Ajatus vuoden suruajasta on kumottu, ja surua kuvataan läpi elämän kestävänä prosessina.

Surua ei voi täysin ennakoida silloinkaan kun menetys on tiedossa, koska toivo läheisen selviytymisestä estää surun kokemisen etukäteen.

Pitkäaikaisen sairauden aiheuttama kuolema on erityisen raskasta, koska läheiset ovat eläneet pitkään äärirajoilla ja omat voimat ovat lopussa. Sairaan heikentynyt terveydentila tekee suremisesta monimutkaista ja vaikeaa.

Nykyisen tiedekäsityksen mukaan surua pidetään dynaamisena eikä lineaarisena prosessina. Jokainen kokee surun yksilöllisesti. Aikaisempi ymmärtämys vuoden suruajasta on kumottu, ja surua kuvataan läpi elämän kestävänä prosessina.

  • Yleisimmät läheisen kuoleman jälkeiset ensireaktiot ovat shokki, kieltäminen ja epäusko.
  • Kuolevan  hyvästeleminen ja kuolinhetkellä paikalla oleminen ovat tärkeä osa surevan selviytymisessä.
  • Vertaistuki sekä ammattiapu auttavat selviytymisessä. Samassa kriisissä olevat ihmiset eivät kykene tukemaan toisiaan ja siksi tarvitaan ulkopuolista tukea.
  • Erilaiset rituaalit ja vainajan muisteleminen auttavat suruprosessissa.
  • Itkeminen on tärkeää. Jos ihminen ei kykene itkemään, hän tukahduttaa tunteensa. Surun tunteita tukahdutetaan usein myös alkoholin tai lääkkeiden avulla.

Surevan elämä ei ole koskaan samanlaista kuin ennen läheisen kuolemaa. Muun muassa surevan identiteetti, käsitys maailmankaikkeudesta, arvomaailma ja sosiaaliset suhteet muuttuvat. Hän ei oikeastaan halua selviytyä läheisen kuolemasta, koska selviytyminen ymmärretään usein niin, että kuollut pitäisi unohtaa.

Asiantuntija: Anna Liisa Aho, Terveystieteteiden tohtori, Terveystieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto