Näyttelijä Sari Siikander, 51, viihtyy yksin, vaikka se tekeekin hetkittäin kaihomieliseksi. Hän kaipaa toista ihmistä jakamaan kokemuksia ja ajatuksia, hyvää dialogia.

Vähän aikaa sitten näyttelijä Sari Siikander liikuttui, kun ystävät yllättivät hänet pastaillallisella. Siikander oli menossa hakemaan tytärtään Josefiinaa ystäviensä luota, mutta siellä olikin tarjolla yhteinen illallinen. Ulko-ovella tuoksuvaan ruokaan liittyy Siikanderilla vahvoja tunteita.

Tulla kotiin ja nuuhkaista, että siellä on ruoka valmiina! Sehän tarkoittaa, että joku on ajatellut sinua.

- Viihdyn yksin, mutta kieltämättä itsekseen oleminen tekee välillä kaihomieliseksi. Hetkissä, jotka haluaisi jakaa jonkun kanssa, on surumielisyyttä, sanoo Siikander.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

- Kyse ei ole mistään niin dramaattisesta, että tarvitsisin puolisoa kuin elämästä puuttuvaa palaa vaan siitä, että olisi mukava käydä dialogia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

- Olen dialogien kannalla. Joku lähtee metsään ja palaa sieltä valmiiden ratkaisujen kanssa, hän on löytänyt ne itsekseen. Ei onnistu minulta. Tarvitsen toista jakamaan kokemuksia ja ajatuksia ja tukemaan tai kyseenalaistamaan niitä. Sillä tavoin päässäni valmistuu jotakin.

Siikanderin mielestä ihmisellä on lupa tuntea haikeutta, vaikka hänellä onkin ihana koti ja asiat hyvin, työtä ja terveyttä.

- Ehkä perusluonteessani asuu tsehovilainen melankolia. Aina on kaipuu muutokseen. Moskovaan, Moskovaan..!

Jo pitkään meitä suomalaisia on opetettu positiivisuuteen, ja se on Siikanderille ok, kunhan ei puhuta pakkopositiivisuudesta. Sellainen vaatii ihmistä lakaisemaan synkemmät tunnelmat maton alle.

- Mieluummin annan itselleni luvan olla päivittäin ohi kiitävissä hetkissä väsyneen haikea kuin räjähdän totaalisesti puolen vuoden välein, koska en saisi tuntea, mitä tunnen.

 

Lue lisää Siikanderin Hyvän olon oivalluksista: Hyvä terveys 7 / 2016.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla