Empatia on supervoima, jonka turvin valelääkäri porskutti vuosia. Empatian avulla myös saadaan parempia hoitotuloksia ja paraneminen nopeutuu. Mutta ihan helppoa sen hyödyntäminen ei ole.
Kerrankin lääkäri, joka kuuntelee potilasta.
On kuin mustaa huumoria, että kommentoija oli ollut tietämättään Suomen tunnetuimman valelääkärin hoidossa. ”Lääkäri” toimi ilman ammattiin vaadittavaa tutkintoa peräti kymmenen vuotta (2001–2011) ennen kuin jäi kiinni ja tuomittiin vankeuteen.
Selitys valelääkärin hämmentävään suoriutumiseen vaativassa ammatissa on ennen kaikkea inhimillinen. Hän oli kuunteleva ja empaattinen. Asiakkaat kokivat aidosti saaneensa apua.
”En siis puolustele toimintaa, mutta hän vs. Kelan lääkärit, niin hän sentään näki potilaansa”, sanoi eräs valelääkärin hoidettavana ollut.
Empaattisessa hoidossa tuntee olleensa yleensä silloin, kun on todella kuultu, ymmärretty ja arvostettu ihmisenä eikä vain potilaana. Lääkäri on kyennyt asettumaan hoidettavan asemaan.
Ja kuinkas ollakaan, parantavia tuloksia alkaa tulla.
Parempaa kuin opioidit
Empatia ei ole vain hoidon kivaa kuorrutusta tai sivujuonne, vaan se voi olla koko hoidon vaikuttavin voima, yli kaikkien varsinaisten hoitojen. Näin kertoo toukokuussa 2024 julkaistu tutkimus.
Siinä oli mukana lähes 1 500 alaselkäkivuista kärsinyttä potilasta, joiden keski-ikä oli 53 vuotta. He kävivät samoilla lääkäreillä yhteensä tuhansia kertoja vuoden mittaisen seurannan aikana.
Mukana tutkimuksessa oli tavallista empaattisempi lääkäri, joka aidosti viihtyi asiakastyössä.
Tämän lääkärin osallistuminen hoitoon ennakoi kipujen ja liikkumisvaikeuksien pitkäaikaista lievittymistä paremmin kuin opioidit eli vahvat kipulääkkeet, lannerankaleikkaus tai ei-lääkkeelliset vaihtoehdot.
Sen sijaan vain ”hieman empaattiseksi koetun” lääkärin kohdalla ei ollut vastaavaa vaikutusta.
– Empatian merkitys korostuu tilanteissa, joissa sairauteen tai hoitoon liittyy paljon emotionaalista kuormaa ja vaikeita tunnekokemuksia, kertoo Työterveyslaitoksen johtava tutkija Elina Weiste, joka vetää empatiakoulutuksia.
Näin on esimerkiksi äkillisissä trauma- ja kriisitilanteissa, joissa emotionaalinen kipu on voimakasta. Samoin on pitkäaikaisissa vakavissa sairauksissa, joihin usein voi liittyä jatkuvia stressikokemuksia, huolia, pelkoja ja ahdistusta.
– Empatia auttaa ammattilaisia kohtaamaan potilaan tunnetarpeet, mikä lievittää pelkoa ja ahdistusta. Tämä voi vähentää riskiä traumaperäiseen stressireaktioon.
Minuutti tai kymmenen vuotta
Vanhempi puhaltaa lapsensa pipin pois, mutta tuntemattoman puhallus ei toimikaan.
”Pahimpienkin pipien”, kuten kroonisen kivun, hoidossa on läsnä plasebovaikutusta, hoitosuhdevaikutusta, sanoo lääketieteen etiikan dosentti Pekka Louhiala. Se on luottamusta itse auttajaan ja hoidon tehoon sekä erilaisia hoitoon kytkeytyviä merkityksiä.
– Varsinainen pihvi on hoitosuhteesta syntyvät myönteiset vaikutukset. Joku ottaa potilaan taakkaa kantaakseen, Louhiala kuvailee.
Lämmin empaattinen hoitosuhde voi kestää minuutin tai kymmenen vuotta. Siihen ei tarvita tutkintoja, niinpä sama kokemus voi syntyä myös ystävän tai naapurin seurassa.
Osalle se voi syntyä kirjeiden, etävastaanottojen tai mobiilisovellusten välityksellä, Louhiala korostaa. Esimerkiksi introvertille chat- tai videokeskustelu voi tuntua turvallisemmalta kuin fyysinen läsnäolo.
Iso itseisarvo hoitosuhteessa on jaettu päätöksenteko, jos potilas haluaa siihen osallistua. Lääkäri ei vain sanele ylhäältä alas, vaan potilas kokee olevansa vähintäänkin varakapteeni.
– Empaattisen hoitosuhteen ja jaetun päätöksenteon hyödyt näkyvät erityisesti, kun mitataan potilaan subjektiivisia oireita, kuten kipua. Kroonisen kivun hoidossa hoitosuhdevaikutus on erityisen tärkeä, Louhiala sanoo.
Hoitosuhde on helppoa paperilla, mutta potilaan tunteiden onnistunut kohtaaminen on lääkärintyön vaikeinta sarkaa. Herkkyyskertoimet ovat tapissa varsinkin, kun sairaudet ovat vakavia.
Päähenkilönä potilas
”Hyvä lääkäri, huono ulosanti – lähtiessäni huoneesta olin siinä uskossa, että tehdäänpä mitä tahansa, kuolen kuitenkin tähän.”
”Minulle oli äärimmäisen tärkeää, että lääkäri loi toivoa ja uskoa paranemiseen.”
Näin potilaat kiteyttivät kokemuksiaan Rintasyöpäyhdistyksen aineistossa. Levinnyttä rintasyöpää sairastaville tehdyssä kyselytutkimuksessa yli puolet koki, etteivät he tiedä, kuka tuntee heidän kokonaistilanteensa parhaiten.
– Osa on kokenut tulleensa kohdelluksi ”dementiamummelina”. Nuoremmat potilaat taas eivät halua kuulla hoitohenkilökunnalta kauhistelua ja sääliä nuoresta iästään, kirjoittaa blogissaan Rintasyöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Niemi.
Mistä kokemus empatiasta sitten syntyy? Jo vastaanoton ensimmäisellä minuutilla rakentuu paljon luottamuksesta. Esimerkiksi lapsipotilas on tärkeä huomioida ensimmäisenä, ja toisinaan jo käytävällä, kertoo Helsingin yliopiston kliininen opettaja Veera Vihma.
– Kävellen tai sylissä saapuvan lapsen pitää saada jakamaton huomio. Lisäksi on hyvä sanoa jokin myönteinen asia esimerkiksi mukana olevasta lelusta tai lapsen vaatetuksesta, jos siinä on jokin hahmo tai kuvio. Näin annetaan ymmärtää, että potilas on päähenkilö ja tärkeä tällä käynnillä.
Vastaavasti hyvä suhde aikuisen potilaan kanssa alkaa rakentua, kun kysytään esimerkiksi, mikä on vastaanotolle tulijan tärkein huoli juuri nyt ja mistä hän arvelee vaivansa johtuvan. Mitä hän odottaa vastaanotolta tai minkälaista apua hän kaipaa.
Aktiivista kuuntelua lääkäri voi osoittaa vastaamalla potilaalle hänen käyttämillään sanoilla ja tekemällä pieniä väliyhteenvetoja, Vihma sanoo.
Läsnäoloa viestitään sanattomasti myös asennolla ja katseella. Kokemus on hyvin erilainen riippuen siitä, istuuko lääkäri potilaaseen päin vai ei ja ottaako hän katsekontaktin.
– Istuminen taaksepäin nojaten ja kädet avoimesti sylissä viestii, että ammattilainen on käytettävissä, Vihma kuvailee.
Avainsana on käytöksen avoimuus. Potilaan asemassa oleva tietää, mitä seuraavaksi tehdään ja miksi. Vähintääkin toivon jyväsiä on mukana. Toisaalta tekopositiivisuus ei ole empatiaa eikä auta ketään.
