Minulla on erittäin runsaat ja kivuliaat kuukautiset, jotka e-pillereistä huolimatta vievät toimintakyvyn pariksi ensimmäiseksi vuotopäiväksi. Gynekologi ehdotti minulle, että jättäisin kuukautiset kokonaan pois pillereiden avulla. Kuulostaa aika hurjalta. Voiko näin todella tehdä?

Yhdistelmäehkäisypillerissä on sekä estrogeenia että progestiinia. Samoja hormoneja on myös ehkäisyrenkaassa ja ehkäisylaastarissa. Tavallisesti näitä valmisteita käytetään kolmen viikon jaksoissa ja välissä on viikon tauko, jolloin tyhjentymisvuoto tulee neljä viikon välein. Kun ehkäisytabletti kehitettiin 1950-luvulla, ne rytmitettiin muistuttamaan keskimääräistä 28 päivän kuukautiskiertoa. Tämä teki pilleristä hyväksyttävämmän, kun kierto oli ”luonnollisen” pituinen.

Viime vuosina on saavuttanut suosiota tapa, jossa pillereitä syödään jopa useampia kuukausia peräkkäin, ja vasta sitten pidetään viikon tauko. Näin voidaan harventaa vuotoja. Tutkimusten mukaan kuukausittain toistuvaan vuotoon ei ole liity mitään terveyshyötyä. Sen sijaan kiertoon liittyvien haitallisten oireiden määrä on korostunut vuotopäivinä, ja onpa työtehonkin osoitettu heikkenevän vuodon aikana.

Kun pyritään harventamaan tyhjentymisvuotoja tai jopa ns. vuodottomaan hoitoon, ehkäisytabletin pitää olla sellainen, että kaikissa pillereissä on sama määrä estrogeenia ja progestiinia. Alun pitäen voidaan suunnitella, että pillereitä syödään esimerkiksi kolme tai neljä laattaa peräkkäin ja sitten pidetään viikon tauko, jolloin tulee vuoto. Toinen tapa on käyttää pillereitä yhtämittaisesti niin kauan kuin vuoto pysyy pois. Jos vuoto alkaa, pidetään viikon tauko ja sen jälkeen taas jatketaan päivittäistä pillerin syömistä.

Yhdistelmäpillerit lieventävät yleensä kuukautiskipuja., mutta kysyjän tapauksessa apu ei ole ollut riittävä. Vaihtoehtoja on syytä miettiä ja gynekologin ehdottamaa menetelmää kannattaa ilman muuta kokeilla. Muitakin mahdollisuuksia on, esimerkiksi hormonikierukka.

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.