Älä toru, vaan käsittele tilanne yhdessä läpi lapsen kanssa, lastenpsykiatri Janna Rantala neuvoo. Kuva: Heli Blåfield
Älä toru, vaan käsittele tilanne yhdessä läpi lapsen kanssa, lastenpsykiatri Janna Rantala neuvoo. Kuva: Heli Blåfield

Lapsi ei välttämättä ymmärrä eroa ajatustensa ja todellisuuden välillä. Lapsi voi luulla, että se mitä hän ajattelee on oikeasti totta, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala

”Kaksivuotias tyttömme on alkanut haukkua kaikkia vähän vieraampia ihmisiä tuhmiksi. 'Tuhma täti!' hän huutaa kaikille kaupassa ja saattaa heristellä nyrkkiään. Myös meillä vierailevat saavat osakseen näistä puuskista. Toisaalta hän saattaa hetken kuluttua halailla vierasta.

Tämä kiusallinen tapa on jatkunut jo jonkin aikaa. Olemme yrittäneet torua ja kieltää, jos lapsi haukkuu toisia, mutta tämä tuntuu vain lisäävän haukkumista. Olemme yrittäneet myös kääntää lapsen huomiota toisaalle, mutta tämäkään ei tunnu auttavan. Tämä tuhma-sana on varmasti opittu isoilta sisaruksilta, vaikka häntä itseään ei ole sanottu tuhmaksi.

Onko syytä torua ja kieltää näistä puuskista kaksivuotiasta, joka ei oikein edes ymmärrä koko sanan merkitystä? Sisaruksiaan hän ei hauku eikä muutenkaan kohtele rumasti.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pienen ärhentelijän äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Ei ole tarpeen torua! Kuten kirjoitit: lapsi tuskin tarkoittaa sanalla tuhma samaa kuin aikuiset. Todennäköisesti kyseessä on normaali vaihe, jossa lapsi ei vielä ymmärrä eroa ajatuksensa ja todellisuuden välillä. Lapsi siis luulee, että se mitä hän ajattelee on oikeasti totta.

Usein tuhma tarkoittaa lapsen sanastossa pahaa ihmistä. Ja sellainen on tietysti pelottava. En tiedä, mutta arvaan, että lapsen ajatus voi kulkea suunnilleen näin: "Hui, tuolla on vieras täti, pelkään häntä - hän on siis tuhma." Isompi lapsi ajattelisi: "Hetkinen, mitenkäs minua nyt pelottaa tuo vieras täti Eihän hän näytä yhtään uhkaavalta." Ajatus ei ole enää automaattisesti totta, vaan sitä voidaan punnita ja verrata havaintoihin.

Pieni lapsi saattaa myös muuttaa näkemystään nopeasti, kun vieras osoittautuukin ei-tuhmaksi. "Ahaa, hän antoi karkin, pidän hänestä, hän on siis kiva." Isompi lapsi ymmärtää, että tuhmakin voi tarjota karkkia.

Lapsen käytös on toki noloa, mutta kyllä se siitä.

Lapset tarvitsevat aikuisen ohjausta ja tukea julkisilla paikoilla.

Puhutaan tästä sitten kotona ei näin pienen kanssa toimi. Jos huomion hämääminen muualle ei onnistu, kannattaa napata härkää sarvista samoin tein. Neuvoisin kyykistymään lapsen viereen, koskettamaan häntä hellästi ja havainnoimaan tilannetta yhdessä: "Ai tuhmako? Mistäs sinulle tuli sellainen ajatus? Alkoiko sinua jännittää, kun et tunne häntä? Minusta hän näyttää niin ystävälliseltä. Siinä hän valitsee leipää Tykkääköhän hän samasta kuin sinäkin?"

Näin näytätte lapselle käytöksellänne, ettei tilanne ole uhkaava. Ankara toruminen liittää tilanteeseen negatiivisen tunnelman, mahdollisesti pelon tunteen. Se saattaa vain vahvistaa ei-toivottua käytöstä.

Kaupassa asioiva täti ei ehkä ilahdu havainnoinnin kohteena olemisesta, mutta kyllä se tuhmaksi kutsumisen voittaa. Lapset nyt vain tarvitsevat aikuisen ohjausta ja tukea myös julkisilla paikoilla. Suodaan se heille, nolouden uhallakin.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com . Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla