Lähes jokaisella yli kuusikymmentävuotiaalla on univaikeuksia kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Onko syy siinä, että ikäihmisillä on liian paljon elämän tuomaa painolastia, mikä estää unen saannin, vai vähentyykö unentarve iän myötä? Voiko unettomuuteen olla perinnöllisiä taipumuksia? Lehdet ovat kyllä pullollaan ohjeita unen saamiseksi, mutta mitä sitten kun kaikki keinot on kokeilu. Mikä on vaihtoehto: valvominen, väsymys, kiukkuisuus ja käyttäytymishäiriöt, jotka kohdistuvat myös lähimpien ihmisten elämään vaiko alistuminen unilääkeriippuvuuteen kuten niin moni tekee?

Nukahtamislääkkeiden käyttöä salaillaan ja pidetään häpeällisenä. On vaikea ymmärtää, mistä tämä syyllistäminen johtuu. Sehän aiheuttaa vielä enemmän ahdistusta niille, joiden ainoa tapa selvitä uudesta päivästä on taata itselleen levollinen yöuni.
Kysymyksesi tiivistää hienolla tavalla kaikki ne kysymykset ja huolet, jotka vuosikausia unettomuudesta kärsivät ovat kokeneet ja kokevat. Yritän vastata lyhyesti, perusteellinen vastaus kaikkiin esittämiisi kysymyksiin edellyttäisi katsauksen kirjoittamista.

Iän myötä unen tarve todella vähenee. Tämä luonnollinen ilmiö voi kuitenkin monelle olla ongelma, koska aamuyön tunnit voivat olla kovinkin ahdistavia. Moni yrittääkin pidentää ikävuosien lyhentämää untaan lääkkeiden avulla. Tällöin tuloksena voi olla päiväväsymys ja muut unilääkkeiden haittavaikutukset. Entisessä elämässä maaseudulla isovanhempien herääminen aamuyöstä ei ollut ongelma, koska maatalossa riitti aina mielekästä askaretta.

Nykyelämän vaatimus säännöllisestä 6–8 tunnin yksinäisestä yöunesta on varmasti omiaan pahentamaan unettomuutta. Kaupunkien asuvien voi olla viisasta lukea iltaisin kirjoja, katsella televisiota tai kuunnella radiota ja siirtää siten nukahtamista keskiyöhön niin, että unta riittää aamuun asti.
Oikean unirytmin löytämien ja säilyttäminen on ehkä tärkein tekijä unettomuuden hoidossa. Tässä suhteessa säännöllinen aamuherääminen on tärkein asia.

Jos unen tarve on iän myötä lyhentynyt vaikkapa kuuteen tuntiin, niin keskiyöllä nukahtava herää aamulla kello kuusi. Mutta jos hän menee vuoteeseen ja nukahtaa illalla kello 10, niin hän herää kello 4.

Unettomuus voi olla ainakin osin perinnöllistä tai synnynnäistä. Ainakin joka kymmenes ihminen kärsii nk. primaarisesta unettomuudesta, jolloin hänellä on ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni jo lapsena. Tällainen primaarinen unettomuus ei johdu psyykkisistä ongelmista tai häiriöistä, vaan on rakenteellinen tai temperamentin ominaisuus. Melatoniini on joillekin primaarisesta unettomuudesta kärsiville hyvä lääke etenkin, jos unettomuuteen ei liity muita unettomuutta lisääviä rasitustekijöitä.

Jatkuva ja pitkäaikainen unettomuus on etenkin työssä vielä käyville vaiva, jonka kiusallisuuteen hyvin nukkuvat ihmiset eivät useinkaan saa mitään kosketusta. Eivätkä läheskään kaikki itsepäisestä unettomuudesta kärsivät saa apua hyvää tarkoittavista ”lampaiden laskemisesta” tai muista unihygieenisistä ohjeista. Unen saanti niin iltaisin kuin yöllisten heräämisten yhteydessä häiriintyy tavattoman herkästi arjen ongelmiin tai yksinäisyyteen liittyvistä ahdistavista kehäajatuksista. Kaikki eivät kykene vaihtamaan hankalaa työtään, kurjaa puolisoaan tai olemaan välittämättä konkurssin uhasta. Ikäihmisillä ajatus uudesta sydäninfarktista tai edessä olevasta kuolemasta hiipii mieleen illan pimeänä hetkenä.

Olen samaa mieltä kanssasi, että moni jatkuvasta unettomuudesta kärsivä saa osakseen vain vaivaansa vähättelyä, arjessa tehottomia ohjeita ja saarnoja unilääkkeiden käytön vaaroista. Ongelmaa pahentaa kovin erilailla suhtautuvien lääkärien jatkuva vaihtuminen.
Toki turha lääkkeiden käyttö ja etenkin tarpeettoman suuret annokset voivat aiheuttaa ongelmia – kuten muistin tai tarkkaavuuden heikentymistä tai alttiutta kaatua yöllisillä WC-käynneillä. Toki jokainen unettomuudesta kärsivä olisi iloinen, jos ongelma ratkeaa ilman jatkuvaa lääkkeen käyttöä.

Mutta suurella joukolla niin ikäihmisiä kuin vielä työelämässä käyviä unilääkkeiden käyttö on ainoa käytännössä toimiva keino hoitaa tämä usein tavattoman kiusallinen vaiva.
Unettomuus voi joskus olla myös lopetus- tai vierotusoire, joka seuraa pitkään käytettyjen lääkkeiden lopettamista. Tällaisia ohimeneviä lopetusoireita ilmenee sekä tavanomaisten unilääkkeiden että niiden asemasta usein käytettyjen unettomuutta lievittävien masennuslääkkeiden lopettamisen yhteydessä.

Tällainen vain ohimenevänä lopetusoireena ilmenevä ”lääkeriippuvuus” ei kuitenkaan ole ”humalahakuisen” lääkeriippuvuuden oire, vaikka se usein ylläpitääkin tarpeettomaksi käynyttä lääkkeen käyttöä.
Tästä huolimatta säännöllinen uni- tai muiden lääkkeiden käyttö on monen kohdalla ainoa käytännössä toimiva keino hoitaa elämää hankaloittavaa unettomuutta. Unilääkkeiden asemasta usein käytetyt masennus- tai muut lääkkeet eivät sivuvaikutustensa vuoksi myöskään sovi kaikille. Pitkäaikainenkin unilääkkeiden käyttö on siis joskus hyvin perusteltua eikä siinä ole mitään hävettävää. Käytetäänhän verenpaine- ja kipulääkkeitäkin säännöllisesti verenpaineen tai kroonisen kivun hoidossa.

Matti Huttunen
psykiatri ja psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.