Taas hävettää, mutta mikä?

Nuori laulaa Idols-kilvassa varmana siitä, että osaa ja tekee vaikutuksen. Tuomarit pilkkaavat hänen esitystään ja moni katsoja nauttii ainakin salaa nöyryyttämisen näkemisestä. Laulajaa hävettää niin, että tulee itku. Mitä sinäkin itsestäsi luulit, on se, mitä hän tulkitsee itsestään sanottavan.

Kaikki tietävät, miltä häpeäminen tuntuu. Pahimmillaan se nostaa nöyryytetyn mieleen aiemmin koetun tuskallisen sekoituksen raivoa, lamaantumista, ahdistusta, pelkoa hylätyksi tulemisesta. Kun on naurettu tarpeelle tulla rakastetuksi, hyväksytyksi omana itsenään. Ehkä jo pieni lapsi on kokenut minä en kelpaa -surun, kun vanhempi ei vastannut hänen turvaa ja rakkautta anovaan katseeseensa.

Jos häpeä lymyää mielen tiedostamattomissa kerroksissa eikä sitä tunnista, sen kohtaaminen tekee niin kipeää, että mieluiten siitä on kokonaan puhumatta. Missään nimessä sitä ei haluaisi tuntea uudestaan. Ja jos häpeän joutuu kokemaan uudelleen, mieleen nousee taas muisto siitä, kun tulkitsi tulleensa hylätyksi.

Ainakin herkät meistä saattavat sisäistää nöyryyttävät kokemuksensa niin, että häpeä alkaa hallita koko minäkuvaa, horjuttaa itsetuntoa ja vaikeuttaa ihmissuhteita. Häpeän raskautta yritetään silloin paeta tavoittelemalla täydellisyyttä, narsismiin, miellyttämisentarpeeseen tai päihteisiin.
Häpeä näkyy myös olemuksessa. Häpeävä kätkee silmänsä, katsoo alas, puree huultaan, on vaivautunut.

Vanhempien tai ainakin isovanhempiemme aikaan lapsen piti olla nöyrä ja näkymätön. Nyt pilttiemme pitää pärjätä ja mielellään paremmin kuin muiden. Jos ei, se on häpeän paikka.

Mutta ei häpeä ole vain pahasta. Jos sitä ei olisi lainkaan, olisimme pulassa toisten ihmisten kanssa. Terve häpeäntunne neuvoo, miten muiden kanssa on viisasta olla saadakseen turvaa ja hyväksyntää, kokeakseen kiintymystä.

Psykoterapeutti Pirkko Sammallahti ja suomalaisten häpeäkokemuksista väitöskirjan tehnyt Ben Malinen erittelevät kolmea kertomusta, joissa häpeä on pääosassa. Löydätkö itsesi?  

Salaaja

tunnistaa häpeänsä, mutta hän pakenee suojamuurin taakse, koska ei löydä paikkaansa.

”Kotimme on aina sekaisin enkä osaa sisustaa. Tämä on ongelma, koska minun täytyy melko usein kutsua ruoka-vieraita. Tilaisuudet saavat minut paniikkiin, ja jo ennen vieraiden tuloa otan pari valkoviiniä. Tilaisuuden aikana juon ainakin saman verran kuin muut ja pelkään, että se huomataan. Mutta on vain pakko, että pystyn peittämään sen, kuinka paljon minua nolottaa, koska en pysty tarjoamaan kunnon puitteita. Vain niin saan ajatukseni pois mokista, joita kuitenkin taas teen.”

BM: Ulkoinen epäjärjestys muistuttaa monia sisäisistä ristiriidoista. Kenties sinäkin haluat peittää epätäydellisyyden tunteesi näyttämällä itselle ja muille, kuinka kaikki on hienosti ja siististi. Olisiko epäsiistin kodin näyttäminen muille samaa kuin jos paljastaisit jotain salattua itsestäsi?
Tunnistat kyllä häpeäsi, mutta haluat salata sen niin, ettei se paljastu muille. Siksi joudut kaiken aikaa kontrolloimaan tunteitasi ja käytöstäsi. Pelko häpeän tulemisesta näkyväksi pakottaa sinut eräänlaisen suojamuurin taakse, ehkä koko elämäsi ajaksi.

Oman häpeänsä tunnistamisesta ja tunnustamisesta seuraa usein, ettei enää tarvitse näyttää muille siloista kuvaa itsestään. Silloin pystyy myös epäonnistumaan ilman, että tuntee menettävänsä kasvonsa. Harjoittele epätäydellisyyden sietämistä kokeilemalla, miltä tuntuu kutsua vieraita kotiin, joka ei olekaan viimeisen päälle laitettu. Seuraukset tuskin ovat katastro-
faaliset.

Sinun olisi tärkeää lähteä rohkeasti purkamaan suojamuuriasi ja torjuntaasi. Voi olla elämää mullistava kokemus huomata, etteivät läheiset hylkää epäonnistumisen tai epätäydellisyyden takia. Tämän oivalluksen myötä voit kokea olevasi epätäydellisenä entistä aidompi oma itsesi.

PS: Tällainen epävarmuus näyttää vaivaavan varsinkin ihmisiä, jotka ovat elämässään niin sanotulla luokkaretkellä: siirtyneet vaikkapa työväenluokasta ylempään keskiluokkaan tai muuttaneet pieneltä paikkakunnalta isolle. Osittain he ovat jääneet killumaan kahden luokan väliin. Vähän kuin sadun
maalaishiiri, joka ei tuntenut oloaan kotoisaksi kaupunkilaisserkkunsa piireissä.
Ne taas, jotka ovat pysyneet omassa yhteiskunnallisessa lokerossaan, eivät yleensä samalla tavoin häpeä kelpaamattomuuttaan. He tietävät paikkansa ja sen, miten siinä eletään.

Pelkäätkö itseäsi hienommaksi kokemassasi seurassa jääväsi kiinni siitä, että muka luulet itsestäsi liikoja? Tai että olet lukenut käyttäytymis- ja näyttäytymiskoodit jotenkin väärin?

Sosiaalihistoriaa lukemalla saisit lisävalaistusta tähän ja näkisit itsesikin lintuperspektiivistä. Tutustuisit häpeäsi lähteisiin, näkisit itsesi kaltaistesi joukossa ja näyttämisen paineesi vähenisivät. Yleensä ihminen ei nimittäin häpeä sellaista, minkä itsessään tunnistaa.

Torjuja

ei tunnusta häpeäänsä ja naamioi sen vaikka vihaksi. Niin hän on oppinut tekemään ehkä jo lapsena.

”Häpeän ilkeitä ajatuksiani, joille en voi mitään. Kun olen esimerkiksi ruuhkabussissa, josta on vaikea päästä ulos, ahdistun ajatuksesta, että pitää raivata tie ovelle. Jos matkustajissa on vaikka joku mielestäni varakkaalta vaikuttava ihminen, ajattelen, että hittoako hän täällä tekee, olisi ottanut taksin. Ja jos joku ylipainoinen vie enemmän tilaa kuin muut, jupisen mielessäni, että tuokin läski voisi pysyä kotonaan häpeämässä. Yhtä lailla minua suututtavat ne, jotka muiden puristuksessa puhuvat kaikessa rauhassa puhelimessa ja sopivat vaikkapa treffeistä. Minusta tuntuu tällaisissa tilanteissa, etten koskaan elämässäni ole saanut tehdä mitään rauhassa ja oman mieleni mukaan.”

BM: Pyrkivätkö ehkä omat torjutut häpeäntunteesi pintaan toisten ihmisten käytöksen kautta? Tämä voisi näkyä juuri kuvailemanasi ärtyneisyytenä niitä kohtaan, joiden mielestäsi häpeälliset ominaisuudet näkyvät muille.
Voi olla, että olet oppinut jo lapsena torjumaan häpeäntunteesi, siis oman kelpaamattomuutesi, epätäydellisyytesi ja epäonnistumisesi.

Torjunta on voinut kehittyä niin läpitunkemattomaksi, että sinun on vaikea tunnistaa ja tunnustaa häpeääsi. Siksi se saa ilmiasunsa muina tunteina, kuten voimakkaana vihana muita kohtaan.

Torjuttu häpeä voi johtaa masennukseen tilanteessa, jossa muuri romahtaa, kun kokeekin yhtäkkiä olevansa epätäydellinen ja kelpaamaton.
Usein tällainen häpeäntunteiden tunnistaminen vaatii jonkin kriisin. Se pakottaa pohtimaan ja arvioimaan omaa elämää uudelta kantilta, jolloin vaivan palkaksi todennäköisesti saa tasapainoisemman ja rikkaamman elämän.

PS: Kerrot häpeäväsi ilkeitä ajatuksiasi. Mutta onkohan niin, että haluaisitkin ehkä enemmän kontrolloida vihamielisiä tunteitasi kuin hävetä niitä? Turvaudut siihen tapaan ehkä siksi, että kielteisten tunteiden näyttäminen on ollut sinulta lapsena kiellettyä. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että todennäköisesti uskot muiden olevan sinusta samaa mieltä kuin sinä heistä? Että kanssamatkustajat mulkoilevat sinua ja toivottavat sinut ties minne. Ja jos arvostat vain harvoja ja valittuja, todennäköisesti ajattelet muiden tekevän samoin.

Sinulla tuntuu olevan voimakas tunne siitä, että olet jäänyt osattomaksi elämän hyvistä asioista. Mistä se mahtaa tulla? Onko piikikkään kuoresi alla haavoitettu sydän?

Tunnistaja

ei usko kelpaavansa eikä välitä peitellä sitä, päinvastoin. Mutta samalla hänen on pakko koko ajan kilpailla.

”Jos mennään elokuvan jälkeen baariin, ollaan illanistujaisissa tai vaikka sukulaisvierailulla, olen aina lopulta juovuksissa. Sillä lailla pystyn osallistumaan keskusteluihin ja olemaan mukava. Selvänä se ei missään tapauksessa onnistuisi. Olisi kauhun paikka, jos muut keskittyisivät kuuntelemaan, mitä selvänä sanon. Ajattelisin, että minua pidetään naurettavana ja tyhmänä, tyyliin mitähän tuokin itsestään luulee. Silloin haluaisin vajota maan rakoon. Selvänä tunnen oloni turvalliseksi vain töissä, jossa koen olevani parempi kuin muut.”

BM: Näytät häpeäsi maailmalle niin, että kaikki sen tunnistavat. Et piittaa siitä, että sekoitat elämäsi ryyppäämällä. Sinulla ei ole tarvetta peitellä kokemaasi kelpaamattomuutta ja riittämättömyyttä, koska se kuitenkin näkyy. Oletko sitä mieltä, että et pysty täyttämään yhteiskunnan tai muiden ihmisten asettamaa mittaa? Häpeäntunne näyttää olevan voimakkaasti läsnä koko elämässäsi ja vaikuttavan vahvasti myös itsetuntoosi. Et jaksa uskoa itseesi tai kykyihisi. Veikkaan silti, että olet uskollinen ystävä ja luotettava puurtaja työpaikalla.
Sinun olisi hyvä miettiä, miten voisit kehittää itseäsi ja löytää vahvuutesi. Niin voisit saada mahdollisuuden kokea olevasi arvostettu, arvokas ja tärkeä siinä kuin muutkin ihmiset.

PS: Sanot tuntevasi olosi hyväksi vain töissä, missä koet olevasi muita parempi. Et siis ole siellä ensijaisesti tekemässä hommiasi vaan kilpailemassa, kuten koko ajan elämässäsi muutenkin. Siksi minusta vaikuttaa siltä, että et ole löytänyt paikkaasi, etkä tiedä, mitä itsestäsi ajatella. Olet epävarma myös siitä, miten muut sinut näkevät. Haluaisit kuitenkin tietää sen tarkalleen. Miksi? Eiväthän muutkaan tiedä, mitä  ajattelet heistä, kenestä pidät enemmän, kenestä vähemmän.

Yritä hellittää näistä pohdinnoista, sillä et voi määrätä, mitä muiden mielessä pyörii, etkä sitä, että sinua arvostetaan haluamallasi tavalla.
Huomaatko, että lajittelet työpaikallasi ihmiset parempiin ja huonompiin? Osut uskoakseni harhaan, jos luulet, että työtoverisi tekevät samoin. Jokaisella meistä nimittäin on taipumus pitää muita itsensä kaltaisina: kriittinen näkee muut kriittisinä, suvaitseva suvaitsevina.

Ajattelet olevasi juovuksissa hauska ja edes vähän uskottava. Muulloin pelkäät muiden ajattelevan, että luulet itsestäsi liikoja ja että sinulle siksi nauretaan. Onkohan joku jossain elämäsi herkässä vaiheessa tokaissut sinulle jotain liikoja luulemisesta? Onko se silloin ollut niin totaalisen hävettävä tunne,  että et halua enää kokea sitä?

Lue lisää Anteeksi antaminen antaa voimaa