Mari, 42, ei uskaltanut aiemmin päästää vauvan kaipuutaan valloilleen. Lue myös puoliso Arton näkemys isäksi tulosta viisikymppisenä.
”Tehtyäni positiivisen raskaustestin 41-vuotiaana oloni oli epätodellisen onnellinen. Olin niin uuden äärellä, että mukana oli ripaus pelkoakin. Koko raskauden ajan koin itseni pieneksi, nöyräksi ja kiitolliseksi.
Kun tunsin vauvan liikkeet, hulmahdin äiti-identiteettiin heti vauhdilla ja voimalla. Tajusin odottaneeni tätä koko elämäni, vaikka en ehkä ollut uskaltanut tunnustaa sitä itselleni ja päästää vauvan kaipuuta valloilleen.
Kun tapasin Arton ja menimme naimisiin, tuli oikea aika lapselle. Lähipiirissämme on rohkaisevia esimerkkejä siitä, miten arki pienten lasten kanssa sujuu, kun perhe on perustettu myöhemmällä iällä.
Olen yleensä äideistä vanhin, mutta kun elämäntilanne yhdistää, iällä ei ole juurikaan merkitystä.
Minulle tämä oli hyvä ikä tulla äidiksi. Nyt on helppoa asettaa Tiia etusijalle elämässä. Olen sinut itseni kanssa, ja avioliiton myötä omaan olemiseeni on tullut levollisuus, joka heijastuu Tiian kasvattamiseen.
Lapsen saaminen yli nelikymppisenä on ihme. Ihmettelen päivittäin, kuinka ihminen voi kehittyä niin pienestä ja näkymättömästä ja tulla rakastettavaksi täydelliseksi pakkaukseksi. Tiian nimi juontuu kreikkalaisesta Dorotea-nimestä, joka tarkoittaa Jumalan lahjaa.
Tiian korvasta korvaan leviävä hymy aamulla on maailman ihanin asia. Se sulattaa heti sydämeni, vaikka olenkin aika tokkurassa useamman yösyötön ja huonon unen takia. Tiian synnyttyä en kaivannut pitkään aikaan mihinkään hänen luotaan. Mietin, pitäisikö minun harrastaa jotain vai voinko vain olla kotona vauvan kanssa. Vastaus oli, että voin.
Nykyään käyn Tiian kanssa seurakunnan esikoisvauvakerhossa ja vauvamuskarissa. Olen yleensä äideistä vanhin, mutta kun elämäntilanne yhdistää, iällä ei ole juurikaan merkitystä.
Olen hiukan levoton luonne, mutta vauva on opettanut minulle rauhoittumista.
Olen ehtinyt opiskellut kolme ammattia ja muuttaa työn perässä eri puolille Suomea. Juuri ennen Tiian syntymää valmistuin unelma-ammattiini teologiksi. Olen hiukan levoton luonne, mutta vauva on opettanut minulle rauhoittumista. Olen myös alkanut arvostaa rutiineja. On ihanaa vain olla Tiian kanssa.
Vaikka olen ammatiltani lastentarhanopettaja, minulla ei ollut paljon kokemusta vauvanhoidosta. Onneksi tiimityö mieheni kanssa on toiminut hienosti. Vauva on tuonut suhteeseemme uusia ulottuvuuksia ja lisää rakkautta. On mahtavaa nähdä puolisostaan uusia, rakastettavia piirteitä isänä.
Haluan hoitaa Tiiaa kotona ainakin kaksivuotiaaksi. Ikäni takia en uskalla toivoa hänelle sisaruksia mutta olen äärettömän onnellinen siitä, että meitä on nyt perheessä kolme.
Tiialle haluan opettaa rohkeutta elää. Olemme Arton kanssa oppineet, että elämää ei voi suunnitella etukäteen, ja elämme tässä hetkessä. Meille kaikki on tapahtunut ajallaan.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
