
Vihlaisu, jatkuva jomotus ja jopa unta rikkova leposärky ovat kaikki merkkejä siitä, että kehon liikkuvin osa –olkanivel – ei voi hyvin. Ortopedi kertoo, mitä oireista voi päätellä ja mikä niihin auttaa.
Olkapääkipu on todella yleistä. Istumisen lisääntyminen ja liikunnan väheneminen eivät auta asiaa, mutta olkapään saa helposti jumiin myös liian rajulla liikunnalla.
– Usein suositellaan, että lihaskuntotreeni tulisi aloittaa viimeistään 40 ikävuoden jälkeen, koska lihasmassa alkaa silloin hävitä. Tehoja ja rasitusta pitäisi kuitenkin lisätä vähitellen, muistuttaa ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Mikko Salmela.
Hyvä uutinen on, että olkapääkipu menee melkein aina viikoissa tai viimeistään muutamassa kuukaudessa ohi ihan itsekseenkin.
Jos liikeradat ovat entisellään ja vaiva on alkanut ilman vammaa, sitä voi hyvin jäädä seuraamaan, ottaa tarvittaessa särkylääkettä ja tehdä kotona jumppaliikkeitä.
Jos kipu on itselle uudenlaista, äkillistä, kovaa, tai se ei rauhoitu muutamassa viikossa, olisi hyvä käydä lääkärissä.
Lääkärissä yksi tärkeimmistä tutkimuksista on olkanivelen liikeratojen selvittäminen niin, että potilas itse nostaa kättään, sekä niin, että lääkäri vie kättä eri asentoihin. Jos liikerata on rajoittunut ja särky on kovaa, tyypillisiä syitä ovat jäätynyt olkapää, kalkkiolkapää tai nivelrikko.
Jäätynyt olkapää paranee hitaasti
Tyypillinen ajan kanssa ohimenevä vaiva on jäätynyt olkapää, jossa olkanivelen nivelkapseli paksuuntuu ja kiristyy. Käsivartta ei pysty yleensä kiertämään ulospäin tai nostamaan sivulle normaalisti. Kurottaminen ja käden- taittaminen selän taakse on vaikeaa. Paraneminen kestää yleensä vuodesta kahteen. Jäätynyttä olkapäätä hoidetaan särkylääkkeellä ja kotijumpalla kivun sallimissa rajoissa.
Kalkkiolkapää vaivaa kyljellään nukkuessa
Kalkkiolkapäässä kiertäjäkalvosimen muodostaviin jänteisiin kertyy kalkkia. Ne aiheuttavat jänteisiin painetta, joka tuntuu monesti kipuna varsinkin kyljellään nukkuessa. Useimmiten tilanteen rauhoittamiseen riittää lepo, kylmällä hautominen ja särkylääke. Kun jänteiden turvotus laskee ja kipu hellittää, olkanivelen liikkuvuutta parannetaan kotijumpalla. Joskus kalkkeuma joudutaan poistamaan ultraäänellä.
Nivelrikko voi vaatia jopa tekonivelen
Nivelrikko oireilee useimmiten särkynä ja olkapään liikeradan pienenemisellä. Käsi ei vain yksinkertaisesti enää nouse. Nuorilla nivelrikon taustalta voi löytyä vammoja tai leikkauksia. Nivelrikonoireita voi lievittää liikunnalla.
– Usein kivut pysyvät siedettävinä niin pitkään kuin olkapään lihaksia rasittaa. Levossa vaiva voi yltyä, Salmela kertoo.
Leposärkyynvoi kokeilla särkylääkkeen lisäksi kylmä- tai lämpöpakkauksia, jos niistä olisi itselle apua. Apteekin reseptivapaat tulehduskipugeelit ja -voiteet voivat myös auttaa.
Sopivan nukkuma-asennon löytäminen voi olla haasteellista. Ja vaikka sellaisen löytäisikin, harva pysyy koko yötä paikallaan, ja kova kipu herättää. Se voi johtaa katkonaiseen uneen ja jopa unihäiriöön.
– Jos olkapäännivelrikko aiheuttaa voimakkaita oireita, olkapään tekonivelleikkaus on erinomainen hoito, Salmela painottaa. Olkapäähän tekonivelleikkauksia tehdään vähemmän kuin lonkkaan tai polveen, mutta määrä on kasvussa.
Ahdas olkapää vaivaa päätetyötä tekeviä
Sekin kertoo paljon, tuntuuko kipua liikkeessä vai levossa. Käsi voi liikkua normaalisti, mutta kun sitä käyttää hartiatason yläpuolella, olkapäänsivulla alkaa tuntua kipua.
– Tällaista olkalisäkkeen alaista kipua kutsuttiin ennen ahtaaksi olkapääksi. Sen parhaaksi hoidoksi on osoittautunut kiertäjäkalvosimen vahvistaminen.
Kiertäjäkalvosin koostuu lapaluun neljän lihaksen jänteistä. Niihin viittaava kipu tuntuu olkapään sisällä ja säteilee olkavarteen, ja sitä on sekä levossa että rasituksessa. Kipuun voi ottaa särkylääkettä. Lisäksi kiertäjäkalvosinta vahvistetaan jumppaliikkeillä.
Kiertäjäkalvosin vaivaa päätetyötä tekeviä Kaikkein eniten lääkärissä selvitellään kiertäjäkalvosimen ongelmia. Niitä voi tulla esimerkiksityöasennoista, joissa olkapäät työntyvät jatkuvasti eteenpäin ja ryhti kärsii.
Hermoperäinen kipu säteilee käteen
Äkillinen voimakas kipu ilman kaatumista tai onnettomuutta kertoo hermoperäisestä kivusta, kuten kaularangan välilevytyrään tai hartianalueen hermotulehdukseen.
– Kaularangan ongelmissa kipu voi säteillä kyynärvarteen, kämmeneen ja sormiin ja ne voivat myös puutua.
Kotijumppa auttaa ilman riskejä
Fysioterapia on nykyään melkein kaikkien olkavaivojen ensisijainen hoitotapa. Esimerkiksi olkalisäkkeenalaisesta kivusta tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että liikeharjoitukset tehoavat vaivaan yhtä hyvin kuin leikkaushoitokin. Kotijumppa on kuitenkin paljon riskittömämpää.
– Vamman seurauksena katkenneet luut ja jänteet voivat vaatia leikkaushoitoa. Muissa tapauksissa ohjataan fysioterapiaan, Salmela sanoo.
Pitkään kestävä kipu ja käsivoimien heikkeneminen viittaavat yleensä vakavampaan ongelmaan. Kiertäjäkalvosimenkin vaivoissa voidaan tarvita leikkausta, esimerkiksi jos kiertäjäkalvosin on repeytynyt vamman seurauksena.
Milloin kannattaa magneettikuvata?
Aika pitkälle olkapääongelmien selvittelyssä päästään lääkärintutkimuksella ja röntgenkuvalla. Niillä ja fysioterapian testaamisella voi jo selvittää monta asiaa.
– Jos ne eivät auta, voidaan tehdä tarkempi tutkimus. Varsinkin jos kipu on alkanut vammasta, saatetaan tarvita myös magneettitutkimusta.
Asiantuntija Mikko Salmela ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Mehiläinen ja HUS.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.