Korkeasta syketasosta urheilussa ei yleensä ole syytä huolestua. Jos syke kuitenkin alkaa käyttäytyä tavallisesta poikkeavasti, on sydämen tilanne tarkistettava.
Olen 67-vuotias mies ja koko ikäni harrastanut urheilua. Nyt pelaan tennistä ja sulkapalloa. Maksimisykkeeni huitelee 170–180:ssä, mutta palaudun suhteellisen nopeasti. Ikäseni tenniskaverit sanovat, ettei heidän sykkeensä enää nouse lähellekään 170:tä. Pitääkö olla huolissaan?
Sydänlääkäri vastaa:
RASITUKSEN aiheuttama sykenousu on pitkälti yksilöllinen. Myös lääkkeet ja sairaudet säätelevät sykettä. Kestävyyslajien harrastajilla sykenousu jää usein vaimeammaksi vagushermon aktiivisuuden ja sydämeniskutilavuuden kasvaessa. Näidenkin liikuntamuotojen harrastajien joukossa on kuitenkin niitä, joiden syke nousee melko korkealle, 170–190/min tasolle rasitustestissä. Pelilajeissa on melko tavallista, että syketaso liikkuu tällä tasolla, jos pelataan löysäilemättä.
Pelikaverien havainto iän myötä laskevasta sykevasteesta pitää sekin yleisesti ottaen paikkansa. Pelaamisen intensiivisyys voi laskea, samoin liikunta voi muuttua taloudellisemmaksi esimerkiksi nivelvaivojen takia.
Lääkkeistä beetasalpaajat ja osa kalkkisalpaajista hidastavat sykevastetta.
Myös sinussolmuke laiskistuu usein iän myötä.
Iän mukana eteisperäisten tykytyskohtausten todennäköisyys lisääntyy, eikä ole tavatonta, että fyysisessä rasituksessa normaalisti noussut sinustaajuus hyppääkin nopeampaan eteisvärinä- tai eteistakykardiamuotoon. Tällöin kyseessä on rytmihäiriö, joka on hyvä selvittää ja arvioida muun muassa hyytymistä heikentävän lääkityksen tarve ja ylipäätään tarkistaa sydämen tilanne.
Jos vointi korkean sykkeen aikana on hyvä, eikä korkea sykevaste rasituksessa ole uusi ilmiö, on todennäköistä, että kuulut niihin, joilla sykevaste rasituksessa säilyy nuorekkaana.
HYVÄN TERVEYDEN ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT LÄHETÄ KYSYMYS osoitteeseen hyvaterveys.fi/kysy
Asiantuntija vastaa
/hyvaterveys.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/sinikka_pohjola_sintonen_5.jpg?itok=9-TJp6s1)
Sinikka Pohjola-Sintonen on sydäntautien erikoislääkäri ja sisätautiopin dosentti