Jatkuva muista huolehtiminen – olipa se omaishoitoa tai murehtimista - voi ajaa mielen uupumukseen ja kehon stressitilaan.

Empatiauupumus uhkaa niitä, jotka samastuvat ikään kuin liikaa toisen kokemukseen ja unohtavat, että ne eivät ole omia.

– Tällöin ihminen samastaa toisen hädän ja jonkin oman tarpeen. Näin käy, jos yrittää käsitellä jotain omaa ongelmaa toisten kautta, psykologi Sami Kivikkokangas sanoo.

Empatian kokeminen on aina helpompaa silloin, kun mukana on muutosta ja toivoa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Uupumus voi uhata, kun yrityksestä huolimatta asiat eivät parane, on siis avuton ja keinoton, Kivikkokangas toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Empatiauupumuksen osalta riskiryhmässä ovat erityisesti ne, jotka kohtaavat raskaita asioita työssään sekä ne, joiden on vaikea sanoa ”ei”, pitää kiinni omista rajoista ja omasta hyvinvoinnista.

– Ajattelen erityisesti vanhusten, vaikeasti sairaiden ja syrjäytymisvaarassa olevien kanssa työskenteleviä, jotka joutuvat päivittäin vähäisillä resursseilla kannattelemaan hankalia tunteita ja toivoa.

Jos hoidat läheistä

  1. ETSI TIETOA hänen sairaudestaan ja hänen terveydentilaansa vaikuttavista tekijöistä. Pyydä apua hoitotoimilta. Esimerkiksi kotisairaanhoidon työntekijöiden tuki ja tiedot voivat auttaa.
  2. HUOLEHDI ITSESTÄSI. Syö, liiku ja nuku riittävästi. Elämään pitää mahtua myös nautintoa. Hyväksy itsesi ja tunnista heikkoutesi ja vahvuutesi.
  3. SOVI PELISÄÄNNÖISTÄ läheisesi kanssa. Kummankin olo helpottuu, kun molemmat tietävät mitä ja miten tehdään.
  4. HAE TUKEA ja omaishoitajalle tarkoitettuja palveluja. Hyödynnä myös sinulle kuuluvat vapaapäivät.

Lisätietoa saa osoitteesta stm.fi/omaishoito.

Asiantuntija: Sami Kivikkokangas, kouluttajapsykologi, Helsingin yliopisto.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla