
Kurkkukipu ärsyttää ja pelottaakin, sillä se kuuluu myös koronan oireisiin. Useimmiten syynä vakavaan tautiin on kuitenkin streptokokkibakteeri. Miten sen erottaa tavallisesta flunssasta?
Nielaisun aiheuttama vihlaisu on klassinen kurkkukivun oire. Syy kurkkukipuun on useimmiten nielun tai nielurisojen tulehdus.
Nielutulehdus on monesti osa hengitystietulehdusta eli flunssaa. Virukset aiheuttavat niistä valtaosan ja bakteerit vain noin 15 prosenttia.
– Kurkkukipua voi vielä pahentaa flunssaan liittyvä tukkoinen nenä, joka kuivattaa nielua, kertoo nenä-, korva- ja kurkkutautien erikoislääkäri Timo Koskenkorva.
Kurkkukipu ja kuume ilman muita oireita voi kertoa myös streptokokkibakteerin aiheuttamasta nielutulehduksesta eli ”angiinasta”. Sama bakteeri aiheuttaa myös nielurisan tulehdusta.
Toispuoleinen kipu on vakava oire
Jos kipu tuntuu juuri niellessä, sen aiheuttaja löytyy usein suun, nielun tai nielurisojen seudulta. Yskiessä tuntuva kipu taas viittaa kurkunpäähän.
Toisaalta kipu voi säteillä, joten välillä on vaikea paikantaa, mistä se tulee. Kurkkukipu tuntuu joskus korvissakin.
– Toispuoleinen kipu on huolestuttavinta. Se voi äkillisesti alkaessaan viitata paiseeseen tai pitkäkestoisessa vaivassa kasvaimeen. Symmetrinen molemmilla puolilla tuntuva kipu sen sijaan on yleensä tavallista nielun tulehdusta, Koskenkorva rajaa.
Oireiden perusteella ei läheskään aina voi sanoa, onko kyseessä virus- vai bakteeritauti.
Monesti rajummat oireet liitetään bakteeritauteihin, mutta joskus viruskin voi olla kova koettelemus.
– Jos ei ole kuumetta tai hengenahdistusta, nielutulehduksen voi hoitaa kotona. Lääkäriin kannattaa lähteä, jos oireet ovat kovin voimakkaita, eivätkä ne ala helpottaa muutamassa päivässä. Yleiskunnon nopea laskeminen on myös hälytysmerkki, jonka pitäisi saada hakemaan apua, Koskenkorva painottaa.
Pikatesti löytää vain A-streptokokin
Lääkärissä tarkistetaan, onko nielussa merkkejä tulehduksesta, kuten turvotusta, punoitusta tai vaaleita peitteitä nielurisojen päällä.
Vastaanotolla voidaan tehdä nielun pikatesti, jolla selvitetään, onko kyseessä A-streptokokki.Jos pikatesti ei anna yksiselitteistä tulosta, voidaan tehdä myös nieluviljely. Se paljastaa myös muut mahdolliset taudinaiheuttajat, ja alustava tulos on käytettävissä 1–2 päivän päästä.
Bakteeritauteja voidaan hoitaa antibioottikuurilla.
A-streptokokkiin määrättävä lääkekuuri kestää yleensä 10 päivää.
– Suurin osa A-streptokokkitapauksista paranisi muutenkin, mutta antibiootilla voidaan lyhentää sairausaikaa päivällä tai parilla. Ennen ajateltiin, että antibiootti kannattaa syödä, koska streptokokin jälkeen voi tulla herkästi vielä jokin jälkitauti, mutta tästä ei olla enää yksimielisiä, Koskenkorva toteaa.
Virustauti kestää kolmesta viiteen päivään
Antibiootit eivät viruksiin pure, joten viruksen aiheuttamaa nielutulehdusta kannattaa hoitaa tavallisilla tulehduskipulääkkeillä.
Apteekista saa myös nielua puuduttavia imeskelytabletteja, jotka voivat auttaa kovimman kivun yli.
Jos flunssaan kuuluu nenän tukkoisuutta, nielua on hyvä kosteuttaa juomalla runsaasti nestettä. Kylmillä keleillä monelle maistuu parhaiten lämmin juoma, kuten tee tai viinimarjamehu.
– Yleensä kurkkukipu kestää vain kolmesta viiteen päivää. Flunssassa nieluun valuva räkä voi kuitenkin ärsyttää nielua ja pitkittää myös kurkkukipua.
ENSIAPUVINKKI
Kurkkukipuun kannattaa ottaa tulehduskipulääkettä, kuten ketoprofeenia tai ibuprofeenia. Joillakin juuri ketoprofeeni tuntuu auttavan kurkkukipuun parhaiten. Lepo ja lämmin juoma helpottavat myös oloa.
Asiantuntija: Timo Koskenkorva nenä-, korva- ja kurkkutautien erikoislääkäri, Oulun Mehiläinen ja Terveystalo.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta