Ninja Sarasalon ja japanilais-suomalaisen Yoshiki Tamuran mielestä oli vain hyvä, että esikoinen ilmoitti tulostaan heti suhteen alussa. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: Piia Arnould
Ninja Sarasalon ja japanilais-suomalaisen Yoshiki Tamuran mielestä oli vain hyvä, että esikoinen ilmoitti tulostaan heti suhteen alussa. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: Piia Arnould

Parin esikoispoika Taito täyttää tänä vuonna kymmenen. 

Huippumalli ja yrittäjä Ninja Sarasalo, 36, sekä hänen miehensä Yoshiki Tamura saavat pian toisen lapsen. Sarasalo-Tamuran perheeseen kuuluu entuudestaan vuonna 2009 syntynyt Taito. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Niin lähellä ja niin kaukana,matka on ollut kaunis ja vielä jatkuu.Kuva @sannasaastamoinenbarrois

Henkilön Ninja Sarasalo (@ninjasarasalo) jakama julkaisu

Kuva: Instagram / @ninjasarasalo

Sarasalo on julkaissut tammikuussa kauniin kuvan raskausmahastaan. Kuvatekstissä hän kertoo raskauden olleen kaunis matka, joka vielä jatkuu.

Vuonna 2016 Meidän Perhe -lehden haastattelussa Ninja Sarasalo kertoi, että ensimmäinen raskaus oli täysi yllätys. Kun raskaustesti näytti plussaa, Sarasalo ja hänen miehensä olivat olleet yhdessä vain muutaman kuukauden. Raskaushormonien myötä suhteen ensihuuma karisi kertaheitolla, mutta Sarasalon mielestä se oli vain hyvä juttu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Romansseille voi käydä miten tahansa, kun ensihuuma haihtuu. Ehkä mekään emme olisi enää yhdessä ilman Taitoa. Kun saimme hänet, eroaminen ei ollut enää vaihtoehto. Meistä tuli perhe, Sarasalo kertoi tuolloin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taiton syntymä oli sekä Sarasalolle että hänen miehelleen suuri mullistus. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: Piia Arnould
Taiton syntymä oli sekä Sarasalolle että hänen miehelleen suuri mullistus. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: Piia Arnould

Esikoisen synnyttäminen antoi Sarasalolle uutta itsevarmuutta: tällaiseen hurjaan kehoni pystyy, valmistamaan uuden ihmisen ja ruokkimaan hänet. Ja millaisen ihmisen! Kun tuore äiti sai synnytyssalissa Taiton ensimmäistä kertaa syliinsä, vastasyntyneen katse muutti koko maailman.

– Hän näki lävitseni kuin ei kukaan koskaan ennen.

Myöskään Sarasalon miehen Tamuran maisema ei ollut enää sama, kun hän käveli ulos synnytyssairaalasta isänä.

– Koko minäkeskeinen maailmankuvani muuttui kertaheitolla. Aloin nähdä kaiken lapseni silmin.

Artikkeli Sarasalon ja Tamuran perheestä on julkaistu Meidän Perheen numerossa 02/2016.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla