Jos elämäsi olisi pieni valtakunta, sinä laatisit sen lait. Kumman määräisit pakolliseksi: jatkuvan suorittamisen vai keskinkertaisuuden hyväksymisen?

Arjesta voi nauttia. Elämä on iloa. Paha stressi on tunne, jota ei ole pakko tuntea. Liian hyvää ollakseen totta?

Ei ole, väittää psykologi, yritysvalmentaja Ilona Rauhala. Hän popsii lounassalaattiaan pienessä helsinkiläisbistrossa, jossa lähimmät pöytänaapurit ovat, no, lähellä. Pian heidän olemassaolonsa unohtuu, juttelu ja aterimien kilinä häipyy taka-alalle.

– Suurin osa elämästämme on arkea, siksi olisi hyvä tehdä siitä mahdollisimman mielekästä ja nautittavaa. Ne kaikkein tärkeimmät asiat tapahtuvat juuri jokapäiväisessä elämässä, mutta olemme, ikävä kyllä, menettäneet otteemme arjen onneen, Rauhala toteaa.

Elämänhallinta on Rauhalan mielestä niukin naukin elämästä selviytymisen ja ruusuilla tanssimisen välimaastossa. Se ei tarkoita surun, vihan ja muiden ikävien tunteiden täydellistä poissaoloa. Kun ihminen vie asioita eivätkä asiat ihmistä, elämä on omissa käsissä niin paljon kuin se voi olla.

– Omaa elämäänsä voi hallita, mutta koko elämää ei voi.

Vastoinkäymisiä tulee, sairaudet sairastuttavat, läheiset vanhenevat ja talouslama potkii töistä pois. Sopi se meille tai ei.

Jos oma elämämme olisi oma pieni valtakuntamme, sillä olisi rajat, perustuslaki, rikoslait ja paikalliset järjestyssäännöt. Valtion säädöskokoelmaa voisivat vastata arvot. Ne ovat oma käsityksemme siitä, mikä on hyvä elämä, mitkä ovat kaikkein tärkeimpiä asioita siinä ja mitä, jos jotakin, minä tahdon elämässäni tavoitella.

– Jos ihminen elää jatkuvasti omien arvojensa vastaista elämää, hän stressaantuu. Stressinhallinnassa tärkeintä on tunnistaa omat arvonsa ja toimia niiden mukaan.

Rauhala painottaa toiminnan merkitystä ja näkymistä.

– Ajatellaan, että joku sanoo, että minulle perhe ja lapset ovat kaikkein tärkeintä elämässä. Seuraava kysymys on silloin, että kuinka se näkyy elämässäsi? Mistä sinun lapsesi saavat kokemuksen, että he ovat sinulle tärkeitä?

Tilannetaju katoaa

Kun elämänhallinta alkaa olla huteraa ja stressi saa liikaa jalansijaa, usein muut kuin stressaantunut itse näkevät sen ensin.

– Tuntomerkkejä on useita. Ihmisen raha-asiat alkavat ehkä olla hunningolla, hän voi olla epäsiisti, muisti pätkii, hän laiminlyö asioita ja käyttäytyy kummallisesti. Hän saattaa itse olla sitä mieltä, että homma on hallinnassa, vaikka ulkopuoliset näkevät selvästi, että ei ole.

Huono elämänhallinta aiheuttaa stressiä ja stressi heikentää elämänhallintaa. Ilona Rauhalan on helppo hahmotella stressaantuneen ihmisen tyyppikuva.

– Ihmisen koko keho viestii rauhattomuutta, hän on vain näennäisesti läsnä. Hän selostuksensa tekemisistään on pitkä ja hän kertoo, että nukkuu huonosti ja hänen ruokahalunsa on jotenkin häiriintynyt. Hänellä on muistiongelmia, verenpaine on koholla ja sydän tykyttelee.

