Olen 25-vuotias nainen, jolla on normaali, pintakuivahko, pääasiassa talvisin herkkä kasvojen iho. Ihoni voi yleisesti ottaen ihan hyvin, mutta ympäri vuoden minua kiusaa kuitenkin selvästi jollain tavalla kehon normaaliin hormonaaliseen toimintaan liittyvät kasvo-ongelmat. Joka kuukausi, noin viikkoa ennen kuukautisten alkua kasvoihini (toisinaan myös dekolteen alueelle) alkaa ilmestyä finnejä. Yleensä ne tulevat säännöllisen ilmestymisajankohtansa lisäksi jopa samoihin kohtiin poskiani. Nuorempana finnit tulivat ja menivät, mutta nykyisin niistä jää kuitenkin helposti jälkiä, etenkin jos yritän puristaa niitä, ja finnit ovat muutenkin näkyviä ja kipeitä.

Tulisiko minun muuttaa ihonhoitoani tai syömisiäni jotenkin ennen kuukautisten alkua, kun tiedän ”finnikauden” lähestyvän tai olisiko asiaan jotain muuta ratkaisua? Entä olisiko jotakin tuotetta, jolla näitä aikuisiän satunnaistuttavuuksia voisi ehkäistä tai hoitaa?

Finnit syntyvät, kun talirauhaset toimivat tavallista vilkkaammin sekä tulehtuvat. Sekä hormonitoiminta että perimä vaikuttavat siihen, onko finnejä vain muutamia vai riesaksi asti. Suurimmalla osalla meistä naisista finnien muodostuminen häviää tai vähenee täysi-ikäisyyteen mennessä. Joskus finnit kuitenkin kiusaavat myös murrosiän ohittaneita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jos finnit alkavat aina ilmoittamaan itsestään kuukautisten kynnyksellä, ovat syyt melko varmasti hormonaalisia. Helpointa olisikin neuvoa menemään erikoislääkärin vastaanotolle ja etsiä yhdessä apua esim. hormonitoimintaa tasaavasta lääkityksestä. Koska ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei kuitenkaan olisi pahitteeksi, jos ensin kokeilisi, voisiko ruokavaliolla ja/tai kosmetiikalla saada apua ongelmaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Monihan meistä on huomannut, että samalla kun iho alkaa kukkia noin viikkoa ennen kuukautisia, myös ruokakaapin ovi alkaa käydä tiuhemmin. Varsinkin kaikki rasvainen ja suolainen houkuttaa. Vaikka asiasta ei olekaan täyttä konsensusta, osa saa selvästi näppyjä vaikkapa rasvaisesta juustosta. Muutamia tutkimuksiakin on, jotka puoltaisivat tätä monien henkilökohtaisesti kokemaa ilmiötä. Joidenkin tutkimusten mukaan vähemmän energiaa sisältävä ruokavalio voisi vaikuttaa siihen, paljonko ihohuokoset pukkaavat talia ulos.

Tästä kokeilusta tuskin on haittaa: Suosi vaikkapa kuukauden ajan ns. matalan glykeemisen indeksin ruoka-aineita, joita arvattavasti ovat hedelmät, vihannekset, täysjyvävilja, marjat...eli normaalia, terveellistä ruokaa turhaa rasvaa ja makeaa välttäen. Syömisiä ei ole tarkoitus vähentää, vaan katsoa hieman tarkemmalla silmällä ruuan laatua. Kuukausi karkki- ja pullalakossa menee nopeasti...

Ravintokokeilun lisäksi kannattaa vilkaista myös ihonhoitotottumuksiaan. Koska finnien muodostuminen johtuu sinun tapauksessasi melko varmasti hormoneista, ei kosmetiikasta ole suoranaista apua niiden poistamiseksi. Ethän pese kasvojasi kuitenkaan turhan tujuilla pesuaineilla tai liuota finnejä alkoholipitoisessa kasvovedessä tai kuori ihoasi useita kertoja viikossa? Talirauhaset eivät vähennä toimintaansa, vaikka rasvaa yrittäisi kuinka vimmalla pestä pois. Ihon pinta kyllä kuivuu ja voi tulehtua helpommin. Jos siis ihosi on herkkä, käytä puhdistukseen mielummin puhdistusemulsiota ja viimeistele puhdistus alkoholittomalla kasvovedellä. Valitse kasvovoide kuiva- ja herkkäihoiselle. Hoitavinkaan tuote ei lisää finnejä, vaikka niin usein pelätään. Joissain kosmetiikkasarjoissa finnejä hoidetaan jopa öljyllä!

Joskus hormonitoiminta tasaantuu iän myötä itsestään, mutta toisaalta 25- vuotiaalla on vielä aika monet kuukautiset edessään. Kannattaa siis hakea apua lääkäriltä, mikäli ruokavaliosta ja ihon säännöllisestä hoidosta ole apua.

Päivi Kousa
farmaseutti, estenomi

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla