Aivot tarvitsevat lepoa

Aivoja ei voi panna vapaalla naulaan – eikä tarvitsekaan. Vapaaehtoinen ongelmanratkaisu on aivoille mannaa, mutta pakkotyö painaa jarrut pohjaan. Paras tulos tulee houkuttelemalla, tietää ylilääkäri Kiti Müller Työterveyslaitoksesta.

– Ruoanlaitto, puutarhanhoito, käsityöt ja sisustaminen kutittelevat aivoja positiivisesti. Tai vaikka risusavotta. Ihan tavalliset arkiset askareet vaativat luovaa ongelmanratkaisua. Mutta on tärkeää, että näitä puuhia ei tehdä pakkotahtisesti suorittamalla.

Vaihtelu virkistää ja viihdyttää

Aivot tarvitsevat sopivassa suhteessa lepoa, ravintoa ja työtä. Liika raadanta tappaa, liian vähäinen laiskistuttaa ja kyllästyttää. Jokaisen pitäisi hoitaa aivojaan yhtä hyvin kuin isäntä hoiti ennen vanhaan työhevostaan.

– Jos työ ei ole liikunnallista, lomalla voisi harrastaa vastapainoksi erilaisia kuntoilulajeja, mutta ilman pakkoa. Yllätyksille pitää jäädä tilaa. Niistä aivot tykkäävät, Kiti Müller sanoo.

Uusien harrastusten ja liikuntalajien kokeileminen viihdyttää aivoja, sillä ne antavat vaihtelua. Sama pätee mökin ja kodin remonttiin. Jo pelkkä suunnittelu, toteutuksesta puhumattakaan, voi rasittaa hermoja mutta panna aivot mukavasti kihelmöimään. Kun sisustus on viimeistelty uusia kesäverhoja ja pöytäliinoja myöten, saa kaivaa tyytyväisenä esiin pinon
sanaristikoita tai pelikortit.

– Korttipelit, shakki ja vanhat lautapelit panevat otsalohkot tehokkaasti töihin.

Tee sitä mistä pidät

Mökkiloman makoisia yöunia ei selitä pelkästään fyysinen ponnistelu. Aivoissa on käynyt kuhina, vaikka ollaan vapaalla. Sen päälle aivot vaativat leponsa. Koska yhä useampi tekee palkkansa eteen tietotyötä päätteen ääressä, ruumiillinen aherrus tekee terää aivoille. Tai ainakin niiden aivoille, jotka pitävät senluonteisesta puuhailusta.

– Parasta on harrastaa asioita, joista pitää, oli se klassikkokirjojen tai dekkarien lukemista tai elokuvien katselua. Aivoille tekee hyvää yleensä se, minkä koemme mieluisaksi, mutta tässä on syytä korostaa yksilöllisyyttä. Jokainen meistä on erityinen, mitään keskivertoaivoja ei ole, Kiti Müller sanoo.

Aika ostaa piano

Oman yksilöllisyytensä saattaa löytää yllättäen kesken loman. Rauhallinen joutenolo, tietynlainen omaehtoinen retriitti, antaa mahdollisuuden minuuden kuulosteluun. Yksi saattaa loman rentouttamana kaivaa esiin vanhat pensselit ja ryhtyä Rembrandtiksi. Toinen avaa kurkkuaan rannassa, etsii tutun iskemän poljentoa ja sanoja, nauttii olostaan Laila Kinnusena. Päättää ehkä ostaa pianon. Ihmisen lahjakkuuspotentiaalit voivat olla syvällä piilossa, kunnes ne alkavat pyrkiä pintaan vaikka laiturin nokassa ongella istuksiessa.

– Jokainen on jossain asiassa hyvä. Onnistumiseen vaikuttaa se, millaisia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia ympäristö on meille antanut. Jos vahvuuksia ei ole ruokittu ja kannustettu pienestä pitäen ja jos niitä ei itse harjoita jatkuvasti, ne jäävät pinnan alle. Työpaikallakaan ei kannata sanoa koskaan ”en osaa”, jos ei ole ensin kokeillut. Raja-aitojen ylittäminen vain virkistää aivoja, Müller muistuttaa.

Olemme temperamentiltamme erilaisia. Yksi on nopea, toinen hidas. Siinä missä nopea ehtii hikeentyä ja nostattaa verenpaineensa taivaisiin, toinen vasta pohdiskelee ensimmäistä siirtoaan. Se, mitä meistä lopulta tulee, on perimän, ympäristön ja oppimisen tulosta. Eikä muuttuminen ja oppiminen lopu koskaan, jos vain annamme sytykettä aivoille kuin
uunipuille.

Kävelyssä on taikaa

Neurologian erikoislääkäri Kiti Müller ei halua antaa ohjeita, miten kenenkin pitäisi pääkoppaansa hoitaa. Toisen korvienvälystä ei voi kutitella, vain omaansa. Voi kuitenkin kuvailla tapoja, jotka moni on havainnut hyväksi. Esimerkistä käy käveleminen, tuo erinomainen tapa vetäytyä yksinäisyyteen.

– Monet ovat kuvanneet, kuinka jumiutuneet ajatukset alkavat purkautua kävellessä. Luovuus tarvitsee kiireettömyyttä ja kärsii pakkotahtisesta suorittamisesta.

Aivot eivät jaksa vuosikymmenestä toiseen, elleivät ne saa myös levätä. Viikkolepo ja lomat ovat aivojen hyvinvoinnille välttämättömyys, eivät ylimääräistä luksusta. Tämä kannattaa muistaa, kun siirtyy riippumatosta takaisin tuttuun toimistotuoliin.

– Kun kesäloma loppuu, voi hetken muistella kevättä. Millaista töissä oli? Olinko jo ehkä muuttumassa kyyniseksi ja ärtyneeksi? Ne ovat tyypillisiä oireita, jos stressi ja univaje jatkuvat pitkään. Onneksi loma ja lepo useimmiten katkaisevat ketjun.

Pehmeä lasku työhön

Paluu palkkatyöhön on monelle yhtä ahdistavaa kuin karkaaminen kesälaitumille papereita pursuavan työpöydän takaa.

– Intensiivistä työntekoa ei voi koskaan lopettaa kerrasta poikki, että naps vaan. Työpaikallakin tehtäviä voisi vähentää tietoisesti parin viimeisen työviikon aikana, jotta loman ensimmäinen viikko ei menisi työstä toipumiseen. Käytännössä se on nykyajan työelämässä liian harvoin mahdollista, ylilääkäri toteaa.

– Vastaavasti lomalta voisi palata töihin hiljalleen. Jotkuthan käyvät töissä muutamana päivänä ennen loman loppumista, ikään kuin ottamassa tuntumaa. Se sopii heille. Muuten koko viimeinen lomaviikko voi mennä pilalle, kun ajattelee kauhulla tulevia töitään ja pelkää olevansa taas viikon kuluttua yhtä uupunut kuin ennen lomaa.

Jos suoritusputken on saanut lomalla poikki, putken imua voi yrittää jarrutella syksyllä. Esimerkiksi jos elokuisena perjantaina kahdelta iltapäivällä saa toimeksiannon, jonka pitäisi olla valmis maanantaina, voi sanoa yksinkertaisesti: ”Ei. Nyt en ehdi.”

Aivojen oivalluskyvystä ja tilannetajusta kertoo se, että oppii ymmärtämään omat rajansa. Voi vaikka kysyä itseltään, mihin saakka juuri minun psyykeni ja fysiikkani vaurioitta venyvät.

– Jokaisella on oikeus ja velvollisuus pitää huolta omista aivoistaan. On itse etsittävä tasapaino aivoponnistelun ja levon välille, ylilääkäri Kiti Müller sanoo.