
Nimi ei muistu mieleen tai PIN-luku unohtui - lähes jokainen epäilee joskus muistinsa heikentyneen. Milloin kyse on stressin tuomasta kiusasta ja milloin sairaudesta?
Keski-iässä sen huomaa. Aamulla sanomalehdestä luettu nimi ei muistu mieleen, saati sitten kauppakeskuksessa tavatun vanhan tutun nimi. Kotona pysähtyy keskelle huonetta miettimään, mitä minä olinkaan menossa tekemään.
Tässä vaiheessa kylmä hiki alkaa nousta otsalle. Onko tämä nyt sitä, muistisairautta?
Huolestuminen on useimmiten turhaa.
Anna oppimiselle lisää aikaa
Nimissä haparointi ei ole merkki nurkan takana häämöttävästä muistisairaudesta.
Joka suunnasta tulviva tieto, stressi, työhuolet ja huono uni ovat todennäköisempiä syitä kuin dementia.
– Nykyaika tuntuu vaativan, että aivot ovat koko ajan, 24 tuntia vuorokaudessa, online. Eihän se toimi, aivot tarvitsevat myös lepoa, Geriatrian professori Miia Kivipelto muistuttaa.
Jotakin muistissa kuitenkin tapahtuu iän karttuessa. Tyypillisesti muutoksia alkaa huomata 65 vuoden paikkeilla.
Oppiminen hidastuu, vaikka muisti pelaisikin vielä yhtä terävästi kuin nuorempana. Se näkyy erityisesti nopeutta vaativissa tehtävissä.
Uuden pankkikortin tunnuslukua ei opikaan yhdeltä istumalta eikä ristisana täyty samalla vauhdilla kuin ennen.
Hidastumista ei välttämättä itse huomaa, sillä muutokset etenevät hissukseen.
Multitaskaaminen, tuo tämän ajan ihanne, ei onnistu kuten nuoremmilla. Jos ilmassa on monta palloa yhtä aikaa, kaikkia ei saa kiinni yhtä aikaa.
– Yli 65-vuotias selviytyy tehtävistä yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta aikaa kuluu hieman enemmän kuin nuorempana, Miia Kivipelto sanoo.
Muistisairauden tunnusmerkkejä
Normaalin muistin hidastumisen tai muistisairauden rajaa ei ole helppoa vetää. Muistivaikeudet ovat kummassakin tapauksessa hyvin samanlaisia.
Kyse on vain pienistä aste-eroista.
- Muistisairaudesta voi olla kyse, jos oppiminen vaikeutuu merkittävästi.
- Tyypillistä on myös, että lähimuisti heikkenee. Elämään tulee sählinkiä, kun vähäpätöisten asioiden lisäksi unohtuu tärkeitä asioita. Mielessä ei pysy, mistä eilen sovittiin.
- Muistisairaus saa usein peittelemään ongelmia. Sellaiset ihmiset, jotka sanovat unohtelevansa, eivät kenties ole vaarassa. Muistisairauden huomaat muut ne, jotka ovat eniten tekemisissä unohtelijan kanssa.
- Joskus muistisairauteen sairastunut eristäytyy ja lakkaa tekemästä asioita, joista ennen piti: Hän voi lopettaa tietokoneen käytön, kahvin keiton tai golfin peluun.
– On helpompi luopua kuin myöntää, että jossain on vikaa, Miia Kivipelto sanoo.
JOS EPÄILET muistisairautta
Lääkäri tai muistihoitaja testaa muistia yksinkertaisilla kysymyksillä sekä muisti- ja hahmotustehtävillä.
Tässä joitakin esimerkkejä:
- Mikä vuosi nyt on?
- Mikä viikonpäivä tänään on?
- Mikä kuukausi nyt on?
- Mikä on tämä paikka, jossa nyt olemme?
- Monennessako kerroksessa olemme?
Asiantuntija: Miia Kivipelto, geriatrian professori, Tukholman Karoliininen instituutti ja Itä-Suomen yliopisto.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta
Itse sain töistä potkut huonon lähimuistin takia. Ikää 40v. No tosin sairastan epilepsiaa ja aivotkin leikattu 5 vuotta sit et vaikuttanee muistiin enemmän kuin ikä.