Anna hiljaisuuden äänien elvyttää ja virkistää

Hiljaisuus ei tarkoita äänettömyyttä vaan äänimaisemaa, josta voi erottaa pieniä ääniä kuten sadepisaran rapsahduksen tuulitakin hihalle.

Hyviä, rauhoittavia ääniä ovat juuri luonnon äänet, tuulen humina, veden solina, linnun laulu, mutta myös kääntyvien sivujen vaimeat kahahdukset tai herkkä pianomusiikki.

– Hyviä ääniä ovat myös lasten leikki, nauru ja kirkonkellot. Ne kertovat siitä, että ympärillämme elämä jatkuu, melu- ja hiljaisuustutkija Outi Ampuja sanoo.

Kun ei tarvitse reagoida ulkoisiin aistiärsykkeisiin, elimistömme rentoutuu ja pystymme kääntämään ajattelua sisäänpäin ja pääsemme vuoropuheluun sisäisen maailmamme kanssa.

Silloin pulssi ja verenpaine laskevat ja lihaksisto rentoutuu. Tästä käynnistyy aivojen joutokäynti, jonka aikaansaama vapaa assosiointi on tärkeä ongelmanratkaisukeino.

Herkisty luovuuteen kotisohvalla

Luovuus syntyy, kun kaksi erilaista aivoaluetta tekee yhteistyötä. Uusiin ideoihin tarvitaan sekä unelmointiin että tiedonkäsittelyyn erikoistuneita alueita. Kun ajatuksemme alkavat harhailla vapaasti, muistoista nousee merkityksellisiä hetkiä, alamme yhdistellä mielikuvia ja unelmoida.

– Luova tila voi syntyä marjametsässä tai kotisohvalla, Outi Ampuja kuvailee.

Sisäistä hiljaisuutta voimme kokea myös lukiessamme, kuunnellessamme klassista musiikkia tai taiteesta haltioituessamme.

Hiljaisuuden tarve korostuu niillä, jotka tekevät työtä ihmisten kanssa kuten opetus- ja hoitotyössä.

Toiset tarvitsevat hiljaisuutta enemmän kuin toiset.

– Tärkeää on, että elinympäristöstämme löytyy hiljaisia paikkoja. Ampuja toivookin, että ääniympäristön laatu huomioitaisiin paremmin
esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa.

Melu herättää pelon ja sairastuttaa

Kehityshistoria on totuttanut meidät luonnon ääniin. Jos peto uhkasi, oli taisteltava tai paettava. Niinpä kova melu, kolina ja pauke herättävät yhä pelkoa ja saavat kehon hälytystilaan.

– Esitietoiset prosessit ovat nopeita, ja ne käsittelevät melua ja jokaista kovaa ääntä mahdollisena uhkana, kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilainen sanoo.

Kun pora jyrähtää katutöissä, vasara paukkuu naapurin seinän takaa, aterimet kilisevät ravintolan keittiössä, aivojen mantelitumake havaitsee äänen eli mahdollisen vaaran, hypotalamus aktivoi sympaattisen autonomisen hermoston ja aivot vapauttavat kehoon stressihormoni adrenaliinia ja kortisolia. Kehossa hälytystila näkyy ja tuntuu: pupillit laajenevat, suu kuivuu, hengitys tihenee, sydän lyö nopeammin, lihakset jännittyvät, kämmenet hikoavat ja ruoansulatus hidastuu.

– Äkkinäiset impulssiäänet saavat aina aikaan pienen taistele tai pakene -reaktion elimistössä, vaikka tietäisimme mistä se tulee ja ettei se uhkaa meitä, Minna Huotilainen sanoo.

Melu kuormittaa aina elimistöä, nostaa pulssia ja verenpainetta.

Kuuntelupakko vie keskittymiskyvyn

Avokonttorissa ajatustyötä häiritsee eniten puhe, josta saa selvän. Vaikka haluaisi keskittyä omaan työhönsä, aivot kuuntelevat, keskittyminen vaikeutuu ja stressi lisääntyy.

Osa ihmisistä on erityisen herkkiä kuormittumaan melusta. Joitakin taas kovatkin äänet energisoivat positiivisesti. He ovat parhaassa työvireensä kahvilassa, jossa taustaäänet aktivoivat elimistöä ja inspiroivat ajatuksia.

– Aivot virittyvät nopeasti mutta rauhoittuvat hitaasti. Siksi hiljaisuutta pitäisi kestää yli kymmenen minuuttia kerrallaan, jotta se rauhoittaisi elimistön ja aivojen joutokäyntiverkosto käynnistyisi, Huotilainen sanoo.

Anna kehon puhua

Hiljaisuus on aivan liian vähän käytetty voimavara työelämässä. Minna Huotilaisen mukaan tehokkuus on sitä, että pystymme ratkaisemaan vaativia ongelmia loistokkaalla tavalla.

– Ollaksemme tehokkaita tarvitsemme hiljaisuutta. Hiljaisuudessa ihminen näkee, mitä hän on tekemässä, hän voi kyseenalaistaa tekemisensä ja löytää entistä parempia ratkaisuja, Huotilainen sanoo.

Hyvää hiljaisuutta sisältyy myös ihmissuhteisiin. Olemme yhteydessä toisiimme myös sanattomasti.

– Jaetussa hiljaisuudessa molemmat voivat vajota omiin ajatuksiinsa ja olla samaan aikaan tietoisia toistensa läsnäolosta, psykologi Minna Martin sanoo.

Jaetussa hiljaisuudessa puhumme kehon kielellä. Aistimme herkistyvät ja ottavat jatkuvasti vastaan pieniä impulsseja ympäristöstä, omasta elimistöstä ja toisen läheisyydestä.

Aistimme toisen olemuksesta, ilmeistä ja myös toisen hengityksen rytmistä hänen levollisuutensa. Ja se rauhoittaa.

Asiantuntijat: Outi Ampuja, FT, melu- ja hiljaisuustutkija. Minna Huotilainen, kasvatustieteen professori, kognitiotieteen dosentti, Helsingin yliopisto.Psykologi Minna Martin.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta