Olen 32-vuotias nainen. Viikko synnytyksen jälkeen kasvojeni vasen puoli halvaantui ja vaiva on jatkunut jo useita kuukausia. Mistä tämä voisi johtua?

Kasvojen halvaus johtuu kasvohermon toiminnan häiriöstä. Kasvohermo hermottaa 16 eri kasvojen lihasta eli käytännössä kaikkia kasvojen liikkeitä aiheuttavia pikkulihaksia, otsan rypistäjälihaksista huulien liikuttajiin. Kasvohermoja on oikealla ja vasemmalla puolella, minkä vuoksi halvaus näkyy vain toisessa kasvojen puoliskossa.

Kasvohermon toiminta voi häiriintyä eri syistä. Hermon "keskusyksikkö" eli toimintaa säätelevä
hermosolujen tumake on aivoissa. Jos se vaurioituu, kasvohermo ei toimi kunnolla.

Vika voi olla myös itse hermossa, joka on tumakkeesta lähtevien lukemattomien mikroskooppisten hermosoluhaarakkeiden muodostaman kaapeli. Kasvohermon kulku aivoista kasvojen alueelle on mutkikas, sillä se kulkee kiemurtelevaa kanavaa luun sisällä lähellä sisäkorvaa. Tämä mutkitteleva luutunneli on hermon heikko kohta. Hermon pienikin tulehtuminen ja turpoaminen ahtaassa kanavassa voi häiritä sen toimintaa.

Lääkäri pystyy erottamaan aivoperäisen (sentraalisen) ja itse hermosta johtuvan (perifeerisen) kasvohalvauksen toisistaan, sillä halvauksen seuraukset ovat niissä osittain erilaiset. Jos halvaus on aivoperäinen, tarvitaan aivojen kuvaus tarkemman syyn selvittämiseksi. Jos halvaus on hermosta johtuva, etsitään sille mahdollisia syitä. Harvinaisia kasvohermohalvauksen aiheuttajia ovat punkin levittämä borrelioosi ja sarkoidoosi- niminen monen elimen sairaus.

Yleisin syy äkilliselle kasvohalvaukselle on ns. Bellin pareesi. Vaikka sairaus on tunnettu jo parisataa vuotta, sen syytä ei vieläkään tiedetä. Aiheuttajaksi on arveltu virusta tai muuta hermon ärsytystä sen kulkiessa kiemuraisessa luukanavassa.

Uskon että kysyjän kasvohalvauksen syytä on selvitetty ja että sen perusteella on päädytty Bellin pareesiin. Siihen ei ole mitään tehokasta lääkehoitoa. Onneksi useimmilla sairaus paranee itsestään kokonaan tai ainakin osittain kuukausien kuluessa. Valitettavasti kasvolihasten toiminta ei aina palaudu normaaliksi. Tällöin voidaan saada apua plastiikkakirurgisista leikkauksista. Jos paha halvaus jää pysyväksi, voidaan yrittää mikrokirurgista hermon siirtoa.

Pertti Mustajoki
professori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Olen 49-vuotias. Minulla tulee täyteen 5 vuotta hormonikierukan käyttöä. Pitääkö se ottaa pois heti vai voiko se olla pidempään? Kannattaako vielä laittaa uusi kierukka? Vaihdevuosioireita on ollut, mutta kierukka on ollut erittäin toimiva eikä ongelmia ole ollut.

Tällä hetkellä saatavilla on kolme erilaista hormonikierukkaa. Pisimmän ajan markkinoilla on ollut 52 mg levonorgestreelia (keltarauhashormonia) sisältävä valmiste (Mirena). Sen yksi käyttöaihe on raskauden ehkäisy. Silloin myyntiluvan mukainen käyttöaika on viisi vuotta, mutta uuden Käypä hoito -suosituksen mukaan sen käyttöaikaa voidaan venyttää seitsemään vuoteen. Mirena-hormonikierukkaa voidaan myös käyttää runsaiden ja kivuliaiden kuukautisten hoitoon sekä osana vaihdevuosien hormonihoitoa.

Tämän lisäksi markkinoilla on kaksi ainoastaan raskauden ehkäisyyn tarkoitettu valmistetta: 19,5 mg levonorgestreelia sisältävä Kyleena, jonka suositeltu käyttöaika on viisi vuotta sekä 13,5 mg levonorgestreelia sisältävä Jaydess, jonka käyttöaika on kolme vuotta.

Kysyjä on 49-vuotias, ja oletan, että hänellä on käytössä Mirena-hormonikierukka. Kierukkaa ei kannata vaihtaa, vaan se saa olla kohtuontelossa niin kauan kuin varmuudella tiedetään, että raskauden ehkäisyä ei enää tarvita. Käytännössä tämä tarkoittaa, että menopaussi on ohitettu. Kysyjän tapauksessa kierukkaa voi käyttää siis jopa pidempäänkin kuin seitsemän vuotta.

Jos kierukkaa käytetään runsaiden tai kivuliaiden kuukautisten hoitoon, sitä voi myös käyttää kauemmin kuin viisi vuotta; käytännössä niin kauan kuin oireet pysyvät poissa. Kierukasta erittyy keltarauhashormonia usein pidempään kuin viisi vuotta.

Hormonikierukka voi olla myös osa vaihdevuosien hormonihoitoa. Vaihdevuosioireet hoidetaan estrogeenilla ja kohdun limakalvo pidetään lepotilassa (ohuena) hormonikierukan avulla. Käyttöaika vaihtelee käytetyn estrogeeniannoksen mukaan.

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Olen 23-vuotias hoikka nainen, joka kärsii jatkuvista vatsavaivoista ja valtavan voimakasäänistä vatsan murinasta. Laktoosi-intoleranssi on todettu lapsena. Kaikkia mahdollisia ruokavalioita on kokeiltu, ja nytkin on laktoositon ja gluteeniton ruokavalio. Ylä- ja alavatsa on tähystetty, mutta mitään poikkeavaa ei ole löytynyt. Murina on niin voimakasta, että kuuluu kymmenien metrien päähän. Vaivat rajoittavat pahasti elämää, kun ei kehtaa kotoa enää lähteä juuri mihinkään. Mitään syytä vaivaan ei löydy. Miksei?

Vatsavaivat, joiden taustalta ei asianmukaisista tutkimuksista huolimatta löydy sairautta luokitellaan toiminnallisiksi vaivoiksi. Se tarkoittaa, että suolen toiminta on jollain lailla poikkeavaa mutta syytä ei voida osoittaa. Kyseessä ei ole sairaus, vaan ominaisuus. Osa ihmisistä on luonnostaan herkkävatsaisia.

Heidän elimistönsä reagoi stressiin tai muihin poikkeustiloihin suolisto-oireilla. Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on tavallisin toiminnallinen vatsavaiva. Siihen liittyy tyypillisesti vatsan turvottelua, paikkaa vaihtavia vatsakipuja ja vaihtelevaa suolen toimintaa.

Toiminnallisten vatsavaivojen hoidossa tärkeintä on noudattaa terveellisiä elintapoja eli minimoida stressi, pyrkiä säännölliseen vuorokausirytmiin, huolehtia riittävästä unesta, harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Tiettyjen imeytymättömien ns. FODMAP-hiilihydraattien vähentäminen ruokavaliossa auttaa hillitsemään suolikaasun muodostumista, ja moni saa tästä avun. Ummetusta, ripulia, suolikaasujen ylimääräistä muodostusta ja vatsakipuja voidaan tarvittaessa hoitaa lääkkeillä, mutta toiminnallisissa vatsavaivoissa näiden käyttö tulisi rajoittaa tilapäiseksi.
 

Tove Laivuori

yleislääketieteen erikoislääkäri.

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Vierailija

Vatsan murina hävettää

Prosessoitu suomalainen maito, viljat, sokerit, stressi, keinomakeutusaineet, prosessoidut kasviöljyt (rypsiöljy, margariinit, levitteet, kasvirasvakermat jne...) ja lisäaineet. Ne kun jättää pois, rauhoittuu elimistö aika monella. Viljojen ja/tai maidon sekä rypsiöljyn karsiminen ei tietenkään ratkaise kaikkien ihmisten kaikkia mahdollisia terveysongelmia, mutta todella monella erittäin nopea ja yksinkertainen tie parempaan hyvinvointiin, joka ei maksa mitään. Viljaton ja/tai maidoton...
Lue kommentti