Lähes jokaisella yli kuusikymmentävuotiaalla on univaikeuksia kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Onko syy siinä, että ikäihmisillä on liian paljon elämän tuomaa painolastia, mikä estää unen saannin, vai vähentyykö unentarve iän myötä? Voiko unettomuuteen olla perinnöllisiä taipumuksia? Lehdet ovat kyllä pullollaan ohjeita unen saamiseksi, mutta mitä sitten kun kaikki keinot on kokeilu. Mikä on vaihtoehto: valvominen, väsymys, kiukkuisuus ja käyttäytymishäiriöt, jotka kohdistuvat myös lähimpien ihmisten elämään vaiko alistuminen unilääkeriippuvuuteen kuten niin moni tekee?
Nukahtamislääkkeiden käyttöä salaillaan ja pidetään häpeällisenä. On vaikea ymmärtää, mistä tämä syyllistäminen johtuu. Sehän aiheuttaa vielä enemmän ahdistusta niille, joiden ainoa tapa selvitä uudesta päivästä on taata itselleen levollinen yöuni.
Kysymyksesi tiivistää hienolla tavalla kaikki ne kysymykset ja huolet, jotka vuosikausia unettomuudesta kärsivät ovat kokeneet ja kokevat. Yritän vastata lyhyesti, perusteellinen vastaus kaikkiin esittämiisi kysymyksiin edellyttäisi katsauksen kirjoittamista.
Iän myötä unen tarve todella vähenee. Tämä luonnollinen ilmiö voi kuitenkin monelle olla ongelma, koska aamuyön tunnit voivat olla kovinkin ahdistavia. Moni yrittääkin pidentää ikävuosien lyhentämää untaan lääkkeiden avulla. Tällöin tuloksena voi olla päiväväsymys ja muut unilääkkeiden haittavaikutukset. Entisessä elämässä maaseudulla isovanhempien herääminen aamuyöstä ei ollut ongelma, koska maatalossa riitti aina mielekästä askaretta.
Nykyelämän vaatimus säännöllisestä 6–8 tunnin yksinäisestä yöunesta on varmasti omiaan pahentamaan unettomuutta. Kaupunkien asuvien voi olla viisasta lukea iltaisin kirjoja, katsella televisiota tai kuunnella radiota ja siirtää siten nukahtamista keskiyöhön niin, että unta riittää aamuun asti.
Oikean unirytmin löytämien ja säilyttäminen on ehkä tärkein tekijä unettomuuden hoidossa. Tässä suhteessa säännöllinen aamuherääminen on tärkein asia.
Jos unen tarve on iän myötä lyhentynyt vaikkapa kuuteen tuntiin, niin keskiyöllä nukahtava herää aamulla kello kuusi. Mutta jos hän menee vuoteeseen ja nukahtaa illalla kello 10, niin hän herää kello 4.
Unettomuus voi olla ainakin osin perinnöllistä tai synnynnäistä. Ainakin joka kymmenes ihminen kärsii nk. primaarisesta unettomuudesta, jolloin hänellä on ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni jo lapsena. Tällainen primaarinen unettomuus ei johdu psyykkisistä ongelmista tai häiriöistä, vaan on rakenteellinen tai temperamentin ominaisuus. Melatoniini on joillekin primaarisesta unettomuudesta kärsiville hyvä lääke etenkin, jos unettomuuteen ei liity muita unettomuutta lisääviä rasitustekijöitä.
Jatkuva ja pitkäaikainen unettomuus on etenkin työssä vielä käyville vaiva, jonka kiusallisuuteen hyvin nukkuvat ihmiset eivät useinkaan saa mitään kosketusta. Eivätkä läheskään kaikki itsepäisestä unettomuudesta kärsivät saa apua hyvää tarkoittavista ”lampaiden laskemisesta” tai muista unihygieenisistä ohjeista. Unen saanti niin iltaisin kuin yöllisten heräämisten yhteydessä häiriintyy tavattoman herkästi arjen ongelmiin tai yksinäisyyteen liittyvistä ahdistavista kehäajatuksista. Kaikki eivät kykene vaihtamaan hankalaa työtään, kurjaa puolisoaan tai olemaan välittämättä konkurssin uhasta. Ikäihmisillä ajatus uudesta sydäninfarktista tai edessä olevasta kuolemasta hiipii mieleen illan pimeänä hetkenä.
Olen samaa mieltä kanssasi, että moni jatkuvasta unettomuudesta kärsivä saa osakseen vain vaivaansa vähättelyä, arjessa tehottomia ohjeita ja saarnoja unilääkkeiden käytön vaaroista. Ongelmaa pahentaa kovin erilailla suhtautuvien lääkärien jatkuva vaihtuminen.
Toki turha lääkkeiden käyttö ja etenkin tarpeettoman suuret annokset voivat aiheuttaa ongelmia – kuten muistin tai tarkkaavuuden heikentymistä tai alttiutta kaatua yöllisillä WC-käynneillä. Toki jokainen unettomuudesta kärsivä olisi iloinen, jos ongelma ratkeaa ilman jatkuvaa lääkkeen käyttöä.
Mutta suurella joukolla niin ikäihmisiä kuin vielä työelämässä käyviä unilääkkeiden käyttö on ainoa käytännössä toimiva keino hoitaa tämä usein tavattoman kiusallinen vaiva.
Unettomuus voi joskus olla myös lopetus- tai vierotusoire, joka seuraa pitkään käytettyjen lääkkeiden lopettamista. Tällaisia ohimeneviä lopetusoireita ilmenee sekä tavanomaisten unilääkkeiden että niiden asemasta usein käytettyjen unettomuutta lievittävien masennuslääkkeiden lopettamisen yhteydessä.
Tällainen vain ohimenevänä lopetusoireena ilmenevä ”lääkeriippuvuus” ei kuitenkaan ole ”humalahakuisen” lääkeriippuvuuden oire, vaikka se usein ylläpitääkin tarpeettomaksi käynyttä lääkkeen käyttöä.
Tästä huolimatta säännöllinen uni- tai muiden lääkkeiden käyttö on monen kohdalla ainoa käytännössä toimiva keino hoitaa elämää hankaloittavaa unettomuutta. Unilääkkeiden asemasta usein käytetyt masennus- tai muut lääkkeet eivät sivuvaikutustensa vuoksi myöskään sovi kaikille. Pitkäaikainenkin unilääkkeiden käyttö on siis joskus hyvin perusteltua eikä siinä ole mitään hävettävää. Käytetäänhän verenpaine- ja kipulääkkeitäkin säännöllisesti verenpaineen tai kroonisen kivun hoidossa.
Matti Huttunen
psykiatri ja psykoterapeutti
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.
