Ero iskee kuin salama tai kypsyy vuosien yhteisessä pohdiskelussa. Toinen jättää, toinen tulee jätetyksi. Jollekin ero on uusi alku, jollekin pelkkä paha onnettomuus. Jotkut saattavat ainoastaan huokaista helpotuksesta, kun parisuhteen turhauttava vääntö vihdoinkin loppuu. Eroja on yhtä monenlaisia kuin rakkauksiakin – jokainen on ainutlaatuinen.
Erossa mieli vauhkoontuu: sikin sokin hämmennystä, surua, pelkoa, helpotusta, kauhua, vihaa, ilonpilkahduksia, kostonhimoa ja mustasukkaisuutta. Tuskan määrässä avioeroa on verrattu läheisen ihmisen kuolemaan.
Puolisonsa jättänyt vaipuu syyllisyyden suohon. Äkkiä jätetty ei usko tapahtunutta todeksi. Todellisuus ilman puolisoa kauhistuttaa ja pelottaa. Selviydytään päivä kerrallaan mieli turtana ja aivot sumuisina. Sitten yritetään ymmärtää, mitä tapahtui.
Tunteet myrskyävät tai sitten ei tunnu miltään. Kun tunteiden aiheuttama kipu tuntuu liian pelottavalta, syntyy tunnoton tyhjyys. Ahdistus kuristaa kurkkua, jos mielen vellova massa ei saa minkäänlaista hahmoa.
Suurin osa ihmisistä imee tunteiden vähättelyn ja kivettämisen perinnökseen äidinmaidossa; erityisesti pettymys, viha ja haavoittuminen opitaan nielemään tehokkaasti. Kun elämä sujuu tuttuun malliin, tunteet pysyvätkin pinnan alla. Erossa suojat pettävät ja tunteet lyövät kasvoille.
Uudet tunnetuttavuudet kammotavat: ei ole erityisen kivaa tunnustaa olevansa raivoisan mustasukkainen tai sietämättömän kateellinen toisen uudesta onnesta. Kuitenkin ikävää olotilaa kannattaa rohkeasti kuunnella ja antaa sille nimi. Tunteiden kanssa selviää paremmin, kun tietää mitä tunnetta parhaillaan elää. Tunnenko surua, kauhua, ikävää, helpotusta, mustasukkaisuutta? Vai olenko suunnattoman vihainen?
Suru auttaa myöntämään tapahtuneen todeksi. Hämmennys panee etsimään niitä, jotka ovat selviytyneet vastaavasta tilanteesta: miten he ovat sen tehneet? Kauhu on tuntemattoman tulevaisuuden pelkoa, se siis pakottaa muokkaamaan tulevaisuutta tutummaksi. Kostonhimostakin saattaa olla hyötyä: ajatusmurha päivässä voi auttaa kömmittäessä ylös masennuksen syövereistä.
Kun suostuu kokemaan täydemmin tunteitaan, tulee ehjemmäksi ihmiseksi yksinkertaisesti siitä syystä, että ihmisenä olemiseen kuuluu olla toisinaan vihainen, surullinen tai mustasukkainen.
Ero haastaa löytämään itsestään uutta. Kun uskaltaa kohdata koko tunteidensa kirjon, saattaa erosta toivuttuaan yllättyä myös positiivisesti: itsestä pulpahtaa ilmoille uusia toiveita, kykyjä, mahdollisuuksia. Tunteet on elettävä, mutta niihin uppoaminen ei kannata. Kurjuuden ja itsesäälin suosta voi nostaa itsensä järkevillä ajatuksilla tuskallisten ajatusten sijaan. Tuskapuoleen kuuluvat esimerkiksi kaikki pitää ja on pakko -ajatukset: ”lapseni on pakko rakastaa minua” tai ”entisen kumppanin on pakkoa hyväksyä minut vaikka halusin erota”.
Pyöritteletkö päässäsi ajatuksia, joilla kiusaat itseäsi ja joista ei ole mitään hyötyä? Koston kuvitelmat saattavat eron akuuttivaiheessa hetkeksi helpottaa, mutta mitä iloa niistä on pidemmän päälle? Entä ajatukset hyvityksen pakonomaisesta hakemisesta, tai pohdinnat siitä, mitä muut ihmiset meistä ajattelevat? Paljon ei hyödytä myöskään itsesyytöksillä kyllästetty mietiskely tyyliin ”tämä oli kauhea epäonnistuminen, meni hukkaan niin monta vuotta”.
"Monet ihmiset kohtaavat erotilanteissa suoraan omia ja toisten tunteita ensimmäisen kerran aikuiselämänsä aikana. Parhaimmillaan erokriisi johtaakin uusien tunteiden löytymiseen ja niiden hallintaan." Perheterapeutti Merja Lemmetyinen.
Asiantuntijoina perheterapeutti Merja Lemmetyinen, tutkija ja terapeutti Mikko Makkonen sekä perheneuvoja Erik Samulin.
Lue lisää:
