Arto on aina tiennyt haluavansa isäksi. – Vauvanhoito on mullistanut elämämme, sillä tuntuu, että juuri muuta ei ehdikään tehdä.
Arto on aina tiennyt haluavansa isäksi. – Vauvanhoito on mullistanut elämämme, sillä tuntuu, että juuri muuta ei ehdikään tehdä.

Arto, 54, haluaa elää vauvan kanssa hetkessä mutta miettii joskus, mitä lapsi aikanaan tuumaa hänen iästään. Lue myös puoliso Marin näkemys oikeasta ajankohdasta tulla vanhemmaksi.

”Olen aina tiennyt haluavani isäksi, mutta isyyttäkin suurempi toive on ollut vakaa parisuhde. Asiat järjestyivät vasta yli viisikymppisenä.

Tapasimme Marin kanssa kanssa vuonna 2012 kurssilla, jolla käsiteltiin kristinuskon perusasioita. Olimme molemmat musaporukassa, minä soitin kitaraa ja Mari pianoa. Satuimme aina hakeutumaan toistemme seuraan, ja siitä homma lähti etenemään.

Mari otti vauvan puheeksi, ja minä komppasin, että mikä ettei. Jännitimme raskaustestin äärellä yksivuotishääpäivänämme. Minulle positiivisen tuloksen näkeminen ei ollut yhtä konkreettisen mullistavaa kuin Marille, mutta toki olin heti positiivisen odottavalla fiiliksellä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Isyys tuntuu hyvältä ja yllättävänkin luontevalta. Sen intensiivisyys on vähän yllättänyt, sillä vauva vaatii paljon aikaa, kaiken tässä, nyt ja heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kieltämättä vähän mietityttää, mitä Tiia ajattelee näin vanhasta isästä sitten myöhemmin.

Olin Tiian syntyessä 54-vuotias, mutta mitään yllättäviä kommentteja ei heitetty edes työpaikallani rengasliikkeessä. Ikäni ja terveyteni ei huolestuta minua, mutta kieltämättä vähän mietityttää, mitä Tiia ajattelee näin vanhasta isästä sitten myöhemmin.

Marin jaksamisesta huolehdin enemmän, sillä hän herää Tiian joka pihahdukseen yöllä eikä saa tarpeeksi unta. Minä taas nukahdan helposti vaikka heräisinkin vauva itkuun.

Joinain öinä olen kävellyt Tiian kanssa, kun hänellä on ollut vatsavaivoja. Viikonloppuisin käymme kahdestaan vaunulenkillä, jotta Mari saa saunoa rauhassa.

On kiva tulla kotiin raskaan työpäivän jälkeen, kun Tiia on innoissaan minut nähdessään. Tuntuu hyvältä ottaa aurinkoinen tyttö syliin. Päivän työt unohtuvat hetkessä. Marin syöttäessä Tiialle soseita tämä saattaa väläyttää veikeän virnistyksen minulle. Se on mannaa isälle.

Tiia tykkää myös, kun pelleilen hänen kanssaan ja yritän saada naurun kikatuksen irtoamaan.

Viikonloppuisin käymme kahdestaan vaunulenkillä, jotta Mari saa saunoa rauhassa.

Vauvanhoito on mullistanut elämämme, sillä tuntuu, että juuri muuta ei ehdikään tehdä. Kotityöt hutaistaan joten kuten. Muutimme vuosi sitten lapsuudenkotiini, joka oli lähes rakennusvuoden 1967 kunnossa.

On kiehtova ajatus, että Tiia kasvaa minun lapsuuteni ympäristössä. Hän menee ehkä samaan kouluun, jota itse kävin.

Remontoimme taloa pikkuhiljaa, ja tällä hetkellä valmiina on vasta keittiö ja olohuone. Koko pieni perheemme asuu olohuoneessa. Se rajoittaa vähän iltaa, ja yksinkertaisinta on mennä nukkumaan Tiian rytmin mukaan.

Jos Tiia ei meinaa saada unta illalla, siihen auttaa, että hän katsoo isin sylissä telkkarista Wheeler Dealeriä.”

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla