
Vihreiden vihannesten syöminen karkottaa väsymystä ja alakuloa. Niillä on roolinsa myös syöpien ehkäisyssä.
Suomalaisten ravitsemusta selvittävä FinRavinto-tutkimus osoittaa, että folaatin saanti on meillä edelleen riittämätöntä. Syykin on selvä: vain noin 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista syö suositellun määrän eli vähintään puoli kiloa eri värisiä kasviksia päivässä.
VESILIUKOISENA B-ryhmän vitamiinina folaatti ei varastoidu elimistöön, joten sitä täytyy saada riittäviä määriä tasaiseen tahtiin.
PARAS APU löytyy siis hedelmävihannesosastolta.
Eniten folaatta sisältävät tummanvihreät kasvikset kuten
- parsakaali,
- pinaatti
- ruusukaali,
mutta lähes kaikki kasvikunnan tuotteet sisältävät sitä jonkin verran.
Jos kasvisten, täysjyvän, marjojen ja hedelmien syöminen jää jatkuvasti heikoksi, on ihan perusteltua ottaa folaattilisä vaikka joka päivä. Fooli happona sitä on mukana melkein kaikissa B-vitamiini- ja monivitamiinivalmisteissa.
FOLAATISTA syntyy harvoin vakavaa puutostilaa. Lievemmän puutoksen oireita ovat mielen raskaus ja alakuloisuus yhdessä väsymyksen kanssa.
Folaattia tarvitaan esimerkiksi solujen jakautumiseen ja verisolujen muodostumiseen sekä hermoston ja psyyken hyvään toimintaan. Se saattaa myös ehkäistä paksusuolen ja kohdunkaulan syöpää sekä keuhkosyöpää.
FOOLIHAPPONA PURKISTA
Folaatti on vitamiinin aktiivinen ja luonnollinen muoto. Foolihappo puolestaan on sen synteettinen muoto, jota käytetään vitamiinilisissä ja vitaminoiduissa elintarvikkeissa.
Folaattia saa siis kasviksista.
RASKAUSVITAMIINI
TÄRKEINTÄ folaatin riittävä saanti on raskaana olevalle.
Folaatin puute raskauden ensimmäisten viikkojen aikana lisää riskiä sikiön vaikeaan epämuodostumaan, hermostoputken sulkeutumishäiriöön.
Vitamiinin saanti olisi hyvä varmistaa ravintolisällä jo silloin, kun raskaaksi tulemista alkaa suunnitella.
Asiantuntija: Anette Palssa, ravitsemusterapeutti.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta