Minttu ja Ann-Maaret jakavat vuokran ja auttavat toisiaan lastenhoidossa. Toisen lapselle saa sanoa, jos astiat eivät ole menneet tiskikoneeseen.

Feetu oli puolivuotias, kun Minttu, 28,  tajusi, ettei yhteiselo pojan isän kanssa tulisi toimimaan. Edessä oli ero, ja Minttu ja Feetu muuttivat kaksin kerrostaloyksiöön. Yhtäkkiä ei ollutkaan toista aikuista, jonka kanssa jakaa arki, eikä ketään, joka olisi katsonut lapsen perään edes sen hetken, että Minttu olisi ehtinyt viedä roskat. Joskus Minttu tunsi itsensä yksinäiseksi.

Silloin hänen ystävänsä ehdotti, että Minttu ja Feetu muuttaisivat hänen luokseen asumaan.

Minttu ja Ann-Maaret, 37, olivat tutustuneet vasta hiljattain yhteisessä harrastuksessa, ja puhe oli kääntynyt yhteisölliseen asumiseen, josta molemmat haaveilivat. Minttu oli kiitollinen tarjouksesta mutta epäröi.

– Mietin, oliko pyyntö vain kohteliaisuus, vai halusiko Ann-Maaret todella, että muutan kolmioon, jossa hän asui kolmen poikansa kanssa. Kuinka ihmeessä mahtuisimme kaikki sinne?

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ann-Maaret oli eronnut neljä vuotta aiemmin. Hänestä tuntui hullulta, että pienet eroperheet asuvat kaikki omissa kodeissaan, vaikka lapsiperheessä on monia asioita, joiden jakamisesta olisi hyötyä.

Minttu oli asunut nuorempana useammassakin eri kommuunissa ja viihtynyt hyvin. Tosin yhteisöllinen asuminen lasten kanssa oli hänellekin uutta.

– Kaipasin seuraa ja minäkin toivoin, että voisimme auttaa toisiamme lasten kanssa. Ajattelin, että ainoana lapsena Feetulla olisi seuraa Ann-Maaretin lapsista.

Mintun talous oli kovilla, kun hän vastasi yksin vuokrasta, sähköstä ja vakuutuksista. Yhdessä asuessa kulut pienenisivät, hän laski.

Ann-Maaretista tuntui hullulta, että pienet eroperheet asuvat kaikki omissa kodeissaan.

Yhteisöllisestä asumisesta haaveilee moni muukin vanhempi. Esimerkiksi Facebookin Kommuunit koolle -ryhmässä (yli 12 000 jäsentä) ja Lapsiperheyhteisöt-ryhmässä (yli 600 jäsentä) keskustelu käy vilkkaana, kun samanhenkiset etsivät toisiaan muuttaakseen saman katon alle. Jo vakiintuneisiin yhteisöihin haetaan uusia asukkaita, ja niin lapsiperheet kuin yksin elävät etsivät yhteisöllistä kotia.

Laveimman määritelmän mukaan asuminen on yhteisöllistä, kun perheillä on tiloja yhteisessä käytössä. Tällaiset yhteisöt ovat olleet jo pitkään suosittuja esimerkiksi tanskalaisten lapsiperheiden keskuudessa.

Tanskan suurimmassa Lange Eng -yhteisössä Kööpenhaminassa asuu noin sata aikuista ja sata lasta 54 asunnon yhteisössä. Perheet syövät joka päivä yhdessä suuressa ruokasalissa ruuan, jonka jokainen perhe valmistaa vuorollaan.

Suomessa tuorein vastaava yhteisö lienee Malta-talo Helsingin Jätkäsaaressa. Sielläkin on yhteinen ruokala ja esimerkiksi yhteinen kirjasto sekä kattoterassi grilleineen.

Yksinkertaisimmillaan asumisyhteisö voi olla iso omakotitalo tai kaupunkiasunto, jonne yksittäiset ihmiset, pariskunnat tai kokonaiset perheet muuttavat yhdessä asumaan. Kun puhutaan kommuunista, tarkoitetaan usein juuri tällaista, Mintun ja Ann-Maaretinkin kaavailemaa tapaa asua yhdessä.

Kun Ann-Maaret toisti ehdotuksensa yhteen muuttamisesta, Minttu oli ehtinyt kypsytellä ajatusta. He eivät olleet tunteneet kovin kauan, mutta toisaalta se voisi olla hyväkin. Jos yhdessä asuminen menisi totaalisesti pieleen, vaarassa ei olisi vuosien ystävyyssuhde.

Naiset päättivät kokeilla yhdessä asumista ensin Ann-Maaretin kolmiossa. Toisesta makuuhuoneesta tuli Mintun ja Feetun huone ja toisesta Ann-Maaretin ja poikien.

– Lapsista oli kivaa, kun meille muutti uusia ihmisiä, Ann-Maaret muistelee.

Yhteiselo sujui heti alusta asti ilman yhteentörmäyksiä. Sekä Minttu että Ann-Maaret olivat suorastaan hämmästyneitä.

– En muista että meillä olisi tullut kinaa mistään, Ann-Maaret kertoo.

Mintusta parasta oli se, että kotona oli jälleen aikuista juttuseuraa.

– Olen kasvanut nelilapsisessa perheessä ja tottunut siihen, että kotona on väkeä. Ann-Maaretin kanssa oli kiva höpötellä päivän tai viikon kuulumiset, ja oloni tuntui kotoisammalta kuin kahdestaan Feetun kanssa.

Kesä oli historiallisen lämmin, ja molemmat perheet viettivät paljon aikaa ulkona ja matkustelivat. Asunto oli enemmänkin yhteinen tukikohta. Koska kaikki sujui hyvin, Minttu ja Ann-Maaret alkoivat etsiä yhdessä isompaa asuntoa.

Sellainen löytyi yllättävän nopeasti jo kuukauden etsinnän jälkeen, ja Minttu ja Ann-Maaret lapsineen muuttivat kolmikerroksiseen 70-luvulla rakennettuun rivitaloon.

Koti lapsiperheiden suosimalla alueella on kaunis ja tilava. Yläkerta on Ann-Maaretin ja hänen 5-, 8- ja 10-vuotiaiden poikiensa kerros, alakerrassa asuvat Minttu ja Feetu. Sauna, takkahuone ja keskikerroksessa sijaitsevat keittiö ja olohuone ovat yhteistä aluetta.

Keittiön antiikkisen puupöydän ympärillä on kuusi tuolia, vaikka Feetu vielä useimmiten syökin äitinsä sylissä. Kaappien hyllyillä on rivissä purkkeja ja purnukoita, mutta mihinkään niistä ei ole merkattu omistajansa nimeä. Yksi hylly on yhteinen. Siitä löytyy jauhoja, teetä ja mausteita.

– Tykkään siisteydestä, mutta käytännössä se ei aina toteudu. Mutta onneksi olemme Ann-Maaretin kanssa molemmat boheemeja, Minttu kertoo.

– Keittiö on kotimme siistein paikka.

Etukäteen Minttua jännitti, olisiko koti yksi iso kaaos. Naisista ei kuitenkaan tuntunut luontevalta luoda tiukkoja sääntöjä yhteiselolle.

Keittiön osalta sovittiin, että omat jäljet korjataan ruokailujen jälkeen heti pois. Jos sotku kuitenkin joskus jää siivoamatta, kun on riennettävä lasten avuksi, toinen siivoaa sen mukisematta.

Molemmilla perheillä on omat ruokatavaransa, mutta lainata saa, kunhan kysyy. Hätätilanteessa voi ottaa kysymättäkin, eikä ilman kahvimaitoa tarvitse jäädä.

Siivoussääntöjä olennaisempaa Mintusta ja Ann-Maaretista on, että heillä on samanlaiset arvot ja näkemykset lasten kasvatuksesta. Molemmat luottavat kiintymysvanhemmuuteen, joka on lapsentahtista ja lempeää.

Kylä kasvattaa -ajatus sopii naisista hyvin kuvaamaan heidän tapaansa kasvattaa lapsia yhdessä. Jos vanhempi on paikalla, hän on se, joka ensisijaisesti ojentaa ja ohjaa omaa lastaan. Jos taas hoitovastuu on toisella aikuisella, tämä saa käyttää omaa harkintaansa, kunhan lapsen etu toteutuu.

– Joskus patistan Ann-Maaretin lapsia laittamaan tiskit tiskikoneeseen ruuan jälkeen tai saatan sanoa, että ei saa hyppiä sohvan selkänojalla, etteivät isommat vahingossa putoa Feetun päälle, Minttu sanoo.

Lapsetkin tietävät, että kengät jätetään eteiseen ja että jääkaapin tietyltä hyllyltä ei oteta toiseen perheen mansikkajogurtteja.

Kun Minttu iltapäivisin avaa kotioven, hän törmää eteisessä reppukasaan. Kohta Ann-Maaretin pojat Noeli ja Nuutti ryntäävät eteiseen kysymyksineen: Oliko sulla kiva päivä, mitä sä teit? Onko sulla Feetu mukana?

Sitten Minttu keittää inkivääriteetä, jonka tuoksu kutsuu Ann-Maaretinkin keittiöön. Yhteistä asumista on takana nyt puoli vuotta. Ann-Maaret ja Minttu ovat yhtä mieltä siitä, että suurin yhteisasumisen tuoma hyöty on lastenhoidossa vuorottelu. Kun Minttu piipahtaa kaupassa, Feetua ei ole pakko pukea talvitamineisiin ja ottaa mukaan, sillä poika voi jäädä kotiin.

Päivisin Totti ja Feetu ovat samassa perhepäivähoidossa, ja äidit vievät ja hakevat heitä sieltä vuorotellen, silloin kun aikataulut menevät yksiin.

Minttu opiskelee ja tekee välillä työharjoittelua sekä ohjaa lasten tanssiryhmiä. Ann-Maaret on pitemmällä sairauslomalla ja keskittyy lastenhoitoon. Aikataulut vaihtuvat luovasti lennossa, sillä päivät ovat erilaisia.

Aamu alkaa usein sillä, että Ann-Maaret valmistaa aamupalan ja saattelee vanhemmat pojat koulutielle. Minttu ja Feetu ovat tässä vaiheessa usein vielä omalla puolellaan heräilemässä hissukseen. Jos Totti on heräillyt yöllä, Ann-Maaret menee pojan kanssa takaisin nukkumaan. Seuraavaksi aamupalalle nousevat Minttu ja Feetu.

Ann-Maaretilla ja pojilla on säännölliset ruoka-ajat, kun taas Feetun ruokailut ovat vielä riippuvaisia unirytmin muutoksista. Naiset haaveilevat siitä, että aikataulut kohtaisivat ja he voisivat alkaa tehdä ruokaa yhdessä tai jakaa ruuanlaittovuoroja.

– Olemme jo päättäneet, että kevään aikana istumme alas ja teemme lukujärjestyksen. Olisihan se mukavaa pilkkoa vihanneksia yhdessä ja höpötellä, kun lapset leikkivät, Minttu miettii.

Kaksi muuta Mintun haavetta kommuunissa asumiseen liittyen ovat jo toteutuneet. Kun Feetu on isällään, Mintun ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksin, sillä kotona on useimmiten juttuseuraa. Asumiskulut ovat pienentyneet, sillä Minttu maksaa vuokraa puolet vähemmän kuin jos asuisi kaksin Feetun kanssa.

– Yksin minulla ei olisi varaa asua tällaisessa asun­nossa.

Mintulla ja Ann-Maaretilla on kummallakin oma vuokrasopimus. Jos toisella jäisi vuokraa rästiin, toisen ei tarvitsisi kantaa siitä huolta. Naiset eivät myöskään ole taloudellisesti riippuvaisia toisistaan.

Muutamia sääntöjäkin on tullut sovittua, kun saman katon alla on asuttu pidempään. Yhteiseen kotiin saa tuoda vapaasti vieraita, myös yöksi, eikä heistä tarvitse ilmoittaa toiselle. Jos aikoo majoittaa jonkun olohuoneen sohvalle, siitä täytyy kuitenkin sopia etukäteen.

Ann-Maaretin ja Mintun kaltaisia yhdessä asuvia on todennäköisesti Suomessa lähivuosina entistä enemmän. Nuoret perheet eivät tutkitusti enää hakeudu esikaupunkeihin halvempien neliöiden perässä vaan jäävät kaupunkiin.

Facebookin ja Airbnb:n kaltaiset sovellukset ovat opettaneet avaamaan kotioven ventovieraille virtuaalisesti ja ihan konkreettisestikin. Tiedon, tavaroiden ja oman elämän jakaminen on osa arkea. Siitä on pienempi hyppy ajatukseen, että jakaisi kodin useamman perheen kesken.

Minttu on tyytyväinen ratkaisuunsa.

– Minusta on mukavaa, kun kotona tapahtuu. Nyt tuntuu, että vaikka tuloni kasvaisivat, haluaisin asua juuri näin.

Olohuoneessa Noeli ja Nuutti rakentavat majaa sohvatyynyistä. Feetun kikatus kuuluu muiden äänien ylitse. Kuusivuotias Totti seuraa leikkiä totisena. Hän on vielä ajoittain mustasukkainen Feetun saamasta huomiosta. Kesällä Feetusta kuitenkin saa jo leikkikaverin. Silloin kommuunin pihalla riittää vilinää.

Juttua varten on haastateltu myös yhteisölliseen asumiseen perehtynyttä arkkitehtiä Riikka Pylvästä, yhteisö­asumisvalmentaja Johanna Kerovuorta ja kaupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpäätä Helsingin yliopistosta.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Näistä asumisyhteisössä kannattaa sopia

  • Mitä jaamme. Lastenhoitovastuun, pyykkivuorot, ruuanlaiton vai lähinnä jääkaapin?
  • Mitä siisteys meille tarkoittaa.
  • Mitkä arvot jaamme, mistä taas voi olla eri mieltäkin.
  • Mitkä lastenkasvatusperiaatteet
  • meille ovat tärkeimpiä.
Teksti
Kuvat
Kristiina Kontoniemi