
”Raskausoireemme ovat olleet samanlaisia, hemoglobiiniarvoista lähtien”, Monika ja Jessika kertovat.
Neljä vuotta sitten Jessika, 26, ei saanut yöllä nukuttua. Vatsassakin oli outoa kuukautiskivun kaltaista jomotusta, vaikka kuukautiset eivät olleet lähimainkaan alkamassa.
Kun kello herätti Jessikan aamulla, hän pohti, pitäisikö kuitenkin pitää sairaspäivä vatsakipujen ja huonosti nukutun yön vuoksi. Sitten syy oudoille oireille selvisi: hänen kaksossiskonsa Monikan synnytys oli käynnistynyt yöllä.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun sain tosi voimakkaan fyysisen tunteen siskoni puolesta, Jessika kertoo nyt.
Monika ja Jessika ovat identtiset kaksoset. Siskojen läheinen suhde näkyi jo vauva-aikana. Kun he olivat kahdeksan kuukauden ikäisiä, Jessikaa hoidettiin sairaalassa kolme viikkoa syövän takia. Koko tämän ajan Monika oli ollut kotona kärttyinen: ei nukkunut eikä syönyt. Vasta kun Jessika palasi sairaalasta kotiin, myös Monikasta tuli jälleen oma itsensä, iloinen ja hymyilevä.
Molemmilla samat raskausoireet
Nyt sisarusten suurin haave on käynyt toteen. He ovat raskaana samaan aikaan, ja lasketuissa ajoissa on päivälleen kolme viikkoa eroa. Sekä Jessika että Monika odottavat poikaa.
– Jännittää nähdä, ovatko lapset samannäköisiä syntyessään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun odotamme vauvoja jotka ovat samaa sukupuolta, Monika miettii.
Monikan ja Jessikan lapsia luullaan usein sisaruksiksi, koska heissä on niin paljon samaa näköä.
Monikalla ja hänen miehellään on entuudestaan jo kaksi poikaa: 4,5-vuotias ja 1,5-vuotias. Jessikalla ja hänen miehellään puolestaan on 3,5- ja 2-vuotiaat tytöt. Jessika kertoo, että heidän lapsiaan luullaan usein sisaruksiksi, niin paljon samaa näköä heissä on.
Tulevien vauvojen sukupuoli ei ole ainoa yhdistävä asia siskosten raskauksissa.
– Raskausoireemme ovat olleet täysin samanlaisia, hemoglobiiniarvoista lähtien. Vaikka olemme tottuneet siihen, että kroppamme käyttäytyvät aika samalla lailla, silti se vähän naurattaa, että molemmilla lukee neuvolakorteissa hemoglobiinin kohdalla täysin sama lukema, Monika kertoo.
– Liitoskivuista kärsimme täysin samaan aikaan, samoin pahoinvoinnista, Jessika jatkaa.
Molemmat voivat pahoin alkuraskaudessa, mutta lopulta se hellitti. Silloin molempien teki mieli raikkaita ruokia, kuten erilaisia salaatteja. Myös paino on molemmilla lisääntynyt raskauksien aikana täsmälleen saman verran.
Samaan aikaan raskaana – suunniteltua?
Monet kysyvät Monikalta ja Jessikalta usein, ovatko he suunnitelleet olevansa samaan aikaan raskaana. Kysymys on siskosten mielestä vähän ajattelematon.
– Pitävätkö ihmiset lasten saamista todella niin itsestään selvänä, että sen voisi suunnitella näin tarkasti? Me molemmat tiedämme, että asiat saattavat mennä ihan päinvastoin, kuin mitä on odotettu, Jessika pohtii.
Ennen esikoisen syntymää Monika koki kaksi keskenmenoa. Näiden lisäksi Monika ja hänen miehensä yrittivät lasta useamman vuoden tuloksetta. Lääkärin tutkimuksessa syy onneksi selvisi: Monika ei ovuloinut läheskään joka kuukausi, joten raskautuminen ilman apuja olisi vaikeaa. Lopulta asia korjaantui lääkityksellä, ja Monika alkoi odottaa esikoispoikaansa heti ensimmäisestä hoitokierrosta.
Jessika puolestaan ei ole kokenut keskenmenoja, mutta raskaaksi tuleminen esikoisen jälkeen kesti odotettua kauemmin.
– Oletin, että toinen raskaus alkaisi tosi helposti. Näin ei kuitenkaan ollut. Pelkäsin, että tulenkohan enää koskaan raskaaksi, Jessika kertoo.
Oma kaksossisko on paras tuki
Parasta siinä, että kaksossisko on yhtä aikaa raskaana, on se, että vertaistuki on lähempänä kuin koskaan. Toiselta saa tukea raskaudessa, mutta myös lapsiperhearjessa.
Monikan ja Jessikan lapset ovat läheisempiä toistensa kanssa kuin serkukset yleensä – geeniperimältäänkin.
Sekin on auttanut arjessa lasten kanssa, että Monikan ja Jessikan identtisyys näkyy niin ulkonäössä, tyylissä kuin äänissäkin.
– Oli mahtava tunne, kun vastasyntynyt vauvani käpertyi Jessikan syliin ja etsi sieltä turvaa ja hamusi maitoa. Muutaman kerran lapsi on taaperoikäisenä erehtynyt omasta maitobaaristaan. On ollut tosi helppoa, että pienenä omat lapset ovat rauhoittuneet myös siskon syliin, Monika muistelee.
Nyt kun sekä Monikan että Jessikan lapset ovat kasvaneet, he saattavat huomauttaa että heidän äitinsä ovat ”ihan samanlaisia”, ja myös kuulostavat ihan samalta. Joskus joku lapsista saattaa esimerkiksi kysyä: kuka puhui, mun vai sun äiti? Lapsetkin toisinaan toteavat ylpeänä olevansa kaksosia keskenään.
Monika ja Jessika toivovat vielä myöhemmin saavansa lisää perheenlisäystä. Heidän vanhemmillaan on 14 lasta. Myös ”kaksosgeeni” on Monikan ja Jessikan suvussa vahva. Heidän äidillään on kaksi siskoa, jotka ovat synnyttäneet kaksoset.
Miltä Monikasta ja Jessikasta tuntuisi, jos heistä tulisi kaksosvauvojen äitejä?
Se olisi mahtavaa, unelmien täyttymys, sanovat molemmat.
– Kun on itse saanut olla kaksosena niin tietää, miten erityislaatuinen juttu se on ihmiselle, Monika sanoo.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.