Mistä johtuu suussa tuntuva kirvely? Suu on tutkittu hammaslääkärillä ja ihotautilääkärillä, mitään poikkeavaa ei todettu. Onko vika "korvien välissä"? Olen 63-vuotias nainen.

Lääkärin käsikirja kertoo, että suukipu on aika yleinen, noin 2 % ihmisistä kärsii siitä. Vaiva on keski-ikäisillä naisilla viisi kertaa yleisempi kuin muilla. Useimmiten suukipuun löytyy selvä suussa näkyvä hampaiden tai limakalvon sairaus, mutta aina selvää syytä ei löydy.

Käsikirja luettelee muun muassa seuraavia syitä suukipuun: hammaskivi, hammasproteesin aiheuttamat vaivat, tupakka ja alkoholi, kuuma ja vahvasti maustettu ruoka, jatkuvasti käytetyt suuvedet tai imeskelytabletit, suun kuivuus, purentahäiriöt ja eräät leukojen sairaudet.

Edellä luetellut tekijät vaikuttavat suoraan suussa, mutta suukipu voi liittyä myös yleissairauteen. Näitä ovat muun muassa raudanpuuteanemia, B-ryhmän vitamiinien puute, joidenkin lääkkeiden haittavaikutukset, diabetes ja Sjögrenin oireyhtymä (kuivaa suuta).

Lopuksi käsikirja toteaa, että suu- tai kasvokipu saattaa olla psyykkinen oire, joka voi liittyä masentuneisuuteen tai ahdistuneisuuteen.

Kysyjän suuta on tutkittu, kuten tällaisessa vaivassa pitääkin. Jos mitään syytä ei löydy, psyykkiset seikat on syytä ottaa huomioon. Jos tuntuu tältä, keskustelu psykiatrin tai psykologin kanssa voisi olla paikallaan.

Pertti Mustajoki
professori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.