Stressaantunut ihminen on usein sokea hosumiselleen, eivätkä muiden varoittelut mene perille. Tähän on fysiologisia syitä, kertoo tutkimusprofessori Kiti Müller Työterveyslaitoksen Aivot ja ja työ -tutkimuskeskuksesta. Hänen mukaansa pitkään jatkunut stressi vaikuttaa muun muassa aivojen otsalohkoihin, joissa asuvat ihmisen tilannetaju ja arviointikyky.

– Stressissä elimistön täytyy lisätä paukkuja kehiin. Aineenvaihdunta kiihtyy, sydämen lyönnit tihentyvät ja hengitys nopeutuu. Myös aivojen välittäjäaineet trimmataan vastaamaan stressitilannetta. Jos stressi kroonistuu, elimistö ja aivot sopeutuvat ja jäävät melkein kuin stressikoukkuun. Stressaantuneen aivojen välittäjäainepitoisuudet ovat erilaiset kuin rentoutuneen ihmisen.

Sisäinen piiskuri

Stressattu elimistö ja mieli ovat kuin auton moottori, jolla ajetaan koko ajan ylikierroksilla. Moottori kestää aikansa, mutta sitten se kuumenee, sylkäisee öljyt ulos ja leikkaa kiinni. Ihmisen voi pysäyttää samaan tapaan pitkäaikaisen stressin aiheuttama loppuun palaminen, burn out. Siitä toipuminen vie aikansa, mutta voi olla, että kerran stressissä nääntyneen kyky sietää painetta ei palaa enää koskaan ennalleen.

Vaikka stressi ei johtaisikaan pakkopysähdykseen burn outin tai vakava masennuksen takia, vuosikausien henkinen kuormitus vaikuttaa terveyteen. Onkin arveltu stressin olevan niin suuri myötävaikuttaja esimerkiksi joissain infektioalttiudessa, sydänsairauksissa ja diabeteksessa, että niitä on nimitetty myös stressisairauksiksi. Stressi vanhentaa elimistöä ennen aikojaan ja lyhentää elämää.

Kiti Müller muistuttaa, että stressi ei ole tieteessäkään vielä yksiselitteinen käsite. Melko yleisesti kuitenkin ajatellaan, että olemassa on sekä hyvää että huonoa stressiä. Ensimmäisestä seuraa toimeen tarttumista, ponnistelua, sitkeää tekemistä ja viimein valmiiksi saamisen iloa ja huojennusta.

– Pahalla stressillä tarkoitetaan epätasapainoa elämän vaatimusten ja ihmisen toimintakyvyn välillä. Siitä aiheutuu henkistä kuormitusta, josta seuraa stressioireita. Niitä ovat esimerkiksi univaikeudet, hikoilu, sydänoireet, paniikkihäiriöt sekä yleinen huolestuneisuus. Oireet saattavat muuntua ajan mittaan jaksamattomuudeksi ja masentuneisuudeksi.

Paha stressi syntyy siitä, että ihmisen itselleen asettamat vaatimukset eri elämänalueilla ovat suuremmat kuin mitä hän jaksaa, osaa ja ehtii. Ylimitoitettuja vaatimuksia ihmiselle asettaa ihmisen oma sisäinen piiskuri.

Keskinkertaisuus kunniaan

Kiti Müllerille elämänhallinta tarkoittaa kokonaisuuden hallinnan tunnetta. Ihmisellä on monta roolia, mutta hän tuntee pärjäävänsä kelvollisesti jokaisessa niissä.

Jos tekemisen suma kasvaa liian suureksi ja soppaan heitetään vielä täydellisyyden tavoittelu, elämään alkaa luikerrella riittämättömyyden tunteita. Jos ihminen sitten yrittää venyä tekemällä lisää, stressihän siitä syntyy.

Miksi emme sitten myönnä, että rahkeet eivät nyt riitä vaan jostakin on löysättävä?

– Kaikki me mietimme perimmältään myös sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Elämme suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa menestystä mitataan suorituksina. Minusta ihmisen pitää olla armollinen itselleen niin, että jos onnistuu 70-prosenttisesti siinä mitä tekee, niin hienoa!

– Meille esitellään vain joko näitä kaiken hanskaavia superihmisiä tai epäonnistujia, joilta meni kaikki ja jotka silti nousivat kuin Fenix-lintu tuhkasta. Missään eivät näy he, jotka elävät hyvää, omannäköistään perusarkea ja selviävät siitä kokonaisuutena hyvin.

Arvot ovat tekoja

Siirrytään Tampereelle, Terveystaloon, jossa psykoterapeutti ja stressipsykologi Arto Pietikäinen pitää vastaanottoa. Pietikäisenkin käsitys on, että stressaantumisen ja loppuun palamisten syynä on usein pitäisi-elämä. Se on elämää, jossa ihminen tietää, että hänen pitäisi edetä urallaan, hoitaa terveyttä ja hankkia omakotitalo, mutta ei oikein osaa sanoa, miksi. Hän ei ole ehkä koskaan pysähtynyt miettimään, mikä on hänelle elämässä tärkeää ja arvokasta.

Taas tullaan siis arvoihin!

– Elämänhallinta on sitä, että ihminen kykenee ohjaamaan omaa elämäänsä omien arvojensa suuntaan. Jos hän ajautuu elämään, joka ei vastaa hänen arvojaan, on vaikea saada mitään tyydytystä. Sen sijaan tulee pahaa stressiä, Arto Pietikäinen perustelee.

Mutta mistä voi tietää, mitkä ovat omia arvoja?

– Sepä ei olekaan helppoa, kun niitä arvojen tarjoajia on niin paljon. Saatamme tiedostamatta toteuttaa vanhempiemme, tuttavapiirin tai yhteiskunnan odotuksia hyvästä elämästä. Tai ehkä otamme mallia mainonnasta ja mediasta. On vain mietittävä, mikä minulle on tärkeää juuri nyt, onko tämä sitä, mitä halusin. Jos sitten hyväksyn itselleni jonkun elämäntavan, valitsen sen tietoisesti ja hyväksyn myös sen seuraukset.

Arvot ovat tekoja, Arto Pietikäinen painottaa. Jos ystävät ovat sinulle tärkeitä, et ole töissä 12 tuntia, vaan lähdet aikaisemmin töistä kotiin, jotta ehdit ystäväsi kanssa elokuviin. Esimiehesi ei ehkä ole tyytyväinen, mutta se ei romahduta maailmaasi.

Työtönkin stressaa

Suomalaisesta stressistä puhuttaessa keskitytään usein työssäkäyvän ihmisen stressiin. Ja syystä, sillä tutkimusten mukaan yli kolmannes suomalaisista pitää työtään henkisesti melko raskaana tai raskaana. Samalla työ on kuitenkin niin tärkeä arvo, että työn menettäminen on monille musertava isku.

– Työttömän stressi voi olla yhtä suurta, ellei suurempaakin kuin työssäkäyvän stressi.

Ihmisen mieli on lahjomaton. Jos sen pohjalla kiehuu arvoristiriita, täyttymättömiä toiveita tai haudattuja pelkoja, ne pyrkivät sitkeästi nousemaan tietoisuuteen. Moni käyttää paljon energiaa työntääkseen epämiellyttävät ajatukset sinne mistä ne tulivatkin.

– On tavallista pyrkiä hallitsemaan stressiä vaikkapa alkoholilla, shoppailulla, ylenmääräisellä lenkkeilyllä tai työnarkomanialla. Pulmallista vain on, että näistä ratkaisukeinoista voi tulla osa ongelmaa ja vielä suurempi pulma kuin niihin alun perin ajanut stressi olikaan, Arto Pietikäinen selittää.

Ilona Rauhalakin pitää stressiä ja sen monia hallintakeinoja yrityksenä selvitä tunteista, joita emme tahdo kohdata. Esimerkiksi alkoholi on monelle tapa pitää ahdistusta loitolla. Avainkysymys, jonka stressaantuneen pitäisi uskaltaa kysyä itseltään, on mihin tarvitsen tätä stressiä.

– On helpompi olla stressaantunut kuin läsnä tunteille, joiden takaa löytyy jotain todella ikävää. Ne voivat olla yksinäisyyden tai hylätyksi tulemisen pelkoa tai pelkoa epäonnistumisesta. Ellei näiden tunteiden anna koskaan tulla eikä pysähdy niiden ääreen, ihminen ei koskaan saa stressiään hallintaan, Rauhala sanoo.

Pyjamapäivä pelastaa

Kiti Müller painottaa, että stressaantuneelta vaaditaan tahtoa luopua stressistä.

– Tätä voi verrata tilanteeseen, jossa ihmisen pitää vähentää alkoholinkäyttöään tai lopettaa tupakointi. Sitä on tahdottava. Stressaantuneen täytyy pysäyttää itsensä tietoisesti.

Müller aloittaisi stressin purun tekemällä arjesta huokoisempaa.

– Otetaan nyt esimerkiksi joulu. Jos on sitä ennen viettänyt kiireisen työviikon toimistossa tai kaupan kassalla, onko järkevää lähteä heti sen perään ajamaan sukulaisiin? Entä jos lepäisi illan ja lähtisi vasta huomenna tai jättäisi menemättä kokonaan?

Müller pitää hyvänä stressin estokeinona myös kokonaan aikatauluttomia päiviä, joina ihminen tekee mitä lystää, on vaikka pyjamassa koko päivän.

– Stressin hallinta voi vaatia eräänlaista vastavirtaan uimista. Pitää tehdä asiat toisin kuin muut tai toisin kuin on ennen tehnyt.

Stressinhallinnassa ja vastavirtaan kulkemisessa apua on myös itsetuntemuksesta. On hyvä tietää, mikä juuri minulle on stressi ja hyväksyä se.

Treenaa rentoutta

Arto Pietikäinen kehottaa elämänhallintansa kadottanutta ihmistä muistamaan, että on stressinaiheita, joihin voi vaikuttaa ja niitä, joihin ei voi.

Jälkimmäisessä tapauksessa ihminen voi vain muuttaa tapaansa suhtautua asioihin. Työttömyyden iskiessä toinen eristäytyy, lopettaa harrastukset ja alkaa juoda. Toinen taas keskustelee tilanteestaan avoimesti, jatkaa harrastuksiaan ja pitää yhteyttä ystäviin sekä saman kokeneisiin.

– Stressinhallintaan tarvitaan psykologista joustavuutta. Se on taito, jota voi oppia, Pietikäinen vakuuttaa.
Opiskelun voi aloittaa listaamalla keinoja, joilla on hoitanut stressiään tähän mennessä. Kun keinot ovat selvillä, mieti, ovatko ne toimineet. Onko niistä olut haittaa, mitä hintaa olet niistä maksanut? Kun tunnistaa keinot, jotka eivät lievitä stressiä, on helpompi etsiä toimivia keinoja.

– Poppakonsteja ei ole, vaan stressinhallinnan taidot vaativat harjoitusta. Hyviä harjoituksia ovat aluksi vaikkapa hengitysharjoitukset, lihasrentoutus ja meditaatio. Hyödyllistä on myös oppia muun muassa tavoitteiden asettamista, ajanhallintaa ja jämäkkyyttä.

Ennen kaikkia muita neuvoja Arto Pietikäisellä on yksi ylitse muiden: älä vaikene. Puhu ongelmistasi puolisolle, ystävälle, työkaverille tai esimiehelle, kunhan et vain mykisty, eristy ja uskottele itsellesi, että kyllä tämä tästä omin avuinkin lutviutuu.

– Jos omien arvojen tunnistaminen tuntuu vaikealta, kokeile tätä: Kirjoita oma muistopuheesi ja mieti, mitä haluaisit siitä lukea. Jos tämä on liian kolkkoa, laadi puhe, joka sinulle pidetään eläkkeelle lähtiessäsi. Mitkä asiat sellaisessa puheessa lämmittäisivät?

Lue lisää stressinhallinnasta.


Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.