Uusi tutkimus toi taas uuden syyn vähentää lihansyöntiä.

Paljon proteiinia ja etenkin eläinproteiinia syövät naiset saattavat sairastua aikuistyypin diabetekseen muita herkemmin, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä, ja siinä proteiinin saannin ja aikuistyypin diabeteksen yhteyksiä tutkittiin seuraamalla 28 000 aikuista keskimäärin kahdentoista vuoden ajan. Osallistujista 12 000 sairastui aikuistyypin diabetekseen.

Tulosten perusteella riski sairastua diabetekseen suureni tasaisesti mitä enemmän henkilö sai proteiinia ravinnostaan. Varsinkin eläinproteiinin, mutta myös kokonaisproteiinin saanti liittyivät sairastumisriskiin.

Tarkemmassa analyysissa yhteys havaittiin vain naisilla ja etenkin lihavilla naisilla. Miesten diabetesriskiin proteiini ei vaikuttanut. Myöskään kasviperäisten proteiinien syömisellä ei ollut vaikutusta diabeteksen todennäköisyyteen.

Tulokset eivät paljasta miksi paljon proteiinia syövät ovat alttiita diabetekselle, mutta mahdollisesti yhteys johtuu punaisesta lihasta, joka on suurelle osalle eurooppalaisista merkittävin proteiinin lähde. Punainen liha ja varsinkin lihajalosteet on useissa tutkimuksissa yhdistetty diabetes- ja sydänriskeihin, kuten myös vaaraan sairastua suolistosyöpiin ja kivuliaisiin virtsakiviin.

Lähde Duodecim

Lue lisää Näin vähennät lihansyöntiä

Punaista lihaa saisi suositusten mukaan syödä alle 500 grammaa viikossa. Tällä hetkellä puputamme lähes kilon viikossa.

Kun pyrkii kohti suositusta, lautaselle jää tilaa. Se kannattaa täyttää kasviksilla, täysjyvällä ja kalalla.

Kasviksissa on vitamiineja, kivennäisaineita ja elimistölle tärkeitä bioaktiivisia yhdisteitä. Lisäksi ne sisältävät niukasti energiaa. Täysjyväviljaa on hyvä syödä kuitujen vuoksi, ja kala on terveellinen hyvien rasvojen lähde.

Lue lisää Kasvisruoka sopii kaikille