Näkökulma muuttui.   Minna on lastensa myötä huo mannut, miten monessa asiassa sukupuolta pidetään turhaan merkittävänä seikkana.

Minnan kaksoset kieltäytyivät mekoista ja halusivat lyhyet hiukset. Lapset ovat saaneet äitinsä huomaamaan, miten monessa asiassa sukupuoli näkyy.

Tilanne uimahallin kassalla oli kiusallinen. Minna oli menossa uimaan 10-vuotiaiden kaksostensa kanssa ja pyysi työntekijältä kolmea avainta naisten puolelle. Myyjä kuitenkin ojensi heille yhden punaisen avainrenksun ja kaksi sinistä. Noin isot pojat voivat jo mennä miesten puolelle, hän totesi.

Minna hengitti rauhallisesti.

– Ei minun auttanut kuin selittää työntekijälle, että nämä lapset tuntevat olevansa poikia, mutta he ovat syntyneet tytön vartaloon, ja me menemme nyt naisten pukuhuoneeseen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myyjä nyökytteli ja vaihtoi avaimet punaisiin. Minna ei muista, miten lapset tuohon tapaukseen reagoivat.

– Samanlaisia tilanteita on tapahtunut niin monta, että kokemukset menevät sekaisin. Joskus Reetta ja Iiris tokaisevat, että olipa tyhmää, toisinaan heitä naurattaa, ja joinain kertoina he tuijottavat minua vakavina.

Kun Minnasta ja hänen aviomiehestään kymmenen vuotta sitten tuli vanhempia, perheeseen tuotiin vaaleanpunaisia onnittelukortteja. Vauvat muuttuivat reippaiksi taaperoiksi. Omasta mielestään vanhemmat eivät erityisesti korostaneet sukupuolta kasvatuksessaan.

– En esimerkiksi koskaan olettanut, etteivät tytöt voisi olla villejä tai leikkiä junaradalla.

"Huomasin kasvattaneeni prinsessoja"

Sitten tuli se kesäinen aamu, kun kaksi- ja puolivuotias Reetta kieltäytyi pukeutumasta mekkoon. Pian myös Iiris halusi päällensä ainoastaan sortsit ja t-paidan. Iso osa vanhoista vaatteista jäi käyttämättä, koska yhtäkkiä pinkki ja punainen olivat pannassa. Kaupassa lapsille mieluisimmat kamppeet löytyivät poikien valikoimasta. Väreistä he halusivat vain sinistä, vihreää, ruskeaa ja mustaa.

– Se oli minulle ookoo, mutta vierasta. Luulin, etten itse ollut jumittunut tyttöjen ja poikien maailmaan. Huomasin sittenkin kasvattaneeni heistä kahta prinsessaa, Minna sanoo.

Kun lapset olivat 3-vuotiaita, he halusivat leikata olkapäille ylettyneet kutrinsa.

"Olen tietoisesti luopunut vallasta lasten sukupuolen suhteen."

– Kampaajan tekemä leikkaus valmistui, mutta Reetta käski leikkaamaan lisää. Monta kertaa.

Nukkeleikit muuttuivat kaksosten mielestä tyhmiksi, autot ja legot alkoivat kiinnostaa.

– Ajattelin, että tämä voi olla ohimenevä vaihe, tai sitten ei. Sillä ei ollut minulle merkitystä.

Kerran kaksosista aloitteellisempi Reetta ilmoitti äidilleen, että tämän pitäisi kutsua häntä pojaksi.

Minna oli jo osannut arvella sitä.

– Vastasin hänelle, että voit olla poika tai tyttö, minulle se on ihan sama, kunhan olet onnellinen.

Tuo vastaus on säilynyt Minnan yleisasenteena seuraavat vuodet. Kun hän puhuu Reetasta ja Iiriksestä, hän käyttää heidän nimiään tai puhuu lapsista tai kaksosista, ei tytöistä eikä pojista.

– Olen tietoisesti luopunut vallasta lasten sukupuolen suhteen.

Monessa asiassa Minnan perheessä on tarkat rajat ja säännöt, mutta sukupuolen suhteen Minnalla ei ole kantaa.

– Olen päättänyt seurata sivusta, miten lapset itse asian kokevat, ja tukea sitä.

Samalla tavalla lasten sukupuolesta ajatteli myös lasten ensimmäinen päiväkodin opettaja. Hän oli pistänyt merkille kaikki samat asiat kuin vanhemmatkin. Minnasta tuntui mukavalta, kun varhaiskasvattaja suhtautui lapsiin niin luontevasti.

– Sukupuoli oli hänelle arkinen asia kuin kaurapuuro. Hän sanoi, että aika näyttää, eihän tässä mistään katastrofista ole kyse.

Opettaja ei jakanut äidin näkemyksiä

Myös toisenlaisia reaktioita on tullut vastaan. Kaksosten ensimmäinen koulupäivä on jäänyt Minnan mieleen vähemmän mukavalla tavalla. Ekaluokan opettaja komensi lapset pihassa tyttöjen ja poikien jonoon. Iiris meni tyttöjen perään, mutta Reetta jäi paikalleen itkemään.

– Hän koki tilanteen hyvin epäoikeudenmukaisena.

Minna vaati opettajalta palaveria keskustellakseen lasten oikeanlaisesta huomioimisesta.

"Pyysin opettajalta, että lapset luokiteltaisiin vaikkapa sukkien värin mukaan."

– Pyysin, että ekaluokalla lapset ryhmiteltäisiin vaikkapa sukkien värin tai minkä tahansa muun asian kuin sukupuolen perusteella.

Minnalle jäi olo, että mukana olleet rehtori ja erityisopettaja ymmärsivät häntä. Opettaja sen sijaan totesi omankin lapsensa leikkineen lapsena poikien leikkejä, mutta tytöksi hänet kasvatettiin.

– Tuntui kummalliselta, että opettaja veti keskusteluun oman lapsensa ja kasvatuksensa.

Leluosastollakin pitää olla jotain sukupuolta

Minna kutsuu lastensa tilannetta sukupuoliristiriidaksi. Sen myötä hän on alkanut nähdä, miten moneen asiaan sukupuoli vaikuttaa.

– Lelut on tehty tytöille ja pojille. Vaatekaupassa pitää valita meneekö tyttöjen vai poikien puolelle. Ruokaa sentään vielä myydään kaikille, mutta hygieniatuotteet on taas jaoteltu. Sukupuoliristiriitaa kokeva lapsi joutuu jatkuvasti pohtimaan, miltä osastolta hän voi ostaa lelut ja sampoot. Että kumpaan kategoriaan oikeasti kuuluu.

Lapsi joutuu jatkuvasti pohtimaan, kumpaan kategoriaan hän kuuluu.

Minnan mielestä aikuisilla on lapsia suurempi tarve lokeroida lapset sukupuolen mukaan.

– Kun tapaan uuden ihmisen ja ilmenee, että minulla on lapsia, minulta ei kysytä ensimmäiseksi lasten nimiä, ikää tai harrastuksia vaan ovatko he tyttöjä vai poikia.

Hiljattain Minna oli lastensa kanssa Hoplopissa. Kun muuan nainen kuuli Minnan huutelevan lapsiaan, hän tuli kysymään, miksi Minna puhuttelee poikiaan tyttöjen nimillä.

– Olen ottanut tehtäväkseni tästä asiasta puhumisen. Selitin hänelle, että lapseni kokevat olevansa poikia. Tunnen onnistuvani tehtävässäni, kun annan ihmisille ajattelemisen aihetta.

Iiriksen ja Reetan mielestä on hyvä, että näistä asioista puhutaan.

Tämän jutun tekemisessä Minnan lapsia ei ole haastateltu, mutta jutun tarkastusvaiheessa Minna näytti tekstin lapsilleen. He hyväksyivät jutun.

– Heidän mielestään on hyvä, että näistä asioista puhutaan, koska heistä sillä ei ole mitään väliä, miten on tyttö, poika tai muunsukupuolinen. Että voi olla monta tapaa olla omassa sukupuolessaan ja kaikki ovat silti ihmisiä, Minna välittää lastensa terveiset.

Lupa olla oma itsensä

Reetta ja Iiris eivät ole sukupuoliristiriidan suhteen harvinaisia lapsia. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tekemässä kouluterveyskyselyssä kysyttiin viimeksi ensimmäistä kertaa, tunteeko vastaaja kuuluvansa sukupuoleen, johon hänet lapsena on merkitty. Vastaajista 5,6 prosenttia vastasi, että ei tunne kuuluvansa syntymäsukupuoleen.

Kun Minna kuuli lukeman, hän alkoi ajatella menneiden vuosien puheita translasten mielenterveysongelmista ja kohonneista itsemurhaluvuista.

– Äitinä minulle kaikkein tärkeintä on varmistaa, että omat lapseni kasvavat rakastavassa kodissa ja luottavat pärjäävänsä omana itsenään, juuri sellaisena kuin he ovat.

Ristiriitainen suhde omaan vartaloon aiheuttaa kaksosille monenlaisia tunteita, kuten surua ja pettymystä. Toisinaan mielipaha on vahvempaa, toisinaan siitä ei juuri puhuta.

Tänä kesänä perheessä on puhuttu lähinnä oikeanlaisesta uima-asusta. Toistaiseksi kaksoset ovat käyttäneet uimasortseja.

– Tuossa iässä lapset ajattelevat todella paljon sitä, mitä muut heistä ajattelevat.

Monta kertaa Minna on ajatellut kiitollisena sitä, että hänen lapsensa syntyivät tähän aikaan eivätkä vaikkapa 1980-luvulla, jolloin näistä asioista ei ollut tapana puhua. Ja onneksi isoon kaupunkiin, jossa on monenlaisia ihmisiä ja tapoja elää.

– On lupa olla monella tapaa tyttö ja poika.

Pieniä parannuksia tulee koko ajan. Itäkeskuksen uimahallissa on pukuhuone ihmisille, jotka eivät koe omakseen naisten eikä miesten pukuhuonetta. Senaatintorin laidalla kaupunginmuseon vessat ovat kaikkien käytössä. Minnan lapsille ei ole koulussa sanottu, mitä vessaa heidän pitäisi käyttää.

"Toivoisin ihmisille enemmän mahdollisuuksia olla oma itsensä."

Minna on ammatiltaan yhteisöpedagogi ja teatteriilmaisun ohjaaja. Hän työskentelee nuorisopalveluissa ja on tottunut ajattelemaan, että lapsista tulee avoimia, jos he saavat kasvaa ympäristössä, jossa on monenlaisia ihmisiä ja tapoja olla.

Omien lastensa kokemusten jälkeen Minna alkoi havainnoida työpaikkaansa tarkemmalla katseella.

– Me aina sanomme, että meillä saa olla millainen haluaa, mutta en ole vieläkään ihan varma, onko se totta. Toivoisin, että sukupuolet saisivat olla väljempiä, että olisi enemmän mahdollisuuksia olla oma itsensä ilman mitään sukupuolta.

Viimeksi Minna varmisti, että tyttöjen nuorisotalon yötapahtuman mainoksessa mainittiin, että tapahtuma on tarkoitettu tytöille ja itsensä tytöiksi kokeville.

Muutoksia asenteiden lisäksi lakeihin

Matkaa kaikille avoimeen ja sallivaan arkeen on vielä. Minna on koko kevään seurannut translain uudistamista.

Aikuisten osalta moni asia on menossa sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen toivomaan suuntaan. Olennaisin muutos on se, että jatkossa sukupuolen lääketieteellinen korjaaminen ja juridinen vahvistaminen erotetaan toisistaan. Sukupuolesta tulee aikuisille pelkkä ilmoitusasia, eikä se enää jatkossa edellytä lisääntymiskyvyttömyyttä.

Lasten osalta tilanne on ongelmallinen. Tällä hetkellä sukupuolen korjaamista pitää odottaa täysikäisyyteen saakka, jolloin vartalo on jo muuttunut ja sen korjaamisessa on enemmän vaiheita.

Minnasta se, että valtio määrittelee ihmisen sukupuolen, on ihmisoikeusloukkaus.

Alan järjestöt ovat vaatineet, että translasten pitäisi halutessaan päästä korjausprosessiin jo alaikäisenä ja murrosiän alkamista tulisi voida lykätä niin sanotuilla jarrutushoidoilla. Muutamakin vuosi lisäaikaa mietinnälle voi olla olennaista. Muutos ei vaatisi lakimuutoksia, vaan hoitokäytännön uudistamista.

Minna on tilanteesta huolissaan. Hänen mielestään se, että valtio tai yhteiskunta määrittelee ihmisen sukupuolen vastoin ihmisen omaa tahtoa, on ihmisoikeusloukkaus.

– Sukupuolen ei pitäisi kuulua kenellekään toiselle kuin ihmiselle itselleen ja lapsena hänen perheelleen. Alaikäisen pitäisi pystyä määrittelemään sukupuolensa juridisesti ilmoitusasiana, eikä sen pitäisi vaatia keneltäkään korjausprosessia.

Minnan perheessä näistä asioista ei ole vielä keskusteltu lasten kesken, mutta Minna tuntee perheitä, joissa 10-vuotiaalle lapselle sukupuolen ilmoittaminen väestötietoihin omaa kokemusta vastaavaksi olisi tärkeää.

Vaikka sukupuoli-identiteettiin liittyvät asiat ovat heilläkin paljon läsnä, Minna haluaa rauhoittaa kotiarjen mahdollisimman tavalliseksi.

Lätkäkin on ookoo

– Lapset ovat avanneet minulle uusia maailmoja, jotka eivät tietenkään kaikki liity sukupuoleen. Kaksosten ansiosta olen päässyt muun muassa kohtaamaan oman ennakkoluuloni jääkiekkoa kohtaan, Minna sanoo.

Reetta ja Iiris ovat halunneet pelata jääkiekkoa niin kauan kuin Minna muistaa, mutta pitkään hän vastusteli.

– Pidin sitä lajina, jossa otetaan kontaktia tavalla, joka muistuttaa väkivaltaa. Ajattelin, ettei se tekisi herkille lapsilleni hyvää. Kannustin heitä jalkapalloon, jota itse nuorena pelasin.

"Kaksosten ansiosta olen huomannut omat ennakkoluuloni jääkiekkoa kohtaan."

Kaksoset pelasivat jalkapalloa, mutta puhuivat koko ajan jääkiekosta. Pari vuotta sitten Minna antoi periksi. Tavallisena viikkona hän viettää neljä iltaa kaukalon laidalla. Mielipide lätkästä on muuttunut, ja Minna kehuu kiekkoilua liikunnalliseksi lajiksi, joka motoriikan lisäksi kehittää sosiaalisuutta ja kykyä tehdä nopeasti ratkaisuja.

– Nostan hattua valmentajille, jotka kohtaavat jokaisen hänelle sopivalla tavalla ja antavat jokaisen harjoituksen ja pelin jälkeen lapselle kannustavaa palautetta.

Reetta ja Iiris pelaavat sekä poikien että tyttöjen joukkueissa, mutta äidilleenkin yllätyksenä he ovat erityisen sitoutuneita tyttöjen jengiin.

– Se saattaa johtua siitä, että he tuntevat saavansa olla joukkueessa juuri sellaisia kuin he ovat – omalla tavallaan tyttöjä ja poikia.

Lapset ihmettelivät, miksi kaksosilla on tyttöjen nimet.

Hiljattain leikkipuistossa Minna seurasi jälkikasvunsa menoa. Kiipeilytelineessä oli heille ennestään tuntemattomia lapsia. Kun kaksoset esittäytyivät, toiset lapset ihmettelivät, miksi heillä on tyttöjen nimet. Enää Minnan ei tarvinnut puuttua asiaan.

– Ne eivät ole tyttöjen nimet, vaan meidän nimet, vastasi Reetta.

Sitten koko porukka alkoi kiipeillä yhdessä.

Reetan ja Iiriksen nimet on muutettu.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Kuvat
Tiiu Kaitalo