Vaikka kiloja on kerätty kauan ja hartaasti, niistä haluaisi eroon hetkessä. Oikoteitä ei kuitenkaan ole, vain hidas painonpudotus johtaa pysyviin tuloksiin. Vauhdikas alku voi kannustaa jatkamaan hoikempaa elämää. Kokeile laihdutusprofessorin tehostarttia.

Ylimääräisillä kiloilla on kiusallinen tapa ilmaantua kroppaan kuin varkain. Missä välissä uumani katosi mahamakkaroiden alle, moni meistä ihmettelee – ja haluaa laardistaan eroon heti huomenna. Avuksi otetaan supertehopikamegadieetti, jota ryyditetään luultavasti herkkulakolla tai laihtumista tukevin ihmekapselein.

Aluksi paino tuntuukin katoavan mukavaa tahtia, mutta kun dieetti lopahtaa ja huutava nälkä pakottaa iltasyömingeille jääkaapille, kilot pamahtavat äkkiä takaisin.

Mikä meni vikaan taas kerran ja miksi ihmedieeteillä kadotetut kilot eivät oikeasti katoa, professori ja HYKSin lihavuustutkimusyksikön johtaja Aila Rissanen?

– Painon pudottaminen tehodieetin avulla tuntuu laihduttajasta aluksi palkitsevalta. On hirveän kivaa, että paino ensi alkuun putoaa reippaasti. Näin tapahtuu siksi, että ruokavalio niukkenee ja elimistö käyttää maksaan ja lihaksiin kertyneet sokerivarastot eli glykogeenin loppuun, Rissanen pohjustaa.

Yhteen glykogeenigrammaan on sitoutunut vettä noin kolme grammaa, joten paino saattaa tehodieetin ensimmäisen viikon aikana pudota jopa muutaman kilon. Elimistö siis menettää laihdutuskuurin alussa pääasiassa pelkkää vettä ja hiilihydraatteja. Rasvaa ”palaa”, surullista kyllä, paljon vähemmän kuin painonpudotusvauhdista saattaisi luulla.

Pikadieetti palkitsee heti

Tehostartista ei taida olla mitään hyötyä lisäkilojaan tuskailevalle hoikistujalle?

– No ei nyt välttämättä aivan niinkään. Pika-alun hyöty voi olla psyykkinen. Ensimmäisten kilojen katoaminen antaa mukavan olon ja moni tuntee hoikistuneensa juuri sieltä pahimmasta paikasta, eli vyötärön seutuvilta.

Vaikka poistuneet kilot ovat pääosin muuta kuin rasvaa, keventynyt olo on monesti omiaan kannustamaan painonpudottajaa eteenpäin. Jos ihminen on päättänyt muuttaa elintapojaan pysyvästi, tehostartti saattaa olla juuri se alkubonus, jota laihduttaja kaipaa.

Professorin mukaan ei kuitenkaan ole yhtään tieteellistä tutkimusta siitä, että teho-alku johtaisi hitaampaa painonlaskua pysyvämpiin tuloksiin, oikeastaan päinvastoin.

– Tehoalun helppous on sen yksinkertaisuudessa. On selkeää noudattaa tiettyä ruokavaliota jonkin aikaa. Useimmiten vain käy niin, että startti jää startiksi, kun ihminen uuvahtaa. Kukapa yksipuolista ruokavaliota pitkään jaksaisikaan.

Yleisimpiä laihdutustarinoita ovat pari kolme viikkoa kestäneet yritykset, joissa painonpudotus alun jälkeen pysähtyy ja paino alkaa taas nousta. Rissasen mukaan ikävintä näissä tarinoissa on se, että painonpudottaja ottaa takapakit karvaana pettymyksenä ja osoituksena luonteensa heikkoudesta – ja jättää leikin kesken.

– Kun on jo ehditty tuudittautua siihen, että laihduttaminenhan on helppoa – mitä se ei todellakaan ole. Painonpudotuksessa, jos missä, pätee sananlasku hitaasti hyvä tulee.

Rasvanpolttajien sukua?

Kerrataanpa vielä painonpudotuksen alkeismatematiikkaa: missä vaiheessa se rasva alkoikaan kulua ja mikä osuus oli vettä ja muuta ainesta?

– Pikadieettien ensimmäisten päivien aikana käytetään yleensä elimistön glykogeenivarasto loppuun ja sen jälkeen alkaa rasvanpoltto. Jos painonlasku on ensimmäisinä päivinä 500 grammaa, siitä vain noin 50 grammaa on rasvakudosta.

Rissanen huomauttaa, että elimistön energiavajeen pitää olla mieluiten pitkällinen, ennen kuin rasva niin sanotusti lähtee liikkeelle ja todellinen hoikistuminen alkaa. Se millä vauhdilla kukin kaventuu, riippuu puolestaan lähtöpainosta ja perimästä.

– Eri ihmisten elimistöt ottavat rasvavarastojaan käyttöön erilaisella hanakkuudella. Osa meistä on sellaisia, että energiaa irtoaa enemmän lihaksista kuin rasvasta. Jotkut taas ovat varsinaisia rasvanpolttajia.

Laihtuminen hidastuu aina

Niin tai näin, jokaiselle painonpudottajalle liikunta tekee superhyvää. Liikunta suosii etenkin niitä huono-onnisempia, joiden elimistöt ovat huonosti rasvanpolttoon kykeneviä. Heille alkujaan hidas painonpudotus, korkeintaan 250 grammaa viikossa, on parempi vaihtoehto kuin räväkinkään pika-alku.

– Kun ihminen saa ruoastaan vähemmän energiaa kuin tarvitsisi, elimistö käynnistää suuren määrän erilaisia sopeutumismekanismeja. Niiden tarkoituksena on suojata elimistöä energiahäviöltä ja siksi painonlasku aikaa myöten hidastuu. Jos on vähän väliä laihduteltu ja palattu entiseen, käy niin, että elimistö tulee käyttäneeksi nimenomaan rasvatonta kudosta.

Painonpudotuksessa menetetään rasvaa keskimäärin 2/3, loppu on lihasta ja luuta. Jotkut menettävät muita enemmän lihasta, mutta kuka, sitä ei ulkoapäin voi nähdä.

– Moneen kertaan laihduttaneet ovat muokanneet elimistönsä koostumuksen sellaiseksi, että siinä on paljon rasvaa suhteessa luuhun ja lihakseen. Heille laihtuminen on paljon hankalampaa kuin niille, joilla elimistön koostumus on terve.

Ei liian yksipuolista ruokaa

Jojottelun ja dieettipoukkoilun seurauksena takaisin saapuu pääosin rasvaa. Tylsä juttu ylipainoiselle, muttei nykytiedon mukaan kuitenkaan terveydelle vaarallista.

– Ihminen on niin hienosti rakennettu olento, että elimistö pystyy varastoimaan yleensä hyvin useimpia ravintoaineita. Dieettien vaikutukset terveyteen ovat aika vähäiset, jos sitä noudatetaan vain parista viikosta enintään kuukauteen. Useimmat myös muistavat täydentää yksipuolista ravintoa monivitamiinitabletilla.

Yksipuoliselle ruokavaliolle ei pidä lähteä, jos on sairas tai valmiiksi huonossa ravitsemustilassa. Rissanen kertoo lääkäriurallaan nähneensä laihduttajia, jotka ovat menettäneet hyvin paljon lihasta ja luuta kärsittyään vakavasta proteiinipuutostilasta. Niitäkin on, jotka ovat runsaan alkoholinkäytön ja tehodieetin yhdistelmällä onnistuneet aiheuttamaan itselleen B-vitamiinin puutteen.

– Tehodieetti omiaan luomaan tilanteen, jossa laihtuminen on vastaisuudessa entistä hankalampaa. Jojottelu on yleensäkin merkki siitä, että painolla on taipumusta nousta.

Professorin tehostartti

Jos kuitenkin haluaa tehostartin painonhallintaprojektinsa pontimeksi, on tärkeää varmistaa dieetin aikana ravintoaineiden saatavuus.

Professori Aila Rissanen suosittelee ensiksi karsimaan pois pelkät energianlähteet, kuten ylimääräiset sokerit, alkoholin ja tyydyttyneen rasvan.

Jos ruokavaliota haluaa vielä sen jälkeen muuttaa laihtumista tukevaan suuntaan, kannattaa lisätä proteiinin osuutta, kuten kalaa ja vähärasvaista vaaleaa lihaa.

–Suositeltavinta on normaali ja hyviä rasvahappoja sisältävä ruokavalio, paitsi että hoikistujan ruokavaliossa proteiinien osuus saa vähän nousta. Puolet päivän kokonaisannoksesta on hyvä olla vihanneksia ja marjoja, jonkin verran voi mukana olla hedelmiä.

Ruokaa aamuun ja päivään

Aila Rissanen muistuttaa, etteivät elintavat synny tai muutu sattumalta. Oman elämäntyylin tarkistus – juuri sen, joka on ylläpitänyt ylipainoa – on ensimmäinen askel kohti pysyvää kilojen karistusta.

– Usein energian saanti painottuu pullukoilla väärin eli päivän mittaan syödään vähemmän, kun taas illalla väsyneenä ja nälkäisenä herkutellaan oikein olan takaa. Ja kun illalla syö ja juo runsaasti, ei jaksa lähteä liikkumaan.

Professori kertoo käsitteestä täsmäsyöminen: elimistö toimii parhaiten, jos se saa energiaa suhteellisen säännöllisin neljän tunnin välein. Käytännössä aamu- ja päiväpuolelle painottuva ruokailu johtaa siihen, että iltasyöminen vähenee ja toiminta usein lisääntyy.

Tilaa kasviksille

Meillä kaikilla olisi luultavasti toivomisen varaa kasvisten käytössä.

– Näytän usein omille potilailleni puolen kilon vihannespussia ja sanon, että tässä on suunnilleen se määrä, minkä verran vihanneksia ja hedelmiä pitäisi jokaisen päivässä syödä. Useimmat katsovat pussia ällistyneenä, että ihanko totta: eihän sitä paljon muuta tarvitsisikaan.

Rissanen kuitenkin kehottaa pussivertauksen ohessa välttämään kaikenlaista mustavalkoisuutta, myös elintapamuutoksissa. Äkkikäännöksillä on yleensä taipumus johtaa harhaan.

– Ei edes kannata lähteä siitä, että laihdutustuloksen pitäisi olla näkyvissä kahden viikon kuluttua. Mieluummin vasta kahden vuoden! Olisi järkevää opetella tekemään sellaista, jota pystyy tekemään pitkään. Kuponkiuutisten tarinat kymmenestä kilosta kuukaudessa voi unohtaa.

Takaisin lautasmalliin

Muutaman viikon tehodieetti on ehkä jo takana, mutta miten siirtyä siitä normaalin syömiseen ilman, että paino alkaa nousta. Professori Rissasen neuvomalla polulla tulee vastaan paljon kasviksia, runsaasti proteiinia ja lautasmalli.

– Lautasmallin mukaan neljännes lautasesta koostuu lihasta tai kalasta, puoli lautasellista vihanneksista tai juureksista ja loppuneljännes perunasta, täysjyväriisistä tai -pastasta. Välipalaksi nautitaan marjoja ja hedelmiä.

Siirtyminen dieetistä normaaliin syömiseen on siten siirtymistä yleisiin ravitsemussuosituksiin. Vaan miksi dieetin jälkeen niin helposti repsahdetaan, vaikka monta viikkoa on reippaasti jaksettu porhaltaa vähäenergisellä ruoalla?

– Lipsahdukset ovat tuiki tavallisia, eiväthän ihmisen tavat muutamassa viikossa muutu. Toisaalta tulee tilanteita, joissa väsymys, sairaus tai stressi tekevät mahdottomaksi pitää yllä uutta elämäntapaa. Moni ajattelee silloin, että huomenna korjaan lipsahduksen – tai ensi viikolla. Onnistuneet painonhallitsijat sen sijaan aloittavat heti.

Herkkuhetketkin kuuluvat kuvioon. Tinkimispäiviä on kuitenkin syytä varoa.

– Jos herkuttelupäivän jälkeen tulee kiristyspäivä, se johtaa helposti jojotteluun. Onnistuminen on varminta, kun ruokavalio pysyy suhteellisen säännöllisenä, ihan aina.

Lue lisää painonhallinnasta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Moni huippu-urheilija on ylipainoinen painoindeksin mukaan. Se ei kerrokaan koko totuutta. Lievä lihavuus voi jopa suojata sairauksilta.

Koska ihmiset ovat eripituisia, pelkkä paino ei luonnollisestikaan kerro, onko ylipainoinen vai ei. Niinpä paino pitää suhteuttaa pituuteen. Tähän tarkoitukseen kehitettiin jo 1830-luvulla painoindeksi, josta käytetään lyhennystä BMI (Body Mass Index).

Painoindeksissä paino jaetaan pituuden ”neliöllä”. Jos lopputulos näyttää 25 tai yli, on ylipainoinen.

Jos lukema on yli 30, kyseessä on merkittävä ylipaino. Alle 17 menevät lukemat kielivät merkittävästä alipainosta.

Painoindeksi toimii terveysmittarina tyydyttävästi, kun sillä tarkastellaan ihmisryhmiä. Näin voidaan nähdä, onko lihavuusepidemioita. Sen sijaan yksilöllisenä terveysmittarina painoindeksi kompastelee pahemman kerran.

Lihaksikas lihava

Painoindeksin merkittävimpiä heikkouksia on, ettei se erottele luita, lihaksia ja rasvaa. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg kiteyttää, että painoindeksi on raaka mittari, jossa tulee tulkintavirheitä nimenomaan lihasmassan kautta.

Painoindeksissä isot lihakset saattavat nimittäin viedä lihavien kategoriaan. Tästä esimerkkinä ovat ammattikoripalloilijat, joista moni on yli kaksimetrinen. Heillä painoindeksi voi olla 30, vaikka he ovat pikemminkin hoikkia kuin ylipainoisia.

– Useimmiten paljaalla silmällä näkee, milloin painoindeksi kertoo ylipainosta ja milloin ei, Borg tähdentää.

Kun painoindeksi on mittarina, liikuntaa karttava sohvaperuna voi päihittää huippu-urheilijan. Runsaastikin rasvaa sisältävä löysä vartalo on kevyempi verrattuna treenattuun kroppaan. Eli lihasmassa painaa enemmän kuin rasvakudos.

Huomio vyötäröön

Painoindeksi on sokea myös sille, missä osissa kehoa rasva sijaitsee. Tutkimusten perusteella terveysongelmat aiheutuvat usein keskivartalon rasvasta.

Keskivartalorasva on saanut lisänimen ”myrkyllinen rasva”, koska vatsaan kertynyt rasva ennustaa merkittävästi sydän- ja verisuonitauteja, kuten sydänkohtauksia ja aivohalvauksia.

Samaa ei voida sanoa koko kehon rasvapitoisuudesta.

Runsas keskivartalorasva voi kieliä myös siitä, että elimistö on hyvin stressaantunut. Kun stressi pitkittyy, rasvakin alkaa jämähtää ikään kuin vääriin paikkoihin aiheuttaen vyötärölihavuutta.

Vyötärölihavuudesta puhutaan, jos vyötärönympärys ylittää naisella 90 senttiä ja miehellä 100 senttiä.

Patrik Borg neuvoo, että kannattaa aina mitata vyötärönympärys, mikäli haluaa arvioida terveysriskejään.

– Yhdessä painoindeksin kanssa ne kertovat kyllä ihan hyvin, onko liiallista rasvakudosta vai ei ja onko se sijoittunut ongelmallisesti vatsan seudulle. Korkea vyötärönympärys viittaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin.

Jotkut lihavuusasiantuntijoista katsovat, että rasvaprosentti on painoindeksiä parempi mittari ylipainon selvittämiseen. Hyvän rasvaprosentin määrittely on kuitenkin haastavaa, sillä virallisia, yhtenäisiä arvoja rasvaprosentille ei ole pystytty laatimaan. Borgin mukaan nykyiset rasvaprosenttimittarit eivät riitä terveysriskien arviointiin.

Terveempi lihavana?

Laihduttamisen terveyshyödyt eivät ole aina niin taattuja kuin voisi äkkiseltään olettaa – ainakin, jos painoindeksi on käytössä. Eräät laajat tutkimukset antavat viitteitä siitä, että lievästi lihavat selviävät hoikkia paremmin joistakin sairauksista.

Tätä nurinkuriselta vaikuttavaa ilmiötä kutsutaan ”lihavuuden paradoksiksi”. International Journal of Obesity -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lähes puolet lievästi lihavista, noin 29 prosenttia merkittävästi lihavista ja 16 prosenttia vaikeasti lihavista oli sydämen ja verisuonten osalta terveitä.

Sen sijaan yli 30 prosentilta niistä, joiden painoindeksi oli normaalirajoissa, löytyi sydämestä ja verisuonista sairauden merkkejä.

Hämmentävää on, että painoindeksin mukainen ylipaino voi ainakin teoriassa olla hyödyllistä. Tästä antaa viitteitä JAMA-lehdessä julkaistu meta-analyysi, joka käsitti 2,88 miljoonaa ihmistä. Näiden selvitysten perusteella painon ja kuolinkertoimen suhde ei kasva lineaarisesti vaan näyttäytyy U:n muotoisena käyränä. Tämä tarkoittaa sitä, että ylipainoisuus tai jopa lievä lihavuus pienentää kuolinriskiä verrattuna alipainoisiin tai liikalihaviin.

Joidenkin tutkijoiden mukaan selitys lihavuuden paradoksiin voi löytyä kehon rasvojen sisältämistä antitulehduksellisista aineksista ja ylimääräisestä energiasta. Nämä auttavat taistelemaan eri sairauksia vastaan.

Numerot yksinkertaistavat

Ihmisen ikääntyessä lievästä ylipainosta voi olla etuakin. Pienen vararavinnon turvin elimistö kestää enemmän iän myötä tulevia leikkauksia, vuodelepoja ja vammoja.

– Ne, joille ylipaino ei ole tuottanut merkittäviä terveyshaittoja, saattavat vanhentuessa kestää paremmin terveysongelmia, Patrik Borg sanoo.

Entä mitä pitäisi ylipäätään ajatella itsensä kurinalaisesta mittaamisesta? Lukuihin ja indekseihin ei pitäisi tuijottaa sokeasti, muistuttaa sisätautilääkäri Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksiköstä.

Vaikka normaalipainoon on viisasta pyrkiä, Rissasen mukaan painon mittareihin suhtaudutaan liian yksioikoisesti. Tämä voi olla seurausta täydellisyyden tavoittelusta tai epävarmuudesta, joka kohdistuu omaan kroppaan. – Painotaulukon lukuarvoista katsotaan, onko hyvä tai huono ihminen. Tämä on tietysti suuri ja virheellinen yksinkertaistus, Rissanen muistuttaa. ●
 

PAINOINDEKSI lasketaan

paino kiloina jaettuna (pituus metreinä x pituus metreinä)

esim. 60/(1,60 x1,60) =23

Laskurin löydät täältä

Mitä painoindeksin tilalle?

􀀜 UUSI KAAVA Oxfordin yliopiston professori Nick Trefethen on kehittänyt uudenlaisen painoindeksikaavan. Tässä kaavassa lyhyille ihmisille tulee vanhaa kaavaa herkemmin ylipainolukemia ja pitkiä se puolestaan ”laihduttaa”, eli näyttää heille aiempaa harvemmin ylipainolukuja. Uusi kaava on : 1,3 x paino (kg) / pituus (m)2,5

􀀜 MITTANAUHA on yksi parhaimmista vaihtoehdoista terveysmittariksi. Mittaamalla vyötärönympärysmitan saat hyvän tuntuman siitä, kuinka paljon vyötärörasvaa on kertynyt. Tieto vyötärön ympärysmitasta auttaa hahmottamaan sydän- ja muiden sairauksien riskiä. Riski on merkittävä,

kun naisella vyötärönympärys on vähintään 90 senttiä ja miehellä 100 senttiä.

”Aina peilin ohi kävellessä oli pakko tarkistaa, onko maha piilossa ja näytänkö läskiltä. Nyt tiedän näyttäväni hyvältä.”
”Aina peilin ohi kävellessä oli pakko tarkistaa, onko maha piilossa ja näytänkö läskiltä. Nyt tiedän näyttäväni hyvältä.”

Kun painaa 116 kiloa eikä jaksa oikein edes kävellä, on vaikea olla energinen ja iloinen. Eveliina Nurmi, 26, laihdutti 40 kiloa ja koko elämä muuttui.

Laihduttamisessa ei ole kyse isoista asioista, vaan monista pienistä. Sellaisista kuten kyykky. Tai farkut. Eveliina Nurmi, 28, muistaa ikuisesti päivän, johon nuo molemmat kuuluivat. Silloin hän kiskoi ensimmäistä kertaa koskaan päälleen oikeat farkut.

– Ne mahtuivat, se oli mahtavaa! Pääsin niissä vielä kyykkyynkin. Ikinä aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan onnistuvani.

Farkkuja ei Eveliinan vaatekaapissa ollut, koska niitä ei ollut ollut missään muuallakaan, yhdessäkään kaupassa hänen koossaan.

Lihava nuoresta asti

Eveliina Nurmi oli tottunut olemaan lihava. Hän oli ollut lihava lapsena ja hän oli ollut lihava nuorena. 19-vuotiaana painoa oli jo 116 kiloa. Hän oli kyllä paljon muutakin: esimerkiksi räväkkä, sosiaalinen ja puhelias, mutta ne ominaisuudet jäivät usein piiloon läskien alle.

Kilot olivat kertyneet hissuksiin. Syitä oli monia. Nuorena omaksutut ruokailutottumukset eivät olleet niitä terveellisimpiä, sillä epäterveelliset ruoat ja herkkuttelu maistuivat kavereiden kanssa. Koulukiusatuksi joutuminen koko peruskoulun ajaksi puolestaan johti siihen, ettei salille saati jumppatunnille olisi edes rohjennut lähteä.

– Olin lapsesta lähtien peiliin katsoessani hävennyt sitä, mitä näen.

Kyllä hän oli yrittänyt laihduttaa. Tämän tästä alkoi uusi dieetti, sitten toinen. Aina ne loppuivat parin päivän päästä, tuloksetta totta kai – ei Eveliina itsekään uskonut, että onnistuisi.

Lopulta niin kuitenkin kävi: lähes 40 kiloa on tipotiessään. Eveliinan itsetunto on noussut, olo tuntuu tasapainoiselta ja oma keho siltä, miltä pitääkin.

Iso kriisi herätti

Nurinkurista kyllä, isoon onnistumiseen tarvittiin iso kriisi. Se sai alkunsa keväällä 2010. Eveliina oli juuri saanut esikoistyttärensä Edithin ja painoi 110 kiloa. Laitokselta kotiuduttaessa ei alkanutkaan ihana vauva-arki, vaan synnytyksen jälkeinen masennus. Ensimmäisistä kuukausista Eveliina ei muista juuri mitään vain sen, että kaikki oli mustaa ja lapsi tuntui vieraalta.

– Kävin niin pohjalla, että en osannut nähdä elämässä mitään hyvää. Olin äiti vain velvollisuudesta. Oma äiti tuli onneksi avuksi: soitteli ja kyläili päivittäin, teki kauppaostokset ja hoiti vauvaa mustimpina hetkinä, kun Eveliina ei siihen kerta kaikkiaan kyennyt.

Kun lapsen syntymästä oli kahdeksan viikkoa, Eveliina jäi yksi. Mies lähti, noin vain. Yksinhuoltajaksi päätyminen oli iso pettymys. Olisi ollut helpompaa ja turvallisempaa opetella vanhemmuutta kahdestaan sen sijaan, että joutuikin itse vastuuseen kaikesta.

– En olisi halunnut eroa, mutta raskaus oli yllätys: olimme seurustelleet vain kaksi kuukautta, kun testi näytti plussaa.

Ero pahensi synnytysmasennusta, ja lääkärin määräyksestä Eveliina aloitti lääkityksen. Se jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä masennuslääkkeet turruttivat tunteet kokonaan, mikä tuntui kyyneliäkin kamalammalta.

Elämä omiin käsiin

Mistä toipuminen sitten sai alkunsa? Eveliina miettii, ei osaa sanoa varmaksi. Kenties käänne parempaan oli kesäilta, jolloin Eveliina istui parvekkeellaan ja oivalsi, että elämä ei voi jatkua näin, jatkuvassa melankoliassa. Piti nousta sen yläpuolelle, itse.

– Ulkona oli kaunista ja lämmintä. Siinä hetkessä päätin, että nyt tämä itkeminen saa loppua! Ymmärsin, että minun on itse laitettava elämäni kuntoon.

Tavoitteeseen kuului iso painonpudotus: 45 kiloa pois. Vasta silloin Eveliina olisi painoltaan normaali. Miten hyvältä jo se sanakin kuulosti, läskin sijaan!–

– Kun aloin rakastaa itseäni, tulivat myös rakkauden tunteet lastani kohtaan.

Paino tippui vauhdilla

Alkoi tiukka ruokaremontti. Eveliina osti vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta kertovan kirja ja etsi tietoa karppauksesta. Ohjeiden innoittamana hän karsi lautaseltaan leivän, riisin ja perunan. Aamumurot vaihtuivat munakkaaseen, lounaspasta salaattiin tai keittoon. Maitotuotteitakaan hän ei juuri käyttänyt, mutta proteiinia tuli yllin kyllin lihasta, kanasta ja kalasta.

Paino alkoi tippua vauhdilla. Ensimmäisenä kahtena kuukautena lähti kymmenen kiloa, samana syksynä vielä toiset kymmenen. Tulokset motivoivat niin paljon, ettei ruokavaliosta tehnyt mielikään lipsua.

Eveliinan etuna oli, että laihduttajan tavallinen kompastuskivi, oheissyöminen, ei kuulunut hänen paheisiinsa. Jos hän vaikka katsoi telkkaria, hän katsoi telkkaria eikä napostellut samalla.

– En ole mässyttäjä. Kilot ovat tulleet ihan sillä, että olen tehnyt hyvää ruokaa ja syönyt sitä liikaa.

Samaa taktiikkaa noudattaen kilot myös lähtivät, nimittäin annoskokoja pienentämällä. Usein lautasen kuitenkin saattoi täyttää vaikka piripintaan, kun valitsi terveellistä, kuten kasviksia ja kalaa. Nälästä Eveliina ei koskaan kärsinyt, kiireestä kyllä joskus. Arki pienen vauvan kanssa oli sellaista, että joinain päivinä ei ehtinyt tai muistanut syödä itse lainkaan.

Tavoitefarkut kaapiin

Ja sitten, yhtenä päivänä, Eveliina osti farkut. Piti niitä ensin kaapissa, otti välillä ulos, ei sovittanut. Sillä ne olivat tavoitefarkut.

– Jokaisella laihduttajalla pitää olla sellaiset! Eveliina nauraa.

Kohta housut jo sopivat. Seuraavaksi Eveliina hankki kaksi kokoa pienemmät farkut. Niiden kanssa olikin jo vähän työläämpää. Loppusuorasta tuli kehon ja mielen kamppailu.

– Tie 75 kilosta alaspäin oli tuskallinen, paino junnasi paikoillaan pitkään. Totta kai se turhautti, olisi ollut helppo murtua ja lopettaa. Tiesin kuitenkin, että kyllä se paino vielä tippuu.

Vain puolentoista vuoden päästä vaaka näytti seitsemääkymmentä. Kaikki ylimääräiset 40 kiloa olivat kadonneet.

Vaaka on vihollinen

Usein painonpudotuksen ongelma on, että vaikka kilot lähtisivätkin, ne palaavat. Keho pyrkii takaisin siihen olotilaan, jossa se on tottunut olemaan. Jos painon onnistuu pitämään tavoitteessaan, tietää tehneensä asioita oikein.

Eveliinan paino pysyi vakaasti 70 kilossa miltei kaksi vuotta.

Kun ensimmäinen takapakki sitten tuli, se oli oikeastaan toivottu: Eveliina alkoi odottaa lasta. Hänellä oli uusi kumppani ja hyvä parisuhde, raskaus oli toivottu.

Raskausaikana ruokavalio kuitenkin repsahti. Teki mieli milloin mitäkin, ja herkutteluhetket kotisohvalla toivat 30 lisäkiloa. Kun Uuno syntyi marraskuussa 2013 ja perhe kotiutui sairaalasta, Eveliinan paino huiteli sadassa. Laihdutusurakka piti käynnistää miltei nollasta. Tällä kertaa Eveliina päätti aloittaa myös liikunnan, sillä lihaksiakin olisi hyvä saada.

Hän liittyi kuntokeskuksen jäseneksi, teetätti itselleen saliohjelman ja palkkasi personal trainerin. Säännöllinen tupakointi loppui, jotta urheilu sujuisi paremmin. Kuntovalmentajan suosituksesta Eveliina kokeili myös kehonkoostumusmittausta ja järkyttyi tuloksista.

– Luvut olivat aivan kauheat: rasvaprosenttini oli 48 ja lihasprosentti alle 30. Ei ihme, etten keväällä vielä jaksanut mitään!

Liikuntaan tottumattomalle ensimmäiset treeniviikot olivat tuskaa: pienimmästäkin ponnistuksesta hengästyi ja kuntoilun jälkeen lihaksia särki. Aiempi onnistuminen auttoi kuitenkin uskomaan, että ennen pitkää tuloksia tulee. Etenemistään Eveliina seurasi mittanauhan ja peilin avulla.

– Lupasin itselleni, etten mene vaa’alle, sillä se on laihduttajan vihollinen! Sillä jos treenaa, paino voi nousta.

Liikkuja saa syödä

Painon sijaan nousi kunto, ja sen mukana itseluottamus ja ilo omasta kehosta. Ykskaks jaksoikin ylämäet puuskuttamatta. Lihakset alkoivat erottua läskikerrosten läpi. Olo oli pirteämpi, sillä liikunta takasi paremmat unet.

Ja jotta jaksoi liikkua, oli syötävä terveellisesti. Ruokavalio meni remonttiin. Eveliinan taikasana oli sama kuin aiemminkin: vähähiilihydraattisuus. Hän koosti ateriat niin, että ravinnosta 60 prosenttia oli kasviksia, loput kalaa, kanaa, lihaa ja munaa. Rasvoja hän ei karsastanut, mutta maitotuotteita kului maltillisesti, lähinnä leivontaan tai ruoanlaittoon. Eineksiä ei ostettu, vaan se vanhempi, joka milloinkin ehti, kokkasi koko perheelle.

–Juureksista ja kasviksista saa helposti maukasta ja terveellistä ruokaa. Ja kun syö paljon vihreää, kuten kaaleja, kurkkua, salaatteja ja avokadoa, ei tarvitse miettiä määriä.

Syksyllä Eveliina kävi uudestaan kehonkoostumismittauksessa. Luvut olivat kääntyneet nurin niskoin: rasvaprosentti oli 35 ja lihasprosentti 46. Saavutus oli huima ja kertoi karistettuja kilojakin kirkkaammin, että tehty työ ei ollut mennyt hukkaan. Lihasmassan nopeasta kasvustakin seurasi pelkkää hyvää: Eveliina kulutti aiempaa enemmän kaloreita.

– Vaikka olisin lopettanut urheilun ja vain levännyt laakereillani, olisin laihtunut, sillä lepokulutukseni on kasvanut. Se oli ennen 800 kilokaloria päivässä, nykyään 1 700.

Sporttaamista ja läsäpäiviä

Tällä hetkellä Eveliina odottaa kolmatta lastaan, jonka odotetaan syntyvän toukokuussa. Raskauskiloja on kertynyt jonkin verran, mutta niistäkin päästään eroon ja niistä pyritään pysymään erossa jo hyväksi todetuilla metodeilla.

Eveliina uskoo, että pirteyden syynä on ravinto. Kun ei syö höttöhiilareita, verensokeri ei heilahtele ja tee oloa uupuneeksi. Myös arki rullaa paremmin, sillä lasten kanssa leikkimiseen on aiempaa enemmän virtaa.

– Vaikka halusin aiemminkin tehdä asioita, en jaksanut enkä pystynyt, kilot olivat tiellä. Lihavana myös hävetti syödä julkisesti. Ajattelin, että kaikki katsovat, kun paksu syö, vaikka lautasella olisi ollut salaattia.

Nykyään Eveliinan suhde ruokaan on normaali. Ystävien kanssa kahvilaan mentäessä hän tilaa juustokakkua, jos siltä tuntuu. Kotona kokataan toisinaan herkkuja, jotka ovat kieltolistalla arkena. Hemmotteluhetkille on termikin: läsäpäivä.

– Kun meillä on läsäpäivä, syömme koko perhe pastaa tai pitsaa vaikka aamusta iltaan. Seuraava päivä sulatellaan, sitten jatkamme normaalia liikkuvaista elämää.