Lapsellani on pakkoajatuksia – milloin pitää hakea apua?

"Kahdeksanvuotiaalla tyttärellämme on pakkoajatuksia, joista alamme olla huolissamme.

Kun hän aloitti koulun, hänellä oli muutaman kuukauden ajan pakkotoimintoja, kuten pyöräilykypärän pakonomaista asettelua ja varmistelua. Illalla tyynyä piti asetella minuuttitolkulla sopivaan kohtaan. Tyttö meinasi näihin toimintoihin itsekin jo tuskastua, mutta ei voinut lopettaa. Ajattelimme, että oireilu liittyy koulun aloitukseen liittyvään stressiin.

Oireet helpottivat lähes vuodeksi, kunnes tokaluokalla alkoivat oikeaan ja väärään liittyvät pakkoajatukset. Lapsi kertoo esimerkiksi pelkäävänsä, että on tehnyt jotain väärin, mutta ei muista sitä. Hän kertoo miettineensä, että jos tekee kolme asiaa väärin, kuolee. Joskus hän kertoo ajatuksiin tulevan koko ajan, että kaikki ovat tyhmiä, vaikka ei niin oikeasti ajattelekaan; tyhmä kaveri, tyhmä video, tyhmä äiti. Tyttö purskahtaa usein heti kotiin tultuaan itkuun ja kertoo hankalista ajatuksistaan.

Keskustelemme näistä paljon, mutta oloni on neuvoton: mitä ja miten puhuisin auttaakseni häntä? Tyttö on luonteeltaan rauhallinen, toiset huomioon ottava, tarkka, jopa perfektionisti. Opettajan mukaan koulussa ei ole mitään viitteitä ongelmista. Ovatko tällaiset pakkoajatukset normaalia kehitykseen kuuluvaa vai olisiko syytä hakea apua?"

Huolestunut äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa

Olette toimineet viisaasti! Olette huomanneet lapsen vaikeuden, olette jutelleet, kuunnelleet, rauhoitelleet. Ette ole vähätelleet tai huolestuneet suhteettomasti. Olette pohtineet asiaa koulun kanssa. Joten ei ihme, jos tuntuu, että omat keinot loppuvat. Olette tehneet oikeastaan kaiken, mikä vanhemman vallassa on.

Lapsuus on pitkä ja sen kuluessa lähes kaikille tulee joitakin hankalia vaiheita, oireita tai huolia. Vanhempien maltti ja tuki auttavat niistä usein yli. Mutta kun hankaluus aiheuttaa näin isoa ahdistusta, kannattaa ilman muuta hakea apua.

Ei auta, vaikka lasta käskisi lopettamaan ajattelun – hän ei kerta kaikkiaan pysty.

Käytät oikeaa termiä: pakkoajatus. Sillä kuvataan koko mielen täyttävää ajatusta, joka ikään kuin ottaa valtaansa, vaikka ihminen itsekin tietää ettei ”oikeasti” ajattele tai tunne näin. Vaikka pakkoajatuksen tunnistaa olevan outo, sitä on silti pakko totella, koska muuten ahdistus nousee liian suureksi. Ei auta, vaikka lasta käskisi lopettamaan ajattelun – hän ei kerta kaikkiaan pysty.

Lyhytaikaisia pakkoajatuksia on lähes kaikilla joskus. Emme oikein tiedä, miksi joku kärsii niistä muita enemmän. Persoonallisuuspiirteet ja perinnöllisyys vaikuttavat, sekä – kuten jo huomasittekin – stressaava ajanjakso. Aina ei tarvita ulkoista stressitekijää, vaan lapsen mieli voi kuormittua myös sinänsä ihan tavallisista kehityksellisistä haasteista.

Apua tilanteeseen voi hakea kouluterveydenhuollon, perheneuvolan tai yksityisen puolen lapsen mielenterveyden ammattilaisilta. Pakkoajatuksen taustalla olevaa ahdistusta voidaan opetella hallitsemaan muilla keinoin. Jos taustalla on jokin sisäinen ristiriita, sitä pyritään helpottamaan. Sopivan keinon löytyminen voi vaatia useamman käynnin.

Joskus tämän tapaiset pakkoajatukset liittyvät vaikeuteen olla muille vihainen. Silloin auttaa, jos ”liian kiltti” lapsi oppii hieman raivoamaan. Joka tapauksessa: tyttärellänne ovat monet asiat hyvin.

Tästäkin päästään varmasti yli!