Ota toinenkin kuppi kahvia, se kannattaa.

Diabetesriskiään voi pienentää juomalla muutaman lisäkupillisen kahvia päivittäin, Harvardin yliopiston tutkimus osoittaa. Kahvinjuontiaan lisäävien diabetesriski pienenee riippumatta siitä miten paljon he kahvittelivat aiemmin.

Tutkijoiden tulokset perustuvat kolmen suuren terveystutkimuksen aineistoihin ja yhteensä yli 130 000 naisen ja miehen aineistoihin. Osallistujilta kysyttiin elintavoista ja mm. kahvinjuonnista 2–4 vuoden välein 20 vuoden ajan.

Kun tiedot seurantojen ajalta yhdistettiin, riski sairastua diabetekseen seuraavan neljän vuoden aikana oli 11 prosenttia pienempi osallistujilla, jotka olivat lisänneet kahvinjuontiaan noin 1–2 kupillisella. Diabetesriski puolestaan suureni osallistujilla, jotka olivat vähentäneet kahvinjuontia kyselykertojen välillä, tulokset osoittivat.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pienimmässä diabetesvaarassa olivat miehet ja naiset, jotka joivat yli kolme kupillista joka päivä halki kaksikymmenvuotisen seurannan. Verrattuna alle kupillisen päivässä juoviin heidän diabetesriskinsä oli 37 prosenttia pienempi. Teen juominen ei vaikuttanut diabetesriskiin kuten ei myöskään kofeiiniton kahvi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aiemmin on todettu kahvinjuonnin vähentävän myös riskiä dementiaan ja Parkinsonin tautiin sekä suojaavan sydäntä.

Uusi tutkimustulos julkaistiin arvostetussa Diabetologia-lehdessä.

Lähde: Duodecim

Lue lisää Kahvi on terveysjuoma, joka ei sovi kaikille

4–5 kuppia päivässä

Kohtuullinen kahvin juonti ei uusien tutkimusten mukaan näytä lisäävän sydämen rytmihäiriöitä terveillä eikä sydänpotilailla.

Sen sijaan tiedetään, että pannukahvi nostaa haitallista veren LDL-kolesterolipitoisuutta, joka lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Kohtuullinen suodatinkahvin juonti eli noin 4–5 kuppia päivässä sen sijaan jopa suojaa sydäntä ja verisuonia. Hyvää sydämelle on myös espresso, vaikka se nostaa kolesterolia vähän enemmän kuin suodatinkahvi mutta sitä juodaan vastaavasti vähemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla