuudesta ja voi johtaa vakaviin häiriöihin. Suostuminen vasten tahtoa voi aiheuttaa seksi-allergiaksi kutsuttua jatkuvaa haluttomuutta, itseinhoa tai puolison vihaamista. Ryynänen kehottaa kuuntelemaan omia tuntemuksiaan ja pitämään huolta omista rajoistaan.

– Pitkässä suhteessa halut menevät välillä aivan eri tahtia. Molempien on hyväksyttävä, että yhteiselämä vaatii kompromisseja, myös seksissä.

Lue lisää
Parisuhteen haasteista
Seksipulmista

Biritta

Rakastu uudelleen puolisoosi

Mitäpä sitten kun puoliso torjuu vuosia seksuaalisesti, eikä tee mitään asialle oma-aloitteisesti. Ei pyynnöstä, ei käskystä, ei itkusta, ei siitä kun kertoo kuinka pahalta tuntuu. Lopulta itse on vaan vihainen toiselle. Toinen ei kehu ikinä sun ulkonäköä, ei vaikka tietää miltä vaimosta tuntuu, joskus myönsi että kostaa silöä tavalla, ai m i t ä, sen kun olen vihainen koska toinen satuttaa haluttomuudella tahallaan (kun ei hae apua) minkä arvoiseksi vaimo voi itsensä silloin tuntea?
Lue kommentti

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Oletko se, joka suostuu aina vaihtamaan työvuoroa ja jäämän ylitöihin? Osatko puolustaa omaa aikaasi ja tilaasi? Syyllistytkö heti, jos joku pettyy sinuun?

Sisäisiä toimintamalleja, joita emme aina edes itse huomaa, kutsutaan tunnelukoiksi tai skeemoiksi. Ne ne ovat syntyneet varhain lapsuudessa ja niillä on silloin selviydytty hankalissa tilanteissa. Joku käyttäytyy aina stressin tullen kuin raivoava pikkulapsi, toinen vetäytyy tai eristäytyy.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikä ihmeen tunnelukko?
Mieli
Mikä ihmeen tunnelukko?

Työuupuja taas ei päästä itseään helpolla eikä aina muitakaan. Jos voi huonosti, omia toimintamalleja kannattaa muuttaa:

  1. Jos tunnistat vaativuutta itseäsi ja ehkä muitakin kohtaan, mieti, mitä hyötyä ja haittaa Sinulle siitä on.
  2. Jos tunnistat itsessäsi uhrautuvuutta, mieti, mistä tuo taipumus on saanut alkunsa?
  3. Jos stressattuna haluat vetäytyä ja eristäytyä, mieti onko siitä hyötyä vai haittaa?

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.