Vaikka yksinäisyys pelottaa, se on myös omien valintojen seurausta. Tietyssä vaiheessa elämää se on luonnollistakin.

Mistä johtuu, että ihmisen on niin vaikea löytää toistensa luo? Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Pirkko Lahti tietää. Hän tuntee tuhansien puheluiden, tapaamisten ja kirjeiden kautta suomalaisten sielun ja sen yksinäisyyden.

Hän muistuttaa, että kaksi kolmasosaa ”sinkuista” – siis yksinelävistä ihmisistä – on yli 75-vuotiaita. Ironista, että palvelutaloissa ihmiset elävät ryppäissä, mutta ovat silti yksin.

– Tämän ajan rakastama termi on itsemääräämisoikeus. Se perustuu ajatukseen, että minä olen aina se, joka päättää kaikesta. Mutta jos tämä yksittäinen minä asuu asunnossa, josta pitää aina lähteä ulos saadakseen haluamansa, saattaa tulla iso ongelma. Lähtemisen kynnys nimittäin tulee monella vanhemmiten yhä korkeammaksi.

Lahden mielestä jonkun pitäisi poimia ihmisiä mukaan, sillä yksinäisyyttä ei voi hoitaa muuten kuin saattamalla ihmisiä yhteen.

– Nykyisin se tehdään nurinpäin niin, että vanhainkoteihin tuodaan laulajia tai muita esiintyjiä. Eivät vanhat ihmiset sitoudu tähän ohjelmanumeroon, koska se on tuotu ulkopuolelta. Pitäisi olla paljon enemmän sellaista, että oma lusikka on sopassa. Tehtäisiin jotain omasta halusta ja aloitteesta, ja ihmisillä pitäisi olla luontevia mahdollisuuksia päästä mukaan. Ranskassa korttelikapakoissa käyvät vanhatkin ihmiset syömässä omassa pöydässään ja tarjoilija kysyy, kuinka madame voi tänään. Sehän on ravintolaterapiaa.

Lohkottu elämä

Itsemääräämisoikeuden lisäksi muodissa on taas myös parisuhde, oma talo ja mielellään kaksi lasta.

– Mielenterveystyössä näkyy, että ne kaksi lasta tehdään elämänvaiheessa, jossa niille ei ole aikaa.

Pirkko Lahden mielestä ihmiset suhtautuvat usein itseensä ja toisiinsa kuin tapauksiin, joissa kokonaisuuden osat – esimerkiksi perheenjäsenet, elämän tapahtumat ja vaikka sairaudet – ovat toisistaan irrallisia. Sen sijaan ei nähdä sitä, mikä niitä yhdistää.

Työkaverina tietokone

Moderni työelämä ei tue ihmisten toiveita olla tekemisissä toistensa kanssa. Lähin työkaveri on tietokone, ja itsenäinen työ aiheuttaa sen, ettei työkavereidenkaan kanssa tarvitse olla tekemisissä. Kun on istunut täyden työpäivän tietokoneen kanssa, täytyy olla vahva persoona, että jaksaa vastapainoksi rakentaa sosiaalista kenttää. Ja kun ihmisten elämänpiiri iän myötä yleensä luonnostaankin supistuu, ei ole ihme, että ystävät tuntuvat katoavan.

Ystäväverkon tärkeyden huomaa tietysti erityisesti silloin, jos jää yllättäen yksin keskellä elämää.

– Kun ihmiset avioerotilanteissa itkevät sitä, että ovat jääneet aivan yksin, yritän aina sanoa, että on myös hyvä, kun joutuu opettelemaan yksin jäämistä. Se tulee kuitenkin eteen jossain vaiheessa elämää.

Yksinäisyyden opettelu nuorempana on helpompaa, sillä silloin kaikki mahdollisuudet ovat vielä nenän edessä. Kokemus on kahta kauheampi, jos ei pääse esimerkiksi liikkumaan eikä pysty enää solmimaan uusia ihmissuhteita.

Ystävistä pitää huolehtia

Miten sitten yksinäisyydestä ei tulisi uhkakuva?

– Ajatus kokonaan yksin jäämisestä on aika lohduton. Siksi jokaisen kannattaisi ylläpitää viiden–kuuden ihmisen kontaktikenttää, joka voi lähteä luontevasti esimerkiksi omista lapsista. Vaikka tämän lähipiirin kanssa ei olisi tekemisissä tiheästi, on tärkeää tietää, että se on olemassa.

Vanhukset ja lapset pitäisi konkreettisesti viedä muiden ihmisten pariin. Terveet aktiivi-ikäiset ovat kuitenkin asia erikseen.

– Ihmistä ei saa vapauttaa ottamaan vastuuta yksinäisyydestään. Kriisivaiheiden jälkeen ei ehkä jaksa hoitaa ihmissuhteitaan ja silloin voi tarvita ammattiapuakin, mutta muuten yksinäisyys on pitkälti omien valintojen seurausta. Ei kukaan tule poimimaan ketään sohvalta, jos ei itse lähde. Jos karttaa ihmisiä, niin taatusti on yksin.

Pirkko Lahden mielestä yksinäisyydestä on tehty lääketieteellinen ja sosiaalinen ongelma, kuten lähes kaikista muistakin asioista, jotka ihmisillä eivät mene hyvin. Aina ei oikein tajuta, että joissakin elämänvaiheissa yksinäisyys on aivan luonnollinenkin olotila.

Lue lisää ujoudesta.

Vierailija

Yksinäisyys kuuluu elämään

Suomeen on syntynyt vanhojen yksinäisten ihmisten kurjalisto. Lapset ovat muilla mailla joko työssä tai työttöminä. Maaseutu on tyhjätty, on vaan tyhjiä taloja, jotka elämä on jättänyt. Kidu siinä sitten yksin niin joulut kuin juhannuksetkin. On turhaa huutaa pitkästä onnellisesta iästä. Kuolema työelämän jälkeen on ainut onnellinen ratkaisu hyvin monelle ja toivottu. Ei ole enää ketään edes kenelle soittaisi. Kaikki läheiset jo maan mullassa. Niin pieni sukulaisverkko kuin työ ja ystävätkin...
Lue kommentti
Karla N.

Yksinäisyys kuuluu elämään

Kun pahimman vaiheen yli on päässyt tai jos ei vielä ole lamauttavan pahassa yksinäisessä vaiheessa, niin itse voi tehdä paljon. Haaste voi usein olla se, ettei missään kerrota konkreettisesti, mitä pitäisi tehdä, jotta saa ystäviä. Jos ei itse käy missään, ei osaa kuunnella toista eikä osaa tehdä aloitteita tai pitää yhteyttä, niin ystävystyminen on vaikeaa. Pyrin kertomaan tämän tiedon käytännöllisesti vinkkiblogissani, jotta jokaiselle löytyisi ystäviä: http://jaanmurtajat.blogspot.fi
Lue kommentti
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.