Kuvat Vuokko Sipponen
Kuvat Vuokko Sipponen

Miksi keski-ikäisen naisen pitää kiivetä vuorelle, kun saman auvon tavoittaa mökkirannassa katsoessaan kaukaisuuteen?

"Kuulun niihin naisiin, jotka reipastuvat vanhetessaan. Nuoruus meni parisuhdepaniikissa kumppania etsien ja vahtien. Ruuhkavuodet kärvistelin läheisriippuvaisena lapsia paapoen. Kun äiti kuoli muutama vuosi sitten, ymmärsin, ettei elämässä käy hyvin kenellekään. Me kuollaan kaikki! Synkin totuus toi vapauden: mitä tässä jarruttelemaan, toista mahdollisuutta ei ehkä tule. Elämä ei ole kenraaliharjoitus.

Kun sitten maailmanmatkaajaystäväni alkoi puhua kevätvaelluksesta Himalajalle, olin valmis. Pitäähän sitä kerran elämässään päästä Annapurnalle henkistymään. Joogaleirit on käyty, mandalakurssit suoritettu ja mindfulnessia kokeiltu, vaellus mystisiä lumihuippuja ihailemaan on vain looginen askel valaistumisen tiellä. Sitä paitsi meistä Dalai-lama on kova jätkä, Tiibetin kansan kodittomuus surullista ja meditaation lupaama tuskattomuus houkuttelevaa. Kasvisruokaa — kyllä, väkivaltaa — ei. Kohti itää siis!

 

 

Ennen kuin henkistyminen saattoi alkaa, oli vain siirrettävä itsensä ja kymmenen kilon rinkka Himalajan juurelle. Se vaati käytännön toimia, pitkää pinnaa ja sinnikkyyttä. Lentoon Intian kautta Nepaliin tarvittiin kolme lentolippua ja kaksi viisumia, tunteja netissä, tilisiirtoja ja odotusta lentoasemilla.

Kahden kaupunkietapin, kaoottisen Kathmandun ja rennon Pokharan, jälkeen olimme kuitenkin vihdoin aloittamassa viiden päivän vaellustamme Himalajalle. Luonnonpuistoon ei mennä tuosta vain vaan kantajien kanssa ja kulkuluvat taskussa. Rinkkamme nostivat selkäänsä kaksi parikymppistä opiskelijatyttöä, jotka työskentelivät 3 sisters -trekkauspalvelussa. Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa Nepalissa ei tunneta opintotukia eikä tasa-arvoa. Opiskelu maksaa maltaita ja syntymäkasti määrää elämän suuntaa, mutta kännykän napit näilläkin on korvissa.

Minulla oli siis kantaja. Ajatus tuntui pahalta mutta käytäntö ei. Itse en olisi pystynyt rinkkaani vuoristossa kantamaan, enkä jaksanut kärsiä toisen puolesta kuin ensimmäisen päivän, sillä sen jälkeen minulla oli täysi työ pysyä tolkuissani ja toimintakykyisenä ohuessa vuori-ilmassa. Toisen vaelluspäivän aamu alkoi 3 300 epätasaisen kivirappusen kapuamisella ja nousu jatkui seitsemän tuntia. Hyvästelin luulon hyvästä kunnostani.

 

 

Miten olen tällaiseen rääkkiin suostunut, ihmettelin jalat vapisten, hengitys läähättäen ja sydän takoen. Ei enää ikinä. Tajusin, että jokainen askel on otettava itse, apuja ei tule. Mutta toisaalta jokainen askel myös vie kohti lepopaikkaa. Oli paha olla ja ympärillä maailman kauneimmat metsät. Kukkivia rhododendroneita, bambuja, näsiöitä, havupuita, joissa oli kymmensenttiset neulaset — välillä ylitimme kirkasvetisen puron tai ohitimme karunkauniin kylän. Vaikka pidimme lepotaukoja, en pystynyt ajattelemaan muuta kuin miten selviän tästä.

Majapaikkaan pääsy oli euforista. Minä jaksoin ja huomenna jatkan uusin voimin. En ole aiemmin kokenut sellaista rentoutta ja onnea, mikä tulee kaikkensa antamisesta. Lämmin suihku ja puhtaat vaatteet olivat kuin uudestisyntymä ja vaatimaton nepalilaisateria maistui kuin gourmee. Pyykit kuivuivat stailaamattoman päivällishuoneen kamiinan lämmössä, ja me juttelimme kantajiemme kanssa elämästä Nepalissa.

Selvisi, että täällä nainen ei voi saada kaikkea. Kantajamme ovat päättäneet hankkia opettajan ammatin, mutta tuskin he ehtivät perhettä perustaa. Tytöt ja pojat eivät tapaa kahden ennen avioliittoa — se on mahdotonta. Avioliiton jälkeen myös vaatetus muuttuu. Ei enää farkkuja, nainut nainen laittaa päälleen sarin tai salvar kameezin. Punainen on hyvä väri niin kauan kuin mies elää, sitten ei enää.

Tytöt olivat hinduja ja kuuluivat keskikastiin. He kertoivat, että nepalilainen näkee toisen kastin jo naamasta, täplää otsaan ei tarvita. Opettelimme myös joitakin nepalin sanoja, että osasimme tervehtiä polulla vastaan tulevia. Namaste!

 

 

Päivällä aurinko porotti niin, että piti pitää hattu päässä, mutta yöllä oli kylmä. Luonnonpuiston puita ei hakata lämmikkeeksi eikä sähköä tuhlata valaistukseen, joten on elettävä auringon mukaan. Vaikka kulkeminen väsytti, uni oli horrosta vähähappisessa ilmassa. Silti lämpimään makuupussiin sujahti mielellään ajoissa.

Aamukuudelta vessaan mennessä tajusin, miksi majatalon nimi oli View Point. Olimme nukkunet lumihuippujen sylissä. Toppatakki vain päälle ja pihalle seuraamaan, kuinka aurinko nousi Himalajan takaa ja sai ilman kimmeltämään. Tätä samaa ihmettä seurasin joka aamu ihastuksesta mykkänä peltimuki kuumaa masalateetä kädessä. Siitä ei ollut kiire minnekään.

Mutta mentävä oli. Henki ei kulkenut yhtään kevyemmin kuin edellisenä päivänä ja askel painoi ehkä vielä enemmän. Etenimme jo yli 2 500 metrissä, ja tunnustelin vaivihkaa vaarallisen vuoristotaudin oireita: Päätäni puristaa, mutta onko tämä päänsärkyä? Minulla ei ole hyvä olla, mutta ei kyllä oksetakaan. Ja ihan hirveästi väsyttää, mutta ehkä en kuole vieläkään. Kuuntele kehoasi, luki hoito-ohjeissa, mutta sehän ei ole ihan helppoa neuroottiselle suorittajalle.

Kun kulkeminen helpottui hetkeksi, en osannut nauttia siitäkään. Tiesin, että jos mennään alas, kohta on taas mentävä ylös. Mikseivät vuoristopolut voi kulkea suoraan!

Jotakin kuitenkin tapahtui, kun rasitus meni överiksi. Kaikki voimani kuluivat etenemiseen enkä jaksanut murehtia mistään. Olin vain yksinkertaisesti kiitollinen siitä, että jalkani kantoivat.

 

 

Vasta kolmantena aamuna puuskuttaessani ylös vuoren rinnettä tajusin, että minähän täällä määrään. Voin kulkea omaa vauhtiani. Olen tullut näin kauas kotoa ihan vain katselemaan maailman kauneutta, miksi en myös nauttisi siitä koko rahan edestä. Heti helpotti, hymyilytti. Ei tarvitse huolehtia mistään, kunhan panen tossua toisen eteen juuri siinä rytmissä kuin itse haluan. Pysähtelin ottamaan valokuvia, poimimaan tuliaiskiven ja juomaan tarpeeksi usein. Ehdin nähdä paljon enemmän. Jaksoin myös jutella kantajan kanssa, kun koko ajan ei hengästyttänyt.

Kantajamme Tila, 23, kertoi, että hänen isänsä oli kuollut, äiti on 45-vuotias vanhus. Veljen vei lapsena keuhkokuume ja itse hän sai 6-vuotiaana bambukepin silmäänsä. Sarveiskalvo on yhä samea eikä silmällä näe. Meillä sellainen olisi hoidettu sarveiskalvonsiirrolla mutta ei täällä, missä jokainen maksaa hoitonsa itse. Pystyin vain lohduttamaan, että kun hänen maansa kehittyy, myös terveydenhoito paranee ja elinikä pitenee. Silti en voi ymmärtää, miksi minä saan elää ehkä puolta vanhemmaksi kuin hänen äitinsä.

Kun päästin irti pakosta, pääkin keveni. Kun en enää yrittänyt tulkita näkemääni, aloin nähdä: Miten valo siivilöityi naavaisen metsän läpi. Apinalauma rymisteli puiden latvuksessa. Hei, täällä kasvaa kahvipensaita ja esikot kukkivat.
Nautin siitä, kun viileä vuoristotuuli nipisteli hikisiä kasvojani.

Majatalon terassilta seurasin vuoristokylän ihmisiä ja eläimiä. Kanoja ja kukkoja, joiden ilmaisunvapautta ei rajoittanut mikään. Koiria, joiden reviiri kattoi koko kylän. Vesipuhveleita ja lehmiä, jotka laidunsivat omaan tahtiinsa niityillä ja pihoilla. Vuoripolulla saattoi tulla vastaan yksinäinen hevonen matkalla jonnekin, paimen vuohilaumansa kanssa, lapset koulukirja kainalossa tai aasikaravaani turisteille olutta kantaen. Haukkojen hidasta tanssia kaiken yllä olisin katsellut loputtomiin.

 

 

No valaistuinko? Ainakin ymmärrän taas vähän enemmän maailmaa ja sen asukkaita, ehkä myös itseäni. Köyhyys ei tarkoita onnettomuutta eikä rikkaus omistamista. Same, same but different, Aasiassa sanotaan. Samantekevää, uskooko 10 000 jumalaan hindujen tapaan vai ei yhteenkään buddhalaisittain, pääasia on, että kohtelee muita hyvin. Sama henki meissä pihisee, ja hyvän karman kerääjä tekee hyvää muillekin.

Henkistyneenä täytin rinkkani kotimatkalle niin, että lentoyhtiön painorajat paukkuivat. Vaikka materia ei tuo onnea, tarvitsen toki tiibetiläisen maton, mandalatauluja, villasaaleja, joogahousut, amuletteja, rannekoruja, mantralevyjä, himalajankahvia, inkivääriteetä, kangaskasseja, salvar kameezin..."

 

 

 

Annapurnalle omin päin

Matkat Meno-paluulennot Helsinki-Delhi-Kathmandu-Pokhara (finnair.com, goindico.com, buddhaair.com)
viisumit Intian turistiviisumi haetaan netistä etukäteen (igcsvisa.fi). Nepalin viisumi hankitaan lentokentältä. Varaa passikuvia mukaan.
vaellus Annapurnan suojelualueelle mennään kantaja-oppaan kanssa. Pokhara on täynnä trekkausyrityksiä, jotka laativat vaellussuunnitelman asiakkaan toiveiden mukaan. Esimerkiksi 5 päivän vaellus + pakollinen vaelluspassi + taksimatkat reitin alkuun. Lisäksi rahaa kuluu yöpymisiin ja ruokailuihin 10–20 euroa vuorokaudessa. (3sistersadventuretrek.com)

Rokotukset Perusrokotusten lisäksi ainakin voimassa oleva jäykkäkouristus- ja A-hepatiittirokotus.

Turvallisuus Tavalliset matka­vakuutukset ovat voimassa vain 3 000 metriin, mutta moniin saa lisäsuojan 4 000 metriin. Maan epävakaisuuden vuoksi Suomen Ulkoasiainministeriö toivoo, että jokainen Nepaliin matkustava tekee matkustusilmoituksen. (matkustusilmoitus.fi.)

Varusteet Pakkaa mukaan vain tarpeellinen, ei painavaa puuvillaa vaan tekokuitua ja villaa, lämmin makuupussi, sillä yöt ovat kylmiä. Hyviä varustelistoja löytyy netistä.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.