Kun kolmilapsisen perheen molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä, välillä kommunikoidaan muistilapuilla. Lue myös Annastiinan, 30, puolison näkemys arjen järjestelyistä.
”Kun palasin hoitovapaalta työelämään ja kerroin lähihoitajaystävilleni, että miehenikin tekee vuorotyötä, sain paljon myötätuntoa ja asiantuntevaa varoittelua. Elämä ei tulisi olemaan helppoa.
Ja onhan tämä aikamoista. On päiviä, jolloin näemme mieheni Nikon kanssa vain 10 minuuttia. Aina emme näe ollenkaan. Hoitajan työ sairaalassa on niin intensiivistä, että voi mennä neljäkin tuntia, etten ehdi vilkaistakaan puhelintani. Siksi kaikki asiat on sovittava etukäteen, ja jätän Nikolle lappuja.
Tuntuu jännältä tulla kotiin iltavuorosta, kun muu perhe on jo nukkumassa, ja lähteä seuraavana aamuna töihin, ennen kuin kukaan on herännyt. Kun sellaisen myllyn jälkeen tulee iltapäivällä kotiin, ei todellakaan tee mieli tarttua imuriin. Nikolla on tietysti sama tilanne. Siksi siivoamme vapaapäivinä.
Meistä kukaan ei ole aamuihminen, joten aamut ovat vaikeita. Jos molemmilla on aamuvuoro, minä vien lapset päiväkotiin, koska vuoroni alkaa vasta seitsemältä. Nikon täytyy olla töissä jo kuudelta. Pukeudumme ja pakkaudumme unisina autoon.
Tyttöjen hiukset pidetään polkkapituisina ihan vain helppouden vuoksi.
Päiväkodilla lapset saavat jatkaa uniaan siskonpedissä vielä pari tuntia ennen aamupalaa. Jos Niko vie, valitsen lasten vaatteet valmiiksi sängylle. Tyttöjen hiukset pidetään polkkapituisina ihan vain helppouden vuoksi.
Lapset hakee se, jonka vuoro loppuu ensimmäisenä. Välillä hoitopäivä on superlyhyt, kun minä vien lapset päiväkotiin ennen iltavuoroani kello 12 ja Niko hakee heidät aamuvuoronsa jälkeen kello 14.
Pääosin selviämme arjesta ilman ulkopuolista apua, mutta joskus jos molemmille sattuu iltavuoro tai sunnuntaivuoro, vanhempamme ovat valmiita auttamaan.
Aikataulujen joustamattomuus aiheuttaa stressiä. Arkeamme helpottaisi, jos päiväkoti voisi olla auki tunnin pidempään, kello 23 asti. Silloin ehtisin kello 22 päättyvästä iltavuorostani hakemaan lapset, jos Nikokin on töissä iltavuorossa.
Voisimme tietysti viedä lapset ympärivuorokautiseen päiväkotiin, mutta sitä emme halua. Meistä on tärkeää, että lapset pääsevät omaan kotiin nukkumaan, vaikka sitten vasta kello 23:n jälkeen.
En tunne huonoa omaatuntoa siitä, että lapset ovat välillä myöhään hoidossa tai että joudun viemään heitä päiväkotiin kesken unien. Meillä on vastapainoksi paljon vapaapäiviä. Ja toisaalta tämä on meidän elämäämme, emme tiedä muusta. Kotiseudullamme lähihoitajille ei ole tarjolla muuta kuin vuorotyötä.
Pääni varmasti hajoaisi ilman liikuntaa.
Joskus tuntuu, että päässäni on aivan liikaa asioita. Aloitan jotain hommaa, ja ajatus katkeaa, kun jollain lapsista tulee suru tai kiukku.
Olen sanonut Nikolle, että patistaa minut lenkille, jos huomaa, että pinnani alkaa kiristyä. Pääni varmasti hajoaisi ilman liikuntaa. Välillä tuntuu, etten millään jaksaisi lähteä, mutta kun olen juossut hetken, ajatukseni muuttuvat positiivisemmiksi ja olo virkistyy.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
