Muusikko Samae Koskinen haluaa kasvattaa lapsensa rohkeiksi ja luottavaisiksi. Niitä eväitä hän ei saanut omasta lapsuudestaan. 

Jos pystyisin yhden sielun säästämään kärsimyksiltäni, ajatteli nuori Samae Koskinen, joka ei missään tapauksessa halunnut lapsia.

– Ajattelin, että minun maailmantuskaani auttaa snip & tie eli siementiehyet säppiin, nykyinen kahden lapsen isä sanoo ja virnistää.

Samaen, 40, esikoinen Klaus täytti hiljattain kuusi, ja kuopus Kylli syntyi vähän ennen joulua.

Nyt perheenisän kaulan ympärillä on paksu huivi, sillä sitkeä flunssa on on edennyt lapsiperhetyyliin korvatulehdukseksi. Sitä on saattanut avittaa se, että takana on työkiireinen ajanjakso, johon on kuulunut Tähdet tähdet! -ohjelman kuvauksia, keikkoja Samae Koskisen Korvalääke -kokoonpanolla ja uuden, elokuussa ilmestyvän levyn tekoa studiossa. Ja tietysti arkisia kotihommia Prismassa käynteineen ja päiväkotimatkoineen. Sellaista keski-ikäistyvän perheellisen elämää, joka olisi saattanut olla nuorelle, maailmantuskaiselle ja paniikkihäiriöiselle riihimäkeläispojalle kauhistus.

– Olen tosi iloinen, että kortti tuli käännettyä. Henkilökohtaisella tasolla se tarkoittaa, että sain napattua pään ulos omasta ahterista. Enää kaikki ei pyöri oman itseni ympärillä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samae Koskinen

  • Muusikko Samae Koskinen, 40, ja vaimo Henna, 38, sekä lapset Klaus, 6, ja Kylli, 6 kk, asuvat Helsingissä.
  • Perheeseen kuuluu myös koira Teppo.
  • Samaen uusi levy ilmestyy elokuussa.

Esikoisen syntymä kuusi vuotta sitten oli mullistava kokemus.

– Menin K-kauppaan ihmettelemään, että mihin tarvitaan näin monia erilaisia ruisleipiä, kun se kaikista tärkein asia on Kätilöopiston sairaalassa. Perspektiivi maailmaan meni ihan vinoon, Samae kertoo.

Toisen lapsen syntymä oli jo erilaista.

– Tunnepuolella se ei ole ollut yhtään löysempää, mutta osaan aivan eri tavalla nauttia uudesta ihmisestä, kun pahin hysteria on poissa. Esikoisen kanssa oli kiire odottaa aina seuraavaa kehitysvaihetta. Nyt sellaista ei ole, vaan odottelen kiinnostuneena ja levollisin mielin, millainen tyyppi sieltä kuoriutuu ja mikä on huumorin taso.

Toisaalta juuri vaiheet ovat niitä, jotka Samaeta lastenkasvatuksessa myös ilahduttavat.

– Homma ei käy tylsäksi koskaan. Nyt voi olla ultrakiukuttelua, joka on kahden viikon päästä kokonaan ohi.

Riihimäki 90-luvun alussa ei ollut varsinaisesti paikka, joka olisi tarjonnut teini-ikäisille visioita upeasta tulevaisuudesta. Siellä kasvoi Samae, itsensä erilaiseksi ja herkäksi tuntenut nuori, jolle pikkukaupunki normeineen oli melkein pahin mahdollinen paikka. Teini-ikä rysähti päälle kunnolla.

– Lapsuuteni oli yläasteelle asti ihanaa aikaa, pelasin roolipelejä ja kirjoittelin tyttöjen ystäväkirjoihin. Teini-ikä taas oli vihaa, yksinäisyyttä ja eristäytymistä kaikesta tutusta. Vanhemmillani loppuivat kortit teini-ikäni kohdalla, mutta niin käy monille.

”Ei ole helppoa kasvattaa kaltaistani nuorta sellaisessa ympäristössä, että ei sinällään käy vanhempiani kateeksi.”

Samae tunnisti myöhemmin kasvatuksestaan piirteen, jota hän ei aio noudattaa omien lastensa kanssa. Hänet kasvatettiin pelkäämään.

– Minun piti itse kasvaa ja todeta empiirisesti, ettei maailma ole niin pelottava kuin annettiin ymmärtää. En suostu näkemään maailmaa paikkana, jossa on pelkkää uhkaa ja surua, koska näen itse päivittäin kauneutta, kuppaisissakin asioissa.

Nuorena aikuisena Samae pelkäsi myös lapsia. Ei nyt kauhean vakavasti, mutta pelkäsi kuitenkin.

– Olen pelännyt lapsia, koska olen ajatellut, että he jotenkin paljastavat, ettei minulla ole heihin mitään auktoriteettia ja ettei minusta olekaan mihinkään. Raakuudessaan lapset ovat mahtavia aistimaan ihmisten ominais­piirteitä. He voivat romuttaa koko maailmasi sekunnissa.

Kun hän odotti vaimonsa Hennan kanssa esikoistaan, Samae ajatteli ensin, ettei osaa olla vanhempi ollenkaan. Hän meni ennen lapsen syntymää terapiaan puhumaan peloistaan, siitä, että hänestä tulee surkea vanhempi omalle lapselleen.

– Aika pitkiä monologeja siellä kävin, kun ymmärsin tilanteen vakavuuden. Halusin käydä siellä läpi sitä, että minun tehtäväni on valmistaa lasta kohtaamaan elämässä erilaisia asioita ja luomaan hänelle hyvä itsetunto, jotta hänellä on pelimerkkejä käsitellä elämää.

Terapia auttoi. Vaikka Samae näkee esikoisessaan samaa herkkyyttä kuin itsessään, se ei hirvitä häntä.

– Se on hämmentävää, mutta olen siitä myös sairaan ylpeä!

”Herkkyys ei ole mikään negatiivinen ominaisuus, sen pystyy kääntämään voimaksi.”

Sekin näkyy jo, ettei isä ole maalannut lapselleen maailmasta pelottavia uhkakuvia. Samae kuvailee esikoistaan sosiaalisesti taitavaksi ja iloiseksi tyypiksi, jolla on hyvä suhde ihmisiin ja elämään.

– Hänellä on myös hyvä empatian taju. Vaikka vanhempia kohtaan se on tietysti hyvin minimaalinen.

Esikoinen on taitava myös ”tuijottamaan narrin koloon”. Se on monelle tuttu tila, jossa pitäisi olla jo menossa, mutta lapsella on vasta sukka kädessä ja katse nauliutuneena tyhjyyteen.

– Kyllä meillä joinakin päivinä kestää kaksi tuntia heräämisestä siihen, että ollaan päiväkodilla.

Punajuuripesto, lasagne ja muusi. Ne ovat isän ruokabravuurit, jos perheeltä kysytään. Samae on intohimoinen kokki, joka rakastaa ruuanlaittoa.

– Välttelen eineksiä ja yritän tehdä kaiken itse. Se on kaksiteräinen miekka, sillä jos meille on tulossa vieraita, uppoudun puoleksi päiväksi keittiöön.

Perhe syö kasvis- ja kalaruokaa, pienin on vasta aloittelemassa kiinteitä. Samaelle on ollut alusta asti tärkeää, että molemmat vanhemmat tekevät lapsiperheessä kaikkia arjen käytännön asioita.

”Tiedän miehiä, jotka jättävät kaiken naisen harteille.”

Mutta se ei sovi Samaen tyyliin. Esikoisen vauva-aikana se tarkoitti sitä, että Samae heräsi yöllä ja syötti ja rauhoitteli vauvaa ja katsoi samalla NHL-otteluita.

– Olen kova romantisoimaan isyyttä. Ajattelen, että urheilulliset miesvartalot on uhrattu isyyden alttarille, ja siellä me istutaan hiekkalaatikon reunalla ottamassa vastaan vertaistukea.

Tällaista isien hiekkalaatikkoryhmää ei siis ole olemassa, mutta sellaista Samae kaipaisi.

– Siellä puhuttaisiin nukutuksen kestosta, yöheräämisistä ja siitä, kuinka kakka alkaa haista erilaiselle, kun vauva alkaa syödä kiinteitä. Siellä puhuttaisiin myös rouvan jaksamisesta ja omasta jaksamisesta, kurahaalarien pukemisen kauheudesta ja kaiken ihmeellisyydestä.

– Mutta tietysti haluan välillä valittaa! Kyllä arki välillä jauhaa aika toisteisena. Käyt ruokakaupassa ja teet voileipiä, jotka eivät yhtäkkiä kelpaakaan lapselle, vaikka eilen maapähkinävoi oli suurinta herkkua.

Isän ja tyttären oma hetki

Samae seuraa naisten tennistä pian puolivuotiaan tyttärensä kanssa. ”Tiedän hyvin, ettei alle vuoden ikäiselle pitäisi näyttää ruutua lainkaan, mutta tennislähetyksessä on rauhoittavan tasainen ähkimisen rytmi, ja mailan palloon osumisen ääni on tietyllä tapaa lempeä. Huomaan, että tyttäreni rauhoittuu, kun televisiossa on tennistä. Ne ovat nyt tärkeitä yhteisiä hetkiämme.”

Päiväkotimatkalla Samae pysähtyy esikoisen kanssa kirjastoon. Lastenosastolta löytyy läpiluettu hylly nimeltä Vaikeat asiat. Kirjojen avulla Samae ja esikoinen ovat käsitelleet pelottavia asioita, kuten kuolemaa ja pikkusisaruksen syntymää.

– Onhan se ihan mahtava tapa ottaa esiin vaikeita asioita, jotka eivät muuten tulisi puheeksi, Samae sanoo.

Kirjojen lisäksi isä ja poika innostuvat samanlaisesta viihteestä, onhan isä vanha sarjakuva- ja pelinörtti. Illalla kuusivuotias voikin välillä valita kolme kysymystä sadun sijaan.

”Hän saattaa kysyä, mitä metallia Wolverinen kynnet ovat. Osaan vastata kaikkiin sellaisiin!”

Samae on luvannut, että Tähtien sodat katsotaan yhdessä, kun poika osaa lukea. He pelaavat Super Mariota, ja myös Minecraft on alkanut kiinnostaa. Sinne Samae on rakentanut maailman, jossa ei tarvitse pelätä.

– Olen tehnyt sinne suljetun maailman, jossa kukaan ei pääse kiusaamaan tai tuhoamaan mitään. Olen aika ylpeä siitä, että olen niin hyvin kartalla, mitä lapseni pelaa.

Raiderkin on nykyään Twix, päivitellään kappaleessa Mummu, joka on Samaen elokuussa ilmestyvältä levyltä. Siinä suhtaudutaan lempeän ironisesti nostalgisointiin, ja sanoituksissa muun muassa päivitellään suklaapatukan vaihtunutta nimeä.

Levyn tekeminen on valtava projekti, jonka aikana Samae tekee 40–50 kappaletta, joista karsii levylle päätyvät. Hän säveltää, sanoittaa, sovittaa ja pääosin myös soittaa ja tuottaa levyt itse. Heti ei tee mieli aloittaa uudestaan.

– Olen jokaisen levyn jälkeen ollut täysin varma, että nyt lopetan.

Hänen piti lopettaa myös edellisen levyn, vuonna 2017 julkaistun Hillitön elämä, jälkeen. Samae meni etelähelsinkiläiselle työhuoneelleen aikeenaan kirjoittaa seuraavaksi kirja.

– Mutta sitten aloinkin kirjoittaa biisejä, koska se oli sitä, mitä osasin.

Romaanisuunnitelma on kuitenkin edelleen vireillä, ja lastenkirjankin kirjoittaminen on alkanut kiinnostaa.

Erityistä omaa aikaa Samaella ei tällä hetkellä ole, muttei hän sitä kaipaakaan.

– Kyllähän vanhemmuudessa luovuttaa osan yksityisyydestään ja ajastaan pois. Mutta olen kokenut sen positiivisena. En oikein löydä perusteita sille, että alkaisin erityisesti ottaa itselleni omaa aikaa.

Sitä on työ ja keikkailu. Kotona Samae keskittyy kotiin, ja luovat ajatukset saavat luvan ”pamahtaa” esimerkiksi koiralenkillä.

– Jos minulla on viisi minuuttia aikaa ja kitara, pystyn säveltämään biisin.

”Ennen lapsia elämä oli kaaosmaisempaa, nyt saan itsekin onnea aikatauluista.”

Vaikka lapset vievät ajan, he tuovat mukanaan muuta, jota ei olisi osannut odottaa. Kuten sen, että vanhoissa tutuissa asioissa alkaa nähdä uusia puolia.

– Olin jo pitkään pitänyt ruotsinlaivoja ihan menetettynä maana, mutta lasten silmin se onkin eri maailma. Jokaisen nurkan takana on jokin hylje, jota voi halata.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Piia Arnould