
Nettiin voi syntyä riippuvuus. Silloin siitä tulee tietokoneeseen juuttuneelle virtuaalinen yhteisö. Koukkuun voi jäädä vaikkapa Facebookiin, porno- tai pelisivuille.
Vaikka internetiä joskus siitä syytetään, uusia riippuvuuksia se ei juurikaan ole ihmisten kiusaksi tuonut, A-klinikkasäätiön erityisasiantuntija Teuvo Peltoniemihuomauttaa.
Hän on tutkinut nettiriippuvuutta Suomessa ja maailmalla.
– Esimerkiksi pokeria on pelattu uhkapelinä iät ja ajat. Nettipokeri ja muut rahapelit vain ovat netissä tarjolla entistä helpommin ja herkemmin koukuttavasti.
Peltoniemi ei silti vähättele nettiriippuvuutta. Auttaviin puhelimiin soittavat vanhemmat kertovat esimerkiksi, että heidän nuorensa istuvat yökaudet netissä, koulu lakkaa kiinnostamasta, liikunta jää pois. Ulos ei viitsitä lähteä, ei katsoa televisiota tai syödä yhdessä muiden kanssa. Vanhemmat eivät aina edes tiedä, millä sivuilla nuori surffaa.
Jos vanhemmat tai kukaan muukaan ei ole huolta kantamassa, nettiin saatetaan linnoittautua vielä tiiviimmin.
– Tilataan vain noutopitsaa, omasta ja kodin siisteydestä ei välitetä. Elämäntavat alkavat olla kuin syrjäytyneillä, vaikka netissä ollaan hyvinkin sosiaalisia, Peltoniemi kuvailee.
Asiasta kysyttäessä nettiriippuvainen yleensä vähättelee. Hän sanoo olevansa netissä tunteja vähemmän kuin on, eikä kerro, kuinka monta tuntia oikeasti kuluu vaikkapa pornosivuilla.
Elämä kapeutuu ruudulle
Elämää haittaava netinkäyttö on kuitenkin aika harvinaista. A-klinikkasäätiön Päihdelinkin tutkimusten mukaan nettiriippuvaisia on pari prosenttia netin käyttäjistä.
– Kun netti tuli, sen pelättiin tekevän ihmisistä yksinäisiä ja kirjoitustaidottomia. Niinhän ei käynyt. Päinvastoin ihmiset eivät koskaan ole olleet yhteydessä keskenään niin paljon kuin nykyään, kun pieniäkin viestejä on helppo lähettää, Peltoniemi tasapainottaa.
Kun nettiä ruvettiin käyttämään, nuoret miehet innostuivat siitä eniten. Myös tietotekniikkaan, pornoon ja peleihin koukkuun jääneistä enemmistö on todennäköisesti miehiä. Naisia tuntuvat koukuttavan netin tarjoamat sosiaaliset palvelut, kuten keskustelupalstat.
Netistä riippuvaisiksi tulee myös ihmisiä, jotka ovat arkoja ja syrjäänvetäytyviä.
– Onhan luonnollista, että heille netti tarjoaa mahdollisuuden olla yhteydessä ihmisten kanssa, Peltoniemi sanoo.
Riippuvuuden syntyminen vaatii myös, että nettiä käyttää paljon, käytön on oltava helppoa, nopeaa ja palkitsevaa. Riippuvuus voimistuu ja hellittää aaltoina elämänvaiheittain. Sama pätee muissakin riippuvuuksissa.
Kun riippuvuus on kehittynyt, kehittyy myös sietokyky. Silloin tavoitellun vaikutuksen saamiseksi tarvitaan yhä suurempi annos nettiä.
– Jos on lähes aina tietokoneella, muu elämän sisältö kapeutuu. Asiat eivät kuitenkaan kirkastu vain sillä, että netin käyttöä vähentää tuntuvasti. Silloin jää paljon vapaata aikaa, jota ei enää oikein osaakaan käyttää mielekkäästi. Samoin käy helposti, otetaanpa etäisyyttä mihin riippuvuuteen tahansa.
Liikaa vai sopivasti?
Kuten muihinkin, myös nettiriippuvuuteen voi saada hoitoa. Siinä on kuitenkin omat vaikeutensa: miten määritellä, mikä on kenellekin netin oikea käyttömäärä?
Esimerkiksi nuorille netti on iso ja luonteva osa elämää. Netin ahkera käyttö ei silti merkitse heillä riippuvuutta, eikä sekään, jos vaikka ikä tai sairaus tekee ihmisten tapaamisen vaikeaksi ja netti auttaa tässä.
– Ei ihmiselle voi sanoa, että lakkaa käyttämästä tietokonetta. Nettiriippuvuuden hoidossa sen käyttöä voi vain ohjata kohtuulliseen ja järkevään määrään.
A-klinikkasäätiössä pääasiallinen nettiriippuvaisten hoito tapahtuu – netissä. Peltoniemi selittää, miksi.
– Netissähän nettiriippuvaiset enimmäkseen ovat. Hoitoa on siellä tarjolla huomaamattomasti, jos ei kehtaa mennä hoitopaikkaan.
Nettiriippuvuudesta pääseminen on vaivalloista, mutta jotkut pääsevät päättämällä järkevöityä.
– Täytyy oppia tarkkailemaan, millä sivuilla käy liikaa, miettiä, miten käyntejä voi vähentää, asettaa itselleen aikarajat: milloin käy esimerkiksi sähköpostilaatikollaan. Voi myös etsiä vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asioita, joihin on aiemmin tarvinnut nettiä.
Erityisesti nuoria varten netin Päihdelinkissä on lupauslomake. Sen allekirjoittamalla nuori lupaa vanhemmilleen, että rajoittaa netin käyttöä.
Peltoniemi tietää tästä olleen monelle apua.
– Lupausta ei niin vain rikota, kun sen antaa jollekin rakkaalle ihmiselle, isälle tai äidille.
Nettiriippuvuustesti
- Kuinka usein huomaat olleesi internetissä pitempään kuin olit alunperin ajatellut?
- Kuinka usein vietät mieluummin aikaa internetissä kuin läheistesi kanssa?
- Kuinka usein muodostat uusia ihmissuhteita internetin kautta?
- Kuinka usein tarkistat sähköpostisi ennen jonkin muun tähdellisen tekemistä?
- Kuinka usein huomaat odottelevasi, että taas pääsisit nettiin?
- Kuinka usein yrität salailla netissä viettämäsi ajan pituutta?
Testaa itsesi Päihdelinkin nettiriippuvustestillä.
Lue myös:
Addiktio – kuinka siitä pääsee irti?
Ota etäisyyttä nettiriippuvuuteen, mieti
- millä nettisivuilla käyt liikaa?
- mikä vetää pelikoneelle?
- mistä kaikki alkoi?
- mikä laukaisee pelihimon tai seksifantasiat?
- mitä voisit tehdä riippuvuuvuus käyttäytymisen sijaan?
- mistä muusta tekemisestä voisit saada mielihyvää?