On hyvää vanhemmuutta pohtia, mikä sopii juuri teille ja lapsellenne, sanoo lastenpsykiatri Janna Rantala.
”Onko vuoden ja 11 kuukauden ikäisen lapsen nukuttaminen yksin omaan huoneeseen haitallista? Se on ollut meidän vanhempien kannalta helpoin tapa, ja nyt kun odotamme pikkusisarusta, ajatus vieressä istuen nukuttamisesta tuntuu niin aikaavievältä.
Teemme siis iltarutiinit: pusut, halit ja iltarukoukset. Jätän yövalon palamaan, suljen oven ja kerron samalla, minkä laulun laitan soimaan. Jos lapsi itkee, puhelen oven takaa ja vaihtelen lempilauluja. Jos lapsi ei itke, siirryn muihin puuhiin. Joskus lapsi itkee kymmenen sekuntia, joskus useamman minuutin. Kun lapsi on nukahtanut, avaan oven ja laitan laulut pois.
Onko yksin nukuttaminen ja hetken itkettäminen lapsen ”hylkäämistä”?
Jos olen lapsen huoneessa, hän höpöttelee ja tulee koko ajan sängystä pois. Kun sitten noin tunnin jälkeen lähden huoneesta pois, hän on edelleen virkeä ja itkee kauemmin kuin tavallisesti.
Mietin kuitenkin, onko yksin nukuttaminen ja hetken itkettäminen lapsen ”hylkäämistä”, kun ovi on kiinni. Lapsi herää aamuisin 5–7:n aikaan ja kömpii silloin meidän viereemme jatkamaan unia. Päivisin osoitamme miehen kanssa lapselle useita kertoja hellyyttä pusuilla ja haleilla ja kerromme, että lapsi tärkeä ja rakas.”
Mietteliäs
Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa
Miten viisaita ja helliä mietintöjä! Miten toimisi lapsen parhaaksi, häntä kehityksessään eteenpäin rohkaisten, mutta ei liian paljon omaan varaansa jättäen? Miten jakaa omia voimia, kun pikkulapsiperheessä huolehdittavaa on niin paljon?
Unirytmiä ja nukahtamista voi tosiaan opettaa lapselle, ainakin jossain määrin. Unikouluissa puhutaan uniassosiaatioista eli siitä, mitkä seikat yhdistyvät lapsen mielessä nukahtamiseen. Aina rinnalle nukutettava vauva oppii yhdistämään unen ja rinnan – ja siis tarvitse rintaa nukahtaakseen. Siksi suositellaan, ettei nukahtamiseen yhdistettäisi liian monimutkaisia temppuja, joiden ääreen vanhemmat pikkuhiljaa uupuvat.
Teillä on ihanat iltarutiinit, jotka saavat lapsen varmasti tuntemaan olonsa turvalliseksi.
On hyvää vanhemmuutta pohtia, mikä sopisi juuri teille ja lapsellenne. Kiinnitätkin huomiota juuri oleelliseen: lapsen tunnetilaan. Van sen perusteella voi päätellä, onko tapa liian hylkäävä. Arvioisin kirjeesi perusteella, ettei hätää ole. Teillä on ihanat iltarutiinit, jotka saavat lapsen varmasti tuntemaan olonsa turvalliseksi. Pitäkää niistä kiinni! Huoneessa on turha istua, jos se ei kerran anna lapselle vinkkiä siitä, että nyt pitäisi nukkua. Hetken omassa sängyssään itkevä lapsi tuskin on liian hätääntynyt. Itsekseen höpöttelevä lapsi odottelee rauhallisena unta, niin kuin me aikuiset usein höpöttelemme ajatuksissamme ennen nukahtamista.
Jäin miettimään, miten perheen aikuiset jakavat näitä tehtäviä. Kirjeestä saa kuvan, että sinä hoidat aina iltahommat. Kun pikkusisarus syntyy, jopa oven takana puheleminen saattaa olla liian hankalaa. Vauvan synnyttyä isompi sisarus saattaa tarvita aiempaa enemmän huomiota myös nukkumaan mennessä.
Myös lapsen puheenkehitys saattaa muuttaa tilannetta: osaisiko hän itse kertoa, mikä itkettää tai mitä hän toivoo? Puhelemisen sijaan voisi vaikka lukea ensin yhdessä iltakirjan ja laittaa pidempikestoista rauhallista musiikkia soimaan sitten, kun poistuu huoneesta. Monenlaisia hyviä unikouluja löytyy esimerkiksi Unihiekkaa etsimässä -teoksesta. Rauhallisia iltoja koko perheelle!
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
Kysy Jannalta
Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.