Huhuu, kuuleeko kukaan
”Naputteli vain tietokonettaan. Ei kuunnellut eikä tutkinut kunnolla eikä oikein katsonut päinkään. Ei tullut odotettua reseptiä eikä selkeitä jatko-ohjeita. Jäin hämilleni.”
Kohtaamiset hoitojärjestelmässä kirvoittavat kahvipöydissä ja nettifoorumeilla rajuakin kritiikkiä. Yleisesti eniten korventaa kokemus siitä, että ei ole tullut kuulluksi.
Vain prosentti suomalaisista koki kuuntelun erittäin hyväksi terveydenhuollon palveluissa, kun kun EVA mittasi asiaa vuonna 2022. Sen sijaan 54 prosenttia koki, että asiakasta kuunnellaan melko tai erittäin huonosti.
Lääkäritkin ovat kuitenkin vain ihmisiä. Esimerkiksi ”puhumattomuus” tai ”tylyys” voikin olla perimmiltään sitä, ettei osata kysyä oikeita kysymyksiä. Ehkä lääkäriä jännittää siinä missä potilastakin, perinnöllisyyslääketieteen tutkija Sonja Sulkava huomauttaa Lääkärilehdessä.
Yleisemmin terveydenhuollon työntekijöiltä empatiaa syövät kiire, työkuorma sekä yhteiskunnan paineistavat odotukset.
Ja ei voi unohtaa, että fyysinen ja henkinen väkivalta on sote-alalla lähes arkipäivää. Hoitajat kuulevat huorittelua ja mitätöintiä. Vuonna 2024 julkaistujen lukujen mukaan 12 prosenttia lääkäreistä kohtaa vuosittain työssään väkivallan uhkaa ja noin prosentti joutuu fyysisen väkivallan uhriksi. Tällaiset kokemukset varmasti väsyttävät empatialihasta.
Vältteleekö vai onko aito?
Potilas alkaa yllättäen avautua karuista elämänkokemuksistaan. Peitelläkseen omaa avuttomuuttaan hoitaja pahoittelee lyhyesti tilannetta ja kiirehtii tekemään rutiinitutkimuksia.
Näin kertoi toimineensa eräs Elina Weisten kouluttama hoitaja.
– Samaa kertovat muutkin ammattilaiset. Tällaisissa tilanteissa he tuntevat myötätuntoa, mutta paljon myös tarvetta kiirehtiä eteenpäin sekä ärtymystä, syyllisyyttä, riittämättömyyttä ja tarvetta korjata asiat, Weiste kertoo.
Etäisyyden otto potilaan tilanteeseen on terve suojautumiskeino. Ilman tätä suojaa uhkaa empatiauupumus. Sen riskiryhmässä on raskaita asioita työssään kohtaavia tunnollisia henkilöitä – usein hoitajia – joiden on vaikea sanoa ”ei”.
Omista kokemuksistaan kertovalle ihmiselle kuitenkin yleensä riittäisi pelkkä tunne kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta, Weiste muistuttaa. Se on tunteen vastaanottamista sitä vähättelemättä tai ohittamatta.
Empatian oppimisessa olennaisinta on kuuntelun ja läsnäolon kehittäminen ja aito halu ymmärtää toista, ei pyrkimys olla ”täydellinen ymmärtäjä”. Tunteita ei voi ratkaista kuin insinööri matematiikan tehtäviä – ja vielä vähemmän näin voi tehdä kiirehtien.
– Tämä tarkoittaa, että hoitava osapuoli on läsnä ilman, että se olisi ”mekaanista tai keittokirjamaista”. Uskaltaisin väittää, että persoonan aitous merkitsee eniten, sanoo Pekka Louhiala.
Näin potilaalle todennäköisimmin välittyy kokemus empatiasta ja hyvästä hoitosuhteesta. Ja paranemiselle jää tilaa.
Artikkeli on julkaistu Hyvä terveys -lehden numerossa 14/2024.
Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.
