Vaikka yksinäisyys pelottaa, se on myös omien valintojen seurausta. Tietyssä vaiheessa elämää se on luonnollistakin.

Mistä johtuu, että ihmisen on niin vaikea löytää toistensa luo? Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti tietää. Hän tuntee tuhansien puheluiden, tapaamisten ja kirjeiden kautta suomalaisten sielun ja sen yksinäisyyden.

Hän muistuttaa, että kaksi kolmasosaa ”sinkuista” – siis yksinelävistä ihmisistä – on yli 75-vuotiaita. Ironista, että palvelutaloissa ihmiset elävät ryppäissä, mutta ovat silti yksin.

– Tämän ajan rakastama termi on itsemääräämisoikeus. Se perustuu ajatukseen, että minä olen aina se, joka päättää kaikesta. Mutta jos tämä yksittäinen minä asuu asunnossa, josta pitää aina lähteä ulos saadakseen haluamansa, saattaa tulla iso ongelma. Lähtemisen kynnys nimittäin tulee monella vanhemmiten yhä korkeammaksi.

Lahden mielestä jonkun pitäisi poimia ihmisiä mukaan, sillä yksinäisyyttä ei voi hoitaa muuten kuin saattamalla ihmisiä yhteen.

– Nykyisin se tehdään nurinpäin niin, että vanhainkoteihin tuodaan laulajia tai muita esiintyjiä. Eivät vanhat ihmiset sitoudu tähän ohjelmanumeroon, koska se on tuotu ulkopuolelta. Pitäisi olla paljon enemmän sellaista, että oma lusikka on sopassa. Tehtäisiin jotain omasta halusta ja aloitteesta, ja ihmisillä pitäisi olla luontevia mahdollisuuksia päästä mukaan. Ranskassa korttelikapakoissa käyvät vanhatkin ihmiset syömässä omassa pöydässään ja tarjoilija kysyy, kuinka madame voi tänään. Sehän on ravintolaterapiaa.

Lohkottu elämä

Itsemääräämisoikeuden lisäksi muodissa on taas myös parisuhde, oma talo ja mielellään kaksi lasta.

– Mielenterveystyössä näkyy, että ne kaksi lasta tehdään elämänvaiheessa, jossa niille ei ole aikaa.

Pirkko Lahden mielestä ihmiset suhtautuvat usein itseensä ja toisiinsa kuin tapauksiin, joissa kokonaisuuden osat – esimerkiksi perheenjäsenet, elämän tapahtumat ja vaikka sairaudet – ovat toisistaan irrallisia. Sen sijaan ei nähdä sitä, mikä niitä yhdistää.

Työkaverina tietokone

Moderni työelämä ei tue ihmisten toiveita olla tekemisissä toistensa kanssa. Lähin työkaveri on tietokone, ja itsenäinen työ aiheuttaa sen, ettei työkavereidenkaan kanssa tarvitse olla tekemisissä. Kun on istunut täyden työpäivän tietokoneen kanssa, täytyy olla vahva persoona, että jaksaa vastapainoksi rakentaa sosiaalista kenttää. Ja kun ihmisten elämänpiiri iän myötä yleensä luonnostaankin supistuu, ei ole ihme, että ystävät tuntuvat katoavan.

Ystäväverkon tärkeyden huomaa tietysti erityisesti silloin, jos jää yllättäen yksin keskellä elämää.

– Kun ihmiset avioerotilanteissa itkevät sitä, että ovat jääneet aivan yksin, yritän aina sanoa, että on myös hyvä, kun joutuu opettelemaan yksin jäämistä. Se tulee kuitenkin eteen jossain vaiheessa elämää.

Yksinäisyyden opettelu nuorempana on helpompaa, sillä silloin kaikki mahdollisuudet ovat vielä nenän edessä. Kokemus on kahta kauheampi, jos ei pääse esimerkiksi liikkumaan eikä pysty enää solmimaan uusia ihmissuhteita.

Ystävistä pitää huolehtia

Miten sitten yksinäisyydestä ei tulisi uhkakuva?

– Ajatus kokonaan yksin jäämisestä on aika lohduton. Siksi jokaisen kannattaisi ylläpitää viiden–kuuden ihmisen kontaktikenttää, joka voi lähteä luontevasti esimerkiksi omista lapsista. Vaikka tämän lähipiirin kanssa ei olisi tekemisissä tiheästi, on tärkeää tietää, että se on olemassa.

Vanhukset ja lapset pitäisi konkreettisesti viedä muiden ihmisten pariin. Terveet aktiivi-ikäiset ovat kuitenkin asia erikseen.

– Ihmistä ei saa vapauttaa ottamaan vastuuta yksinäisyydestään. Kriisivaiheiden jälkeen ei ehkä jaksa hoitaa ihmissuhteitaan ja silloin voi tarvita ammattiapuakin, mutta muuten yksinäisyys on pitkälti omien valintojen seurausta. Ei kukaan tule poimimaan ketään sohvalta, jos ei itse lähde. Jos karttaa ihmisiä, niin taatusti on yksin.

Pirkko Lahden mielestä yksinäisyydestä on tehty lääketieteellinen ja sosiaalinen ongelma, kuten lähes kaikista muistakin asioista, jotka ihmisillä eivät mene hyvin. Aina ei oikein tajuta, että joissakin elämänvaiheissa yksinäisyys on aivan luonnollinenkin olotila.

Lue lisää ujoudesta.

Yksinäisyys kuuluu elämään

Suomeen on syntynyt vanhojen yksinäisten ihmisten kurjalisto. Lapset ovat muilla mailla joko työssä tai työttöminä. Maaseutu on tyhjätty, on vaan tyhjiä taloja, jotka elämä on jättänyt. Kidu siinä sitten yksin niin joulut kuin juhannuksetkin. On turhaa huutaa pitkästä onnellisesta iästä. Kuolema työelämän jälkeen on ainut onnellinen ratkaisu hyvin monelle ja toivottu. Ei ole enää ketään edes kenelle soittaisi. Kaikki läheiset jo maan mullassa. Niin pieni sukulaisverkko kuin työ ja ystävätkin...
Lue kommentti
Karla N.

Yksinäisyys kuuluu elämään

Kun pahimman vaiheen yli on päässyt tai jos ei vielä ole lamauttavan pahassa yksinäisessä vaiheessa, niin itse voi tehdä paljon. Haaste voi usein olla se, ettei missään kerrota konkreettisesti, mitä pitäisi tehdä, jotta saa ystäviä. Jos ei itse käy missään, ei osaa kuunnella toista eikä osaa tehdä aloitteita tai pitää yhteyttä, niin ystävystyminen on vaikeaa. Pyrin kertomaan tämän tiedon käytännöllisesti vinkkiblogissani, jotta jokaiselle löytyisi ystäviä: http://jaanmurtajat.blogspot.fi
Lue kommentti