Kilpirauhasen toimintahäiriöt

Kilpirauhanen, tyreoidea, on parikymmentä grammaa painava sisäerityselin, jonka voi itsekin tuntea kaulallaan henkitorven edessä ja kummallakin puolella juuri rintalastan yläpuolella. Sen tuottamat hormonit säätelevät monia elimistön tapahtumia. Liikatuotanto tuo liikaa vauhtia ja vajaatuotanto tekee passiiviseksi.

Kilpirauhanen tuottaa jodia sisältäviä kilpirauhashormoneja, tyroksiinia ja trijodityroniinia. Keskushermosto aistii, kuinka paljon kilpirauhashormoneja kulloinkin tarvitaan ja säätelee sen mukaan kilpirauhasen toimintaa aivolisäkkeen tuottaman tyreotropiinin (TSH) avulla.

Kun elimistö kaipaa lisää kilpirauhashormoneja, TSH:n tuotanto, ja sen myötä kilpirauhashormonituotanto, lisääntyy. Jos kilpirauhashormonia taas on liikaa, TSH-tuotanto jarruuntuu ja kilpirauhanen alkaa toimia hitaammin. Tämä hienovarainen tasapaino voi häiriintyä, jolloin seurauksena on joko kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta.
Kilpirauhashormonit kiihdyttävät elimistöä

Liikatoiminnassa

• sydämen syketiheys kasvaa ja voi tulla rytmihäiriöitä
• paino laskee
• olo on hermostuneen vauhdikas
• hikoiluttaa ja lämmönsieto heikkenee – jopa niin, että sauna lakkaa maistumasta

Vajaatoiminnassa oireet ovat päinvastaiset

• sydän lyö harvaan
• liikkeet hidastuvat
• iho kuivuu
• paino nousee ja
• kylmänsieto heikkenee

Kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat melko yleisiä. Liikatoiminnasta kärsii noin prosentti suomalaisista. Oireita aiheuttavaa vajaatoimintaa puolestaan on meistä noin puolella prosentilla ja piilevää parilla, kolmella prosentilla. Kyselemällä huolellisesti esitiedot ja tekemällä tarkan tutkimuksen lääkäri saa kilpirauhasen toiminnasta hyvän kuvan, mutta laboratoriotutkimuksiakin tarvitaan sen häiriöiden diagnostiikassa.
Tiedot kahdella tutkimuksella

Vaikka kilpirauhasen toiminnan säätely on monimutkaista, sen häiriöiden selvittelyssä päästään pitkälle parilla tutkimuksella, mittaamalla TSH ja tyroksiini, mieluimmin sen vapaana esiintyvä valkuaisiin sitoutumaton muoto (T4-V). Nämä mittaukset voidaan tehdä lähes kaikissa laboratorioissa, joiden tutkimusvalikoimaan hormonimäärityksiä kuuluu, ja sitä varten tarvitaan vain pieni verinäyte.

Seerumin TSH-pitoisuuden viiteväli on 0,3–5 milliyksikköä litrassa ja T4-V:n 9–20 pikomoolia litrassa. Viitevälit riippuvat hieman menetelmästä.

• Jos TSH-pitoisuus on suurentunut ja
• T4-V-pitoisuus pienentynyt, kilpirauhanen ei toimi suuremmallakaan ärsykkeellä ja kyseessä on itse kilpirauhasesta johtuva vajaatoiminta.
• T4-V-pitoisuus suurentunut, TSH-tuotanto ei jarruunnu normaalisti ja potilaalla on aivolisäkkeen liikatoiminnasta johtuva kilpirauhasen liikatoiminta.
• T4-V-pitoisuus normaali, potilaalla voi olla piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta.

Jos TSH-pitoisuus on pienentynyt ja

• T4-V-pitoisuus pienentynyt, aivolisäke ei tuota riittävästi TSH:ta ja potilaalla on keskushermostosta johtuva kilpirauhasen toiminnan vajaus. Itse kilpirauhanen voi olla aivan terve.
• T4-V-pitoisuus suurentunut, kilpirauhanen toimii itsenäisesti TSH-ärsykettä tarvitsematta. Kyseessä on kilpirauhasesta itsestään johtuva liikatoiminta.
• T4-V-pitoisuus normaali, syy voi olla piilevä tai harvinainen vain trijodityroniinimäärityksellä paljastuva kilpirauhasen liikatoiminta.

Tavallisen diagnostiikan lisäksi TSH-määritystä käytetään synnynnäisen kilpirauhasen vajaatoiminnan seulontaan. Se mitataan nykyisin jokaisen synnytyksen yhteydessä napanuorasta otetusta verinäytteestä. Näin löydetään hoidon piiriin vuosittain parikymmentä pientä potilasta, joista osaa muuten kohtaisi vakava henkinen jälkeenjääneisyys